Takaisin

Alaetuhampaiden ahtautumisen ja viisaudenhampaiden välinen yhteys kiinteillä oikomiskojeilla hoidetuilla potilailla

Näytönastekatsaukset
Tuula Ingman
1.7.2014

Näytön aste: A

Viisaudenhampailla ei ole yhteyttä oikomishoidon jälkeen mahdollisesti tapahtuvaan alaetuhampaiden ahtautumiseen.

Retrospektiivisessä tutkimuksessa «Ades AG, Joondeph DR, Little RM ym. A long-term st...»1 oli 97 Yhdysvalloissa kiinteillä oikomiskojeilla hoidettua potilasta, joiden oikomishoidon ylläpitovaiheen päättymisestä oli kulunut vähintään 10 vuotta. Keskimäärin ylläpitovaiheen päättymisestä oli kulunut 13 vuotta (vaihteluväli oli 10–28 vuotta). Potilaat olivat keskimäärin 28-vuotiaita ylläpitovaiheen päättyessä (18–39 vuotta). Potilaista 42:lla oli Angle I -luokan purenta, 41:llä oli Angle AII1-luokan purenta ja 14:llä AII2-luokan purenta. AIII-luokan purentoja ei otettu mukaan tutkimukseen.

Potilaat jaettiin neljään ryhmään alaviisaudenhampaiden tilanteen mukaan:

1) Molemmat olivat puhjenneet purentaan (n = 32)

2) molemmat olivat täysin puhkeamattomina (n = 14)

3) molemmat puuttuivat synnynnäisesti (n = 17)

4) molemmat olivat poistettu vähintään 10 vuotta ennen ylläpitovaiheen päättymistä (n = 34).

Kaikille tutkimuspotilaille tehtiin oikomishoito kiinteillä kojeilla. Neljä viisaudenhammasryhmää jaettiin vielä oikomishoitotavan mukaan neljään ryhmään:

1) Potilaat, joilta poistettiin oikomishoidon yhteydessä 1. tai 2. välihampaat symmetrisesti molemmin puolin (n = 55)

2) Potilaat, joilla tehtiin oikomishoito ilman poistoja ja joiden hammaskaarilla oli aukkoisuutta (n = 18)

3) potilaat, joilla oikomishoito tehtiin myös ilman poistoja, mutta hammaskaarilla ei ollut aukkoisuutta ennen hoitoa (n = 11)

4) Potilaat, joille oli ennen kiinteäkoje oikomishoitoa tehty 1. välihampaiden sarjapoistot (n = 13).

Alaetuhampaissa tapahtuneet muutokset arvioitiin kipsimallien ja kefalometristen analyysien avulla. Kipsimalleista mitattiin

1) epätasaisuusindeksi (irrerularity index) eli alaetuhampaiden viiden anatomisen kontaktipisteen välisten etäisyyksien summa

2) alakulmahampaiden kärkien välinen etäisyys

3) alahammaskaaren pituus eli oikean ja vasemman 1. poskihampaiden mesiaalisten kontaktipisteiden etäisyyksien summa keskimmäisten alaetuhampaiden kontaktipisteeseen

4) horisontaalinen ylipurenta eli purentatason suuntainen etäisyys uloimman alaetuhampaan kärjestä uloimman yläetuhampaan kärkeen

5) vertikaalinen ylipurenta eli määrä, jonka yläetuhampaat peittävät alaetuhampaat.

Kefalometrisen analyysin avulla verrattiin

1) alaetuhampaiden kallistuskulman, vertikaalisen ja horisontaalisen aseman muutoksia

2) 1. poskihampaan horisontaalisia ja vertikaalisia muutoksia

3) leuankärjen kasvusuunnan muutoksia

4) alaleuan pituudessa tapahtuneita muutoksia

5) alaleuan kasvusuunnasta tapahtuneita muutoksia alkutilanteen, ylläpitovaiheen alkamisen ja vähintään 10 vuotta ylläpitovaiheen päättymisen jälkeen otetuissa lateraalikallokuvissa.

Alaetuhampaiden epätasaisuus väheni merkitsevästi oikomishoidon aikana (X = -3,6 ± SD 4 mm; p ≤ 0,01) koko tutkimusryhmässä. Epätasaisuus oli osittain palautunut vähintään 10 vuotta ylläpitohoidon päättymisen jälkeen (X = +2,3 ± SD 1,9 mm; p ≤ 0,01). Seurannan lopussa alaetuhampaiden epätasaisuus oli kuitenkin keskimäärin 33 % vähäisempää kuin alkutilanteessa. Alaetuhampaiden epätasaisuus väheni hoidon aikana merkitsevästi enemmän ryhmässä, jossa oli ahtauden takia poistettu yhdet välihampaat kuin muissa ryhmissä. Myös palautuminen oli suurempaa kyseisessä ryhmässä ja siten lopputilanteessa erot eivät olleet tilastollisesti merkittäviä. Alakulmahampaiden kärkien välinen etäisyys kasvoi hieman hoidon aikana (X = -+ 0,6 ± 1,9 mm), mutta palautui ylläpitohoidon jälkeen lähes alkutilanteeseen (X = -1,7 ± 1,4 mm, p ≤ 0,01). Alahammaskaaren pituus väheni merkitsevästi kaikissa ryhmissä koko tutkimusjakson ajan, mutta ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Vertikaalinen ylipurenta oli keskimäärin 55 % pienempi kaikissa ryhmissä vähintään 10 vuotta ylläpitohoidon päättymisen jälkeen verrattuna alkutilanteeseen (X = -0,9 ± 1,6 mm). Horisontaalinen ylipurenta oli keskimäärin 73 % pienempi kaikissa ryhmissä vähintään 10 vuotta ylläpitohoidon päättymisen jälkeen verrattuna alkutilanteeseen (X = -2 ± 2,8 mm). Ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Alaetuhampaat tulivat pystymmiksi hoidon aikana (X = -1,1º ± 7º; X = -1,5 mm ± 2,2 mm; p ≤ 0,05), mutta kallistuivat lähes alkuasentoon hoidon jälkeen (X = +0,7º ± 5,5º; X = +0,5 mm ± 1,8 mm). Myös alaleuan 1. poskihampaat suoristuivat hoidon aikana ja palautuivat kohti alkutilannetta hoidon jälkeen. Alaleuan pituus kasvoi kaikissa ryhmissä tilastollisesti merkitsevästi koko tutkimusjakson ajan (X = +10,05 ± 6,9 mm, p ≤ 0,01). Alaleuan vertikaalisessa tai horisontaalisessa kasvusuunnassa ei tapahtunut tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä.

Yhteenvetona tulosten mukaan eri oikomishoitoryhmien ja viisaudenhammasryhmien välillä ei voitu osoittaa tilastollisesti merkittäviä eroja seuraavissa mitatuissa suureissa: alainkisiivien epätasaisuus, alakulmahammasvälin mitta, kaaren pituus, horisontaalinen tai vertikaalinen ylipurenta, alaetuhampaiden kallistuskulma, alakuutosten puhkeamistapa eikä alaleuan horisontaalinen tai vertikaalinen kasvusuunta.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Tutkimuksessa «van der Schoot EA, Kuitert RB, van Ginkel FC ym. C...»2 oli Academic Centre of Dentistryssä, Amsterdamissa, Hollannissa, 99 kiinteillä kojeilla oikomishoidettua potilasta (60 naista ja 39 miestä), joiden oikomishoitotiedot tutkittiin ennen oikomishoitoa, sen jälkeen ja vähintään 3 vuotta ylläpitovaiheen päättymisen jälkeen. Potilaiden keski-iät olivat 12,8 vuotta (± 3,1), 15 vuotta (± 2,9) ja 22,3 vuotta (± 4,2) vastaavasti.

Potilaat jaettiin neljään ryhmään viisauden hampaiden tilanteen mukaan ylläpitovaiheen päättyessä:

1) Viisaudenhampaat olivat puhjenneet (n = 24)

2) Viisaudenhampaat eivät olleet puhjenneet (n = 19)

3) Viisaudenhampaat oli poistettu (n = 43)

4) Viisaudenhampaat puuttuivat synnynnäisesti (n = 8).

Hammaskaarilla tapahtuneet mahdolliset muutokset kaarten pituuksissa tai epätasaisuudessa mitattiin kipsimalleilta.

Tulosten mukaan eri ryhmien välillä ei voitu osoittaa tilastollisesti merkittäviä eroja hammaskaareen ahtautumisen ja viisaudenhampaiden välillä.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Ades AG, Joondeph DR, Little RM ym. A long-term study of the relationship of third molars to changes in the mandibular dental arch. Am J Orthod Dentofacial Orthop 1990;97:323-35 «PMID: 2321598»PubMed
  2. van der Schoot EA, Kuitert RB, van Ginkel FC ym. Clinical relevance of third permanent molars in relation to crowding after orthodontic treatment. J Dent 1997;25:167-9 «PMID: 9105149»PubMed