Takaisin

Potilaan iän merkitys toisen poskihampaan takapinnan kiinnityskudosten paranemiseen alaviisaudenhampaan poiston jälkeen

Näytönastekatsaukset
Kari Palokas ja Marja Pöllänen
1.7.2014

Näytön aste: A

Impaktoituneen alaviisaudenhampaan poisto potilaan ollessa 25-vuotias tai nuorempi vähentää jäännöstaskun muodostumista toisen alaposkihampaan takapinnalle.

PubMed-, Scopus- ja Cochrane-tietokannoista tehdyn haun perusteella laadittu katsausartikkeli «Pogrel MA. What is the effect of timing of removal...»1 tarkasteli viisaudenhampaan poiston ajoituksen vaikutusta komplikaatioiden esiintyvyyteen ja vakavuuteen. Koska aiheesta ei löytynyt RCT-tutkimuksia, otettiin mukaan tapaus-verrokkitutkimuksia ja takautuvia sekä seurantatutkimuksia. Toisen poskihampaan kiinnityskudosta koskevia tutkimuksia katsaukseen sisältyi 4. Tutkittavien määrä oli yhteensä 960.

Viisaudenhampaan poiston jälkeen todettiin iältään poistohetkellä 25-vuotiailla tai nuoremmilla yli 4 mm taskuja 2 vuoden kuluttua 16,7 %:lla ja 4 vuoden kuluttua 4,2 %:lla. Poistohetkellä yli 25-vuotiailla vastaavasti taskuja oli 2 vuoden kuluttua 40 %:lla ja 4 vuoden kuluttua 44,4 %:lla. Alle 25-vuotiailla ei todettu lainkaan luutilanteen huononemista poiston jälkeen, mutta yli 25-vuotiaista 29,6–42 % menetti alveoliluuta. Paras parodontaalitilanne oli niillä, joilla poisto tehtiin ennen 20 ikävuotta.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Ruotsalaiseen takautuvaan tutkimukseen «Kugelberg CF. Periodontal healing two and four yea...»2valittiin satunnaisesti 51 potilasta (23 miestä, 28 naista, ikäjakauma 17–53 vuotta) 215 potilaan joukosta. Heiltä tutkittiin toisen alaposkihampaan kiinnityskudosten tila 2 vuotta alaviisaudenhampaan poiston jälkeen. Tämä vertaileva tutkimus tehtiin 4 vuotta alaviisaudenhampaan poiston jälkeen. Molemmilla sukupuolilla oli samanlaiset olosuhteet viisaudenhampaan puhkeamisasteessa, kallistuneisuudessa ja suhteessa toiseen alaposkihampaaseen nähden.

2- ja 4-vuotistutkimusten välillä ei tehty aktiivista hoitoa toisen alaposkihampaan takapinnan alueelle. 4-vuotistutkimuksessa toistettiin samat kliiniset ja röntgenologiset tutkimukset kuin 2-vuotistutkimuksessa. Tutkimukseen sisällytettiin myös ensimmäinen poskihammas. Kartoitettiin hampaiden bakteeripeiteindeksi (PI), ientulehdusindeksi (GI) ja taskusyvyys. Röntgentutkimus tehtiin hammasfilmeillä, vakioidulla kuvausmenetelmällä.

Potilaat jaettiin alaviisaudenhampaan poistoajankohdan mukaan kahteen ikäryhmään: ≤ 25 vuotta (n = 24) ja ≥ 26 vuotta (n = 27). Toisen alaposkihampaan takapinnalla todettiin yhä vähintään 7 mm ientaskuja ≤ 25-vuotiailla 25 %:lla ja ≥ 26-vuotiailla 51,9 %:lla. Myös tässä tutkimuksessa todettiin tilastollisesti merkitsevä ero (p < 0,05) ikäryhmien välillä toisen alaposkihampaan takapinnan luureunan korkeudessa.

Luureunan korkeus toisen poskihampaan takapinnalla oli parantunut huomattavasti (p < 0,05) ≤ 25-vuotiailla, mutta ei vanhemmassa ryhmässä. Ikäryhmässä ≥ 26 vuotta 22,2 %:lla oli tapahtunut luureunan madaltumista toisen poskihampaan juuren puoleenväliin.

Ikäryhmässä ≤ 25 vuotta ≥ 4 mm luutaskuja todettiin 16,7 %:lla 2 vuoden kohdalla ja 4,2 %:lla 4 vuoden kohdalla. Vastaavat luvut ikäryhmällä ≥ 26 vuotta olivat 40,7 % ja 44,4 %. Ero 4-vuotistutkimuksessa oli ikäryhmien välillä tilastollisesti merkitsevä (p < 0,01).

2- ja 4-vuotistutkimuksissa luutaskut olivat ikäryhmässä ≤ 25 vuotta madaltuneet 45,8 %:lla tai pysyneet ennallaan 54,2 %:lla eikä yksikään luutasku ollut syventynyt. Ikäryhmässä ≥ 26 vuotta taskut olivat madaltuneet 14,8 %:lla, syventyneet 29,6 %:lla ja pysyneet ennallaan 55,6 %:lla. Ero kahden ikäryhmän välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0,05). Parantuneiden keski-ikä oli 23,5 vuotta, muuttumattomien 27,8 vuotta ja huonontuneiden 33,0 vuotta. Parantuneista 73,3 % oli 25-vuotiaita tai nuorempia, kaikki huonontuneet olivat 26-vuotiaita tai vanhempia.

Tulokset osoittivat, että kiinnityskudosten paraneminen jatkuu vielä jopa kahden vuoden jälkeen alaviisaudenhampaan poistosta. Tutkimuksen päätelmä oli, että kun perusteita impaktoituneen alaviisaudenhampaan poistolle on, poisto kannattaa tehdä potilaan ollessa alle 26-vuotias. Siten ajoitettuna toimenpiteellä on edullista vaikutusta toisen poskihampaan kiinnityskudoksiin.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Ruotsalainen seurantatutkimus «Kugelberg CF, Ahlström U, Ericson S ym. Periodonta...»3, jossa vertailtiin vuoden kuluttua impaktoituneen alaviisaudenhampaan poistosta kiinnityskudosten paranemista toisen alaposkihampaan takapinnalla parasta mahdollista suuhygieniaa ylläpidettäessä. Vertailtiin kahta eri ikäryhmää: ≤ 20 vuotta (n = 57, viisaudenhampaita 93 kpl) ja ≥ 30 vuotta (n = 61, viisaudenhampaita 83 kpl). Tutkittiin erilaisten muuttujien (viisaudenhampaan kallistuskulma, asennon suhde viereiseen poskihampaaseen, sairaalloisesti laajentunut kruunufollikkeli ja toisen poskihampaan juurenpinnan syöpymä) vaikutusta tukikudosten paranemiseen. Miehiä ja naisia oli yhtä paljon. 176 viisaudenhampaasta oli nuoremmassa ikäryhmässä 53 kallistuskulmassa ≤ 50° ja 40 kallistuskulmassa > 50°. Vastaavat luvut vanhemmassa ikäryhmässä olivat 46 ja 37.

Alkutilanteessa kartoitettiin hampaiden bakteeripeitteet (PI), ientulehdus (GI) ja ientaskujen syvyys. Suoritettiin röntgentutkimus vakioiduin menetelmin hammasfilmeille, joista kartoitettiin alueen luun taso ja luutaskut. Juuri ennen poistoleikkausta poistopuolen ensimmäinen ja toinen poskihammas puhdistettiin kumikupilla ja potilas purskutteli 0,2-prosenttisella klooriheksidiiniliuoksella. Poiston jälkeisen viikon potilaat käyttivät 0,2-prosenttista klooriheksidiinihuuhtelua kahdesti vuorokaudessa. Sen jälkeen potilaat harjasivat 1-prosenttisella klooriheksidiinigeelillä hampaansa kahdesti vuorokaudessa kolmen kuukauden ajan. Taskusyvyys toisen alaposkihampaan takapinnalla jaettiin kahteen luokkaan: ≤ 6 mm ja ≥ 7 mm.

Alkutilanteessa ≥ 7 mm ientaskuja oli nuoremmalla ikäryhmällä 21,5 %:lla ja vanhemmalla 45,8 %:lla. Vuoden kuluttua poistosta taskujen madaltumista oli tapahtunut molemmissa ikäryhmissä (p < 0,001). Nuoremmilla 7 mm syvempiä taskuja ei ollut lainkaan ja vanhemmilla 4,8 %:lla.

Luutason korkeus toisen alaposkihampaan etu- ja takapinnoilla jaettiin kahteen luokkaan: 70–41 % (luutaso normaali tai madaltunut kolmanneksen juuren pituudesta) ja ≤ 40 % (madaltunut puolet tai enemmän juuren pituudesta). Alkutilanteessa tilanne toisen alaposkihampaan takapinnalla luokassa ≤ 40 % oli nuoremmalla ikäryhmällä18,3 %:lla ja vanhemmalla ikäryhmällä 41,0 %:lla. Miehillä luutaso oli huomattavasti matalampi molemmissa ikäryhmissä (p < 0,05 ja p < 0,01). Vuoden kuluttua nuoremmassa ikäryhmässä oli tapahtunut toisen alaposkihampaan takapinnalla huomattavaa paranemista (p < 0,001): 2,2 % oli luokassa ≤ 40 %, vanhemmassa 37,3 %. Toisen poskihampaan etupinnalla luutason korkeudessa ei tapahtunut muutoksia nuoremmassa ikäryhmässä, vanhemmassa 2,4 %:lla luutaso madaltui kolmannekseen juuren pituudesta. Luutaskuja ≥ 4 mm oli nuoremmassa ikäryhmässä alkutilanteessa toisen poskihampaan takapinnalla 32,3 %:lla ja vuoden kuluttua 14,0 %:lla (p < 0,001). ≥ 4 mm luutaskut paranivat nuoremmassa ryhmässä 90 %:lla, vanhemmassa 49 %:lla (p < 0,001). Alkutilanteen syviä luutaskuja oli vuoden kuluttua nuoremmassa ikäryhmässä jäljellä 40 %:lla, vanhemmassa 73,5 %:lla (p < 0,001). Hampaiston bakteeripeitteillä ja verenvuodolla todettiin olevan nuoremmassa ikäryhmässä vähän merkitystä, mutta vanhemmassa ikäryhmässä 57,7 %:lla korkeiden bakteeripeitearvojen potilaista esiintyi ≥ 4 mm luutaskuja. Matalien bakteeripeitearvojen potilaista niitä oli vain 29 %:lla (p < 0,05). Vanhemmalla ryhmällä korkeat bakteeripeitearvot ja syvät luutaskut alkutilanteessa ennustivat syvempiä luutaskuja vuoden kuluttua.

Huomattavasti eteenpäin kallistuneet viisaudenhampaat ja niiden pieni etäisyys toisen alaposkihampaan takapintaan vaaransivat kiinnityskudosten terveyttä toisen alaposkihampaan takapinnalla enemmän vanhemmalla kuin nuoremmalla ryhmällä.

Tutkimuksessa todettiin potilaan iällä viisaudenhampaan poistoajankohtana olevan erittäin suuri merkitys jäännösluutaskuihin. Kiinnityskudosten paraneminen heikentyi, kun potilas oli poistohetkellä yli 30-vuotias.

Päätelmänä oli, että impaktoituneen, voimakkaasti eteenpäin kallistuneen ja toisen alaposkihampaan takapinnan välittömässä läheisyydessä olevan alaviisaudenhampaan poisto alle 30-vuotiaana on eduksi potilaan kiinnityskudosten terveydelle.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentit:

«Pogrel MA. What is the effect of timing of removal...»1: Tämä katsausartikkeli, joka on Multidisciplinary Conference on Third Molars kongressin konsensuslausuma vuodelta 2010, sisältää alla olevat tutkimukset, jotka siis osoittavat hyvin iän vaikutuksen viisaudenhammasalueen paranemiseen.

«Kugelberg CF. Periodontal healing two and four yea...»2: Huolellisesti tehty tutkimus, jossa selkeät erot paranemistuloksissa mainittujen ikäryhmien välillä.

«Kugelberg CF, Ahlström U, Ericson S ym. Periodonta...»3: Selkeä osoitus iän vaikutuksesta viisaudenhammasalueen paranemiseen. Huolellisella hampaiston bakteeripeitteiden ehkäisyllä (klooriheksidiini) tasoiteltiin paranemiseen vaikuttavia suurempia yksilöllisiä eroja.

Kirjallisuutta

  1. Pogrel MA. What is the effect of timing of removal on the incidence and severity of complications? J Oral Maxillofac Surg 2012;70:S37-40 «PMID: 22705212»PubMed
  2. Kugelberg CF. Periodontal healing two and four years after impacted lower third molar surgery. A comparative retrospective study. Int J Oral Maxillofac Surg 1990;19:341-5 «PMID: 2128310»PubMed
  3. Kugelberg CF, Ahlström U, Ericson S ym. Periodontal healing after impacted lower third molar surgery in adolescents and adults. A prospective study. Int J Oral Maxillofac Surg 1991;20:18-24 «PMID: 2019777»PubMed