Takaisin

Traumaperäisen stressihäiriön esiintyvyys suuronnettomuuden jälkeen

Näytönastekatsaukset
Matti Ponteva
16.10.2014

Näytön aste: C

Traumaperäinen stressihäiriö saattaa vuoden kuluttua tapahtumasta esiintyä 20–30 %:lla henkilökohtaisesti mukana olleista. Noin kolmanneksella jossain vaiheessa diagnostisesti oireilleista oireyhtymä saattaa olla diagnosoitavissa vielä vuosien kuluttua.

Katsaus «Galea S, Nandi A, Vlahov D. The epidemiology of po...»1 perustuu vuosina 1980–2003 julkaistun 192 tutkimuksen aineistoon, mutta muutamia viitteitä vanhempiinkin tutkimuksiin on käytetty. Suuronnettomuutta ei ole pyritty määrittelemään täsmällisesti, koska tätä on pidetty mahdottomana, vaan mukaan on hyväksytty tutkimukset, jotka kirjoittaja on otsikoinut käsittelemään aihetta ”disaster” ja vertaisarvioija on tämän hyväksynyt. Tutkimusjulkaisutiivistelmä kohdistuu englanninkieliseen, enimmäkseen Yhdysvalloissa tehtyyn tutkimukseen. Siinä ei ole tarkasteltu muiden mahdollisten psyykkisten häiriöiden esiintyvyyttä, mutta on katsottu, että suuronnettomuuden jälkeisistä psyykkisistä häiriöistä traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) on yleisin ja tärkein. Kirjoittajat suhtautuvat vahvalla varauksella muun muassa siihen, että PTSD on eri tutkimuksissa diagnosoitu hyvin eritasoisesti (kliininen tutkimus – yksinkertainen kyselylomake) eikä altistuksen laadun ja voimakkuuden merkitystä ole juurikaan arvioitu.

Aineistossa tarkastellaan erikseen teknologisia eli ihmisen ainakin osittain aiheuttamia suuronnettomuuksia (106) ja puhtaita luonnononnettomuuksia (86). Vertailupohjaksi ilmoitetaan Yhdysvaltojen väestön keskimääräiseksi elinaikaiseksi suuronnettomuuksille altistuneiden osuudeksi 13–17 %.

Ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien jälkeen PTSD:n esiintyvyys on vuoden kuluttua ollut aikuisilla välittömillä uhreilla keskimäärin 30–40 % (ääriarvot 25–75 %). Pelastustoimiin osallistuneilla vastaava luku on ollut 10–20 % (ääriarvot 5–40 %) ja koko väestöllä 5–10 % (ääriarvot 1–11 %). Lasten osalta todettiin, ettei ole käytettävissä riittävästi tutkimuksia johtopäätösten tekemiseksi.

Luonnononnettomuuksissa vastaavat luvut ovat keskimäärin jonkin verran pienempiä, mutta vaihtelevia, aikuisilla 10–30 % (ääriarvot 5–60 %). Lapsilla on satunnaisesti ilmoitettu hyvinkin korkeita lukuja, pelastajilla jonkin verran pienempiä.

PTSD:n oireiden väheneminen tapahtuman jälkeen saattaa olla melko vaihtelevaa. Seuranta-ajat ovat yleensä olleet liian lyhyitä johtopäätösten tekemistä ajatellen. Oireyhtymän ilmaantuminen voi olla tavallista vielä 9–12 kuukautta suuronnettomuuden jälkeen. Alun perin oireilleista noin kolmannes saattaa oireilla vielä vuosien jälkeen.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Katsaus «Neria Y, DiGrande L, Adams BG. Posttraumatic stres...»2 perustuu syyskuun 2001 ja huhtikuun 2011 välillä lääketieteellisessä kirjallisuudessa julkaistuihin tutkimuksiin, jotka käsittelivät vuoden 2001 syyskuun 11. päivän WTC:n torneihin New Yorkissa kohdistuneiden terrorihyökkäysten psyykkisiä seuraamuksia. Artikkeleita löytyi alun perin 761. Näistä tekijät hyväksyivät analyysiinsä 34 vertaisarvioitua alkuperäistutkimusta, jotka käsittelivät PTSD:n esiintyvyyttä erityisesti altistuneilla ryhmillä. Katsauksesta suljettiin pois sellaiset artikkelit, joissa oli käsitelty vain osittain kriteerit täyttävää PTSD:tä tai jotka eivät olleet ensisijaisesti varsinaisia tutkimuksia. Valintaperiaatteita verrattiin edellä esitettyyn aiempaan tutkimukseen.

Tutkimuksista 6 luokiteltiin yhteiskunnallisiksi ja 28 erityisryhmiin kohdistuviksi. Näistä 9 käsitteli pelastajia, 7 lapsia ja nuoria, 4 Pentagonin sotilashenkilöitä ja muut pienempiä ryhmiä.

New Yorkin koko väestön osalta havaittiin PTSD:n esiintyvyydeksi vuoden kuluttua 5,0 % ja kahden vuoden kuluttua 3,8 %. Ala-Manhattanin väestössä osuus oli 2–3 vuoden kuluttua 12,5 %.

Väestötutkimusta ei ole tiettävästi sittemmin jatkettu.

Pelastajien osalta PTSD:n esiintyvyys 1–4 vuoden aikana katastrofin jälkeen vaihteli eri tutkimuksissa välillä 5,8–12,4 %, mutta yhdessä varsin laajassa muitakin vahvasti altistuneita koskeneessa tutkimuksessa 5–6 vuoden kuluttua esiintyvyys oli 19,1 %. Erityisen poikkeuksen muodostivat palveluksesta eronneet palomiehet, joilla PTSD:n esiintyvyys 4–6 vuotta tapahtuman jälkeen oli 22,0 %.

Pienempien altistuneiden aikuisryhmien (rakennuksista pelastetut, kaupungin työntekijät ym.) kohdalla esiintyvyys vaihteli yleensä välillä 4,1–17,1 % vähentyen vuosien mittaan, poikkeuksena yksi pieni ryhmä, joka oli tapahtuman jälkeen tarvinnut erityisen paljon terveydenhuollon palveluja (esiintyvyys 42,0 %).

Lasten ja nuorten kohdalla suurissa poikkileikkaustutkimusryhmissä 6 kuukauden kohdalla PTSD:n esiintyvyys vaihteli välillä 7,4–26,8 %, mutta oli kahden vuoden kuluttua pienellä lähialueen koululaisryhmällä 35,0 %. Ainoassa onnettomuudessa vanhempansa menettäneiden lasten seurantatutkimuksessa esiintyvyys oli 4 kuukauden kohdalla 29,6 %, mutta laski kahden vuoden kohdalla 5 prosenttiin.

Traumaperäisen stressihäiriön esiintyvyys WTC-hyökkäyksen kaltaisen poikkeuksellisen laajan ja väestöön voimakkaasti vaikuttaneen tapahtuman jälkeen on tutkimusten mukaan vaihdellut huomattavasti, mutta yleissääntönä näyttää selvästi olleen toipuminen ajan mittaan. Erityistä viivästyneen PTSD:n ilmaantumista ei ole tutkimuksista havaittavissa. Sen sijaan on erityisesti huomattava tapahtumaan liittyvä sekundaarinen traumatisoituminen jälkivaiheen pitkän keston ja sekä fyysisen että psyykkisen rasittavuuden takia. Tämä selittänee pelastajien ja alueella työskennelleiden tavanomaista korkeampia häiriölukuja.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Kommentit

Vastaavaa selvitystä suomalaisia kohdanneista todellisista suuronnettomuuksista ei ole tehty. Ainoa suurta joukkoa rauhan aikana kohdannut katastrofi on ollut vuoden 2004 tapaninpäivän tsunami, joka ei tapahtunut Suomessa. Sen jälkeen yritettiin selvittää mahdollisesti tukea tarvitsevia uhreja, mutta mitään pätevää arviota TPSH:n esiintyvyydestä ei ole käytettävissä. Yhdysvalloissa tehtyihin tutkimuksiin perustuvat arviot lienevät Suomeen sovellettuina jonkin verran liian korkeita.

Traumaperäinen stressihäiriö on suuronnettomuuden jälkeen tärkein psyykkinen häiriö, joka saattaa vuoden kuluessa esiintyä 20–30 %:lla onnettomuudessa henkilökohtaisesti mukana olleista. Jossain vaiheessa tämän diagnoosin saaneista oireilu saattaa jäädä pysyväksi vuosikausiksi, etenkin jos mukana on ollut myös fyysistä vahingoittumista.

Kirjallisuutta

  1. Galea S, Nandi A, Vlahov D. The epidemiology of post-traumatic stress disorder after disasters. Epidemiol Rev 2005;27:78-91 «PMID: 15958429»PubMed
  2. Neria Y, DiGrande L, Adams BG. Posttraumatic stress disorder following the September 11, 2001, terrorist attacks: a review of the literature among highly exposed populations. Am Psychol 2011;66:429-46 «PMID: 21823772»PubMed