Syvä aivostimulaatio (deep brain stimulation, DBS) on hoitoresistentin Parkinsonin taudin hoidossa käytetty neuromodulatorinen hoitomenetelmä, jota on kokeellisena hoitomenetelmänä sovellettu myös hyvin vaikeasta hoitoresistentistä depressiosta kärsiviin potilaisiin. DBS-hoidossa aivoihin asennetaan neurokirurgisesti ohut elektrodi, jonka avulla sähköinen stimulaatio kohdennetaan valitulle aivoalueelle (useimmiten pihtipoimu Cg25; joskus capsula internan etuosa, nucleus accumbens tai muu). Menetelmää tutkitaan aktiivisesti useissa keskuksissa ympäri maailmaa, ja sen menetelmät kehittyvät koko ajan.
Tuoreessa systemoidussa katsauksessa ja meta-analyysissa «Berlim MT, McGirr A, Van den Eynde F ym. Effective...»1kartoitettiin syvää aivostimulaatiota depressiossa koskevat tutkimukset. Koska Cg25 on ainoa aivoalue, johon kohdennettuja tutkimuksia on useita, muihin aivoalueisiin liittyvät tutkimukset jätettiin ulkopuolelle. Kaikkiaan neljässä havainnoivassa tutkimuksessa oli mukana 66 kroonisesta hoitoresistentistä depressiosta kärsivää potilasta, joiden tilaa verrattiin ennen hoitoa ja eri aikapisteissä sen aloittamisen jälkeen. Heidän keski-ikänsä oli 46 vuotta (SD ± 2,68 vuotta), ja ajankohtainen masennustila oli kestänyt ennen hoitoa keskimäärin 70,6 kuukautta (± 10,5 kuukautta) eli noin kuusi vuotta.
Vuoden jatkuneen DBS-hoidon jälkeen hoitovasteen eli 50 % laskun depressioasteikon oirepistemäärässä oli saavuttanut 39,9 % (95 % luottamusväli 28,4–52,8 %) ja täyden toipumisen 26,3 % (95 % luottamusväli 13–45,9 %). Masennuksen oirepistemäärä oli laskenut keskimäärin huomattavasti (Hedgesin g = -1,89, 95 % luottamusväli -2,64 – -1,15). Hoidosta pois jääneiden osuus potilaista oli 10,8 % (95 % luottamusväli 4,3–24,4 %). Muista aikapisteistä saatu kokonaiskuva oli olennaisesti samansuuntainen.
Formaalisesti narratiivisessa mutta käytännössä tutkimusalueen systemaattisesti hallitsevassa tuoreessa katsauksessa «Schlaepfer TE, Bewernick BH, Kayser S ym. Deep bra...»2 kartoitettiin seikkaperäisesti DBS-hoitoa depressiossa käsittelevät tutkimukset (19 julkaisua 11 tutkimusryhmältä; seitsemän neuroanatomista kohdetta, potilaiden Ntot = 136) sekä havaitun tehon että haittavaikutusten osalta. Hoitovasteen yhden vuoden seurannassa saavuttaneiden potilaiden osuus vaihteli tutkimuksissa 21–63 % välillä. Tutkimukset ovat tapausmäärältään pieniä (1–30 potilasta); satunnaistettuja tai kontrolloituja tutkimuksia ei ollut, mutta osassa tutkimuksista selvitettiin sokkoutetusti hoidon vaikutuksia sähköisen stimulaation ollessa päällä tai pois päältä (sham-DBS). DBS-hoidon tavallisin kohde on Cg25, mutta pienissä tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia myös uusissa aivojen reward-mekanismeihin liittyvissä neuroanatomisissa kohteissa, kuten nucleus accumbens (NAcc) ja keskimmäisen etuaivojuosteen supero-lateraalinen haara (slMFB). Näin kohdennettuna hoidolla näyttäisi olevan korjaavaa vaikutusta depressioon liittyvään mielihyvän menetykseen. Anatomisesta kohteesta riippumatta DBS-tutkimuksissa raportoidaan myös pieni määrä neurokirurgisia ja psykiatrisia komplikaatioita. Kirjoittajat korostavat laajemman ja metodisesti vahvemman tutkimuspohjan luomisen tärkeyttä.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
Kommentti:
Syvällä aivostimulaatiolla on julkaistun tiedon valossa hoidettu noin kymmenen vuoden aikana eri keskuksissa yli sata hyvin vaikeasta hoitoresistentistä depressiosta kärsivää potilasta. Hoidon tehon tutkiminen on metodisesti ongelmallista, ja yleistäminen hyvin pienistä tapausmääristä vaikeaa. DBS-hoito on tällä hetkellä yhä kokeellinen hoitomenetelmä.