Keskeisimmät suomalaiseen väestöön sovellettavat satunnaistetut lääkevalintaa koskevat tutkimustulokset ovat peräisin kahdesta laajasta lumekontrolloidusta globaalista tutkimuksesta (PROGRESS ja PROFESS), yhdestä kahta verenpainelääkettä vertailevasta tutkimuksesta (MOSES) sekä joukosta pienempiä ja maantieteellisesti rajatumpia tutkimuksia.
Sokkoutetussa PROGRESS-tutkimuksessa «PROGRESS Collaborative Group. Randomised trial of ...»1 satunnaistettiin 6 105 keskimäärin 64-vuotiasta potilasta, jotka olivat joko sairastaneet aivoinfarktin tai joilla oli ollut lyhytaikainen aivoverenkiertohäiriö (TIA), joko aktiivilääkitykselle tai lumelääkkeelle. Aktiivilääkitys käsitti ACE:n estäjä perindopriilin ja tarvittaessa diureetti indapamidin. Varsinaista verenpainetavoitetta tutkimuksessa ei ollut.
Potilaiden lähtöverenpaine oli 147 (19) / 86 (11) mmHg. Aktiivilääkitys alensi verenpainetta 9/4 mmHg (yhdistelmä 13,3/5,0 mmHg ja monoterapia 4,9/2,8 mmHg). Aktiivihoitoryhmän potilaista 58 % käytti yhdistelmää perindopriili-indapamidi, 42 % monoterapiaa. Tutkimus kesti keskimäärin 3,9 vuotta.
Aivohalvauksen riski oli aktiivihoitoryhmässä 28 % pienempi (p < 0,001) kuin lumeryhmässä. Kaikki sydän- ja verisuonitapahtumat vähenivät aktiivihoitoryhmässä 26 %. Kokonaiskuolleisuudessa ei ryhmien välillä olut eroa.
Yhdistelmähoitoryhmässä aivohalvausriski pieneni 43 %. Sen sijaan monoterapiaryhmässä aivohalvausriski ei eronnut merkitsevästi lumeesta.
Sokkoutetussa MOSES-tutkimuksessa «Schrader J, Lüders S, Kulschewski A, ym. Morbidity...»2 satunnaistettiin 1 405 keskimäärin 68-vuotiasta potilasta, jotka olivat joko sairastaneet aivoinfarktin tai joilla oli ollut lyhytaikainen aivoverenkiertohäiriö (TIA) viimeisten 24 kuukauden aikana, joko eprosartaanille tai nitrendipiinille. Verenpainetavoite tutkimuksessa oli alle 140/90 mmHg.
Potilaiden lähtöverenpaine oli 150,7 (18,5) ja 152,0 (18,2) mmHg eprosartaani- ja nitrendipiiniryhmässä ja vastaavat diastoliset verenpaineet 87,0 (10,8) ja 87,2 (10,6) mmHg. Tutkimuksen lopussa verenpaine oli 137,5 (16,7) / 80,8 (8,9) mmHg eprosartaaniryhmässä ja 136,0 (15,6) / 80,2 (8,8) mmHg nitrendipiiniryhmässä. Eprosartaaniryhmässä 34,4 % ja nitrendipiiniryhmässä 33,1 % käytti monoterapiaa. Tutkimus kesti keskimäärin 2,5 vuotta. Useimmiten mukaan liitetty lääke oli diureetti (46,5 ja 45,9 %).
Aivohalvauksen riski oli eprosartaaniryhmässä 25 % pienempi (p = 0,03) kuin nitrendipiiniryhmässä. Sydän- ja verisuonitapahtumat vähenivät samoin eprosartaaniryhmässä 25 % (p = 0,06) verrattuna nitrendipiiniryhmään. Ensisijainen päätetapahtuma (kokonaiskuolleisuus ja kaikki sydän-, verisuoni- ja aivotapahtumat, myös uusiutuvat) väheni eprosartaaniryhmässä 21 % (p = 0,014) nitrendipiiniryhmään verrattuna. Yhdistelmähoitoryhmässä aivohalvausriski pieneni 43 %. Sen sijaan monoterapiaryhmässä aivohalvausriski ei eronnut merkitsevästi lumeesta.
PROFESS-tutkimuksessa «Yusuf S, Diener HC, Sacco RL, ym. Telmisartan to p...»3 vertailtiin telmisartaania ja lumetta aloitettuna 90 vuorokauden kuluessa iskeemisen aivohalvauksen jälkeen. Alkuperäisten hoitojen muuttuessa 2,5 vuoden hoitoajan kuluessa verenpaine-ero ryhmien välillä supistui, eikä ryhmien välillä todettu eroa sydän- ja verisuonitapahtumissa. Tämän takia PROFESS-tutkimuksen tulosten arviointi on vaikeaa.
Vuonna 2022 julkaistu European Stroke Oraganisationin (ESO) hoitosuositus «Dawson J, Béjot Y, Christensen LM, ym. European St...»4 tarkasteli meta-analyysissä yhteensä yhdeksää lumekontrolloitua tutkimusta, joissa vertailtiin verenpainelääkettä tai niiden yhdistelmiä lumeeseen iskeemisen aivohalvauksen sairastaneilla. Mukana oli edellä mainittujen PROGRESS- ja PROFESS-tutkimusten lisäksi asetelmia, joissa aktiivisessa hoitoryhmässä käytettiin muun muassa atenololia, indapamidia, kandesartaania, ramipriilia, perindopriilin ja indapamidin yhdistelmää sekä felodipiinia. Ensisijaisena päätemuuttujana oli aivohalvauksen uusiutuminen. Vetosuhde verenpainelääkityksen eduksi oli 0,81 (95 % luottamusväli 0,71–0,92; heterogeenisyys: I2 = 53, p = 0,03). Uusiutuvien kardiovaskulaaritapahtumien osalta vetosuhde oli 0,80 (95 % luottamusväli 0,69-0,94; heterogeenisyys: I2 = 72,5, p = 0,001).
Kommentti: Verenpaineen lasku ja hallinta, myös niillä, joilla ei ole varsinaista verenpainetautia tai verenpaineen lähtötaso on normotensiivinen, on keskeistä aivohalvauksen jälkeen «Dawson J, Béjot Y, Christensen LM, ym. European St...»4. Eniten ennustenäyttöä on ACE:n estäjän ja diureetin yhdistelmähoidosta sekä ATR-salpaajaan pohjautuvasta hoidosta. Tutkimusnäyttö spontaanin aivoverenvuodon jälkeisestä verenpainetaudin lääkehoidosta on rajallinen, eikä satunnaistettuja tutkimuksia tähän potilaspopulaatioon tarkasti rajaten ole tehty. Aivoverenvuodosta toipuville suositellaan kuitenkin kohonneen verenpaineen alentamista vastaavin periaattein «Steiner T, Purrucker JC, Aguiar de Sousa D, ym. Eu...»5.