Ruotsalaisessa tutkimuksessa «Sjödin B, Matsson L, Unell L ym. Marginal bone los...»1 analysoitiin takautuvasti 118:n paikallista aggressiivista parodontiittia sairastavan (juveniili parodontiitti diagnosoitu alle 20-vuotiaana; ikäjakauma 13–19 vuotta) ja 168 verrokkihenkilön maitohammasvaiheen marginaalinen luutaso 5–12 vuoden iässä otetuista bitewing-röntgenkuvista. Potilas- ja verrokkiryhmän henkilöiden pysyvän hampaiston marginaalinen luutaso mitattiin 13–19-vuotiaana otetuista röntgenkuvista. Verrokkien röntgenkuvissa ei todettu marginaalista luukatoa pysyvässä hampaistossa. Juveniili parodontiitti -potilasryhmä jaettiin pysyvässä hampaistossa ilmenevän luukadon mukaan vielä kahteen alaryhmään; ryhmä I (n = 45): luukatoa ilmeni vain yhdessä kohdassa ja ryhmä II (n = 73): luukatoa ilmeni ≥ 2 kohdassa. Varsinaisena tutkimusaineistona käytettiin vähintään yhtä 5–12 vuoden iässä sivualueelta otettua bitewing-kuvaparia / henkilö. Röntgenkuvista tulkittiin maitokulmahampaiden distaalipintoja sekä maitotakahampaiden hammasvälipintoja reunustava luutaso. Persistoivia maitohampaita ja puhkeamassa olevia hampaita ympäröivät luupinnat jätettiin tulkitsematta. Kuvissa tulkittiin olevan luukatoa, mikäli marginaalisen luun (MBL) ja kiillesementtirajan (CEJ) välinen etäisyys oli > 2 mm.
Juveniilia parodontiittia sairastavista yhteensä 40 %:lla havaittiin luukatoa jo maitohampaistossa; ryhmän I henkilöistä 20 %:lla ja ryhmän II henkilöistä 52 %:lla ja vastaavasti verrokkiryhmän henkilöistä 5 %:lla oli luukatoa. Verrokkiryhmän ja ryhmän I henkilöillä maitohampaiston marginaalista luukatoa ilmeni enintään kahdessa kohdassa, kun 37 %:lla ryhmä II:n henkilöistä luukatoa esiintyi ≥ 3 kohdassa.
Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että pysyvässä hampaistossa ilmenevä aggressiivinen parodontiitti saattaa saada alkunsa jo maitohampaistossa.
Ruotsalaisessa tutkimuksessa «Sjödin B, Matsson L. Marginal bone loss in the pri...»2 vuonna 1991 tutkittiin marginaalisen luukadon esiintyvyyttä lasten maitohampaistossa. Tutkimusaineistoon seulottiin 7-, 8- ja 9-vuotiaiden lasten (n = 8 666) joukosta ne lapset, joilta oli kyseisenä vuonna otettu hammasröntgenkuvia takahammasalueelta (97 % bitewing-röntgenkuvia). Kolmen ikäryhmän primaariaineisto käsitti siten yhteensä 3 896 lapsen (45 % seulotuista) röntgenkuvat. Tutkimuksen aikana ilmeni, että 9-vuotiaiden röntgenkuvia oli erinäisten syiden johdosta jäänyt lähettämättä. Puuttuvat kuvat (n = 649) lisättiin jälkikäteen aiempaan 9-vuotiaiden primaariaineistoon (n = 1 368) muodostaen siten vielä erillisen 9-vuotiaiden aineiston (n = 2 017). Röntgenkuvista tulkittiin maitokulmahampaiden distaalipintoja sekä maitotakahampaiden hammasvälipintoja reunustava luutaso. Persistoivia maitohampaita ja puhkeamassa olevia hampaita ympäröivät luupinnat jätettiin tulkitsematta. Kuvissa tulkittiin olevan luukatoa, mikäli marginaalisen luun ja kiillesementtirajan välinen etäisyys oli > 2 mm. Lisäksi kuvista tulkittiin hampaiden approksimaalipintojen kariesvauriot sekä täytteet ja hammaskivi.
Kolmen ikäryhmän (7-, 8- ja 9-vuotiaiden) primaariaineistossa marginaalisen luukadon esiintyvyys oli 2 %, 3,1 % ja 4,5 % ollen 9-vuotiailla merkittävästi suurempi 7- (p < 0,001) tai 8-vuotiaisiin (p < 0,05) verrattuna. Vastaavasti hammasvälipintojen hammaskiven esiintyvyysoli 2,5 %, 3,1 % ja 4,2 % ollen 9-vuotiailla merkittävästi (p < 0,05) suurempi 7-vuotiaisiin verrattuna. 9-vuotiaiden erillisessä aineistossa havaittiin lisäksi, että niillä lapsilla, joilla oli luukatoa maitohampaistossa, esiintyi myös useammin hammaskiveä kuin lapsilla, joiden luutaso oli normaali (p < 0,001).
Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että maitohampaistossa hammasvälipinnoilla esiintyvä hammaskivi saattaa liittyä marginaalisen luukadon esiintyvyyteen.
Ruotsalaisen tutkimuksen «Lindholm M, Claesson R, Löf H, ym. Radiographic an...»3 ensisijaisena tavoitteena oli selvittää röntgenologisen luukadon esiintyvyyttä nuorilla potilailla Västerbottenin maakunnassa. Tutkimuksessa hyödynnettiin poikittais- ja tapaus-verrokkiasetelmia. Vuonna 2001 syntyneet nuoret, jotka olivat hammastarkastuksessa vuonna 2016 (n = 1 656, 61 % Västerbottenin vuonna 2001 syntyneestä väestöstä) tutkittiin hammasvälien luukadon suhteen vuosina 2014–2016 otetuista bitewing-röntgenkuvista. Röntgenkuvat luokiteltiin hammasväleissä olevan luun menetyksen suhteen positiivisiksi (> 2 mm luukatoa) tai negatiivisiksi (ei luukatoa). Luukatoa todettiin hammasväleissä 24 nuorella (1,45 %). Kolmelletoista luukadon suhteen positiiviselle tapaukselle ja 26 negatiiviselle verrokille tehtiin kattava kliininen tutkimus. Parodontiitti diagnosoitiin 92 %:lla (12/13) luukadon suhteen positiivisista tapauksista. Yhdellä henkilöllä todettiin kiinnityksen menetystä vain yhdessä kohdassa. Verrokeilla ei diagnosoitu parodontiittia. Tutkittujen henkilöiden keski-ikä oli 17,4 vuotta. Heillä todettiin merkitsevästi terveitä verrokkeja (n = 26) enemmän kiinnityksen menetystä ja syventyneitä ientaskuja sekä suurempi ienverenvuotoprosentti.
Kommentit:
«Sjödin B, Matsson L, Unell L ym. Marginal bone los...»1: Potilasryhmän röntgenkuvia pyydettiin 43:sta parodontologian klinikasta, joista 22 klinikkaa (51 %) osallistui tutkimukseen lähettämällä inkluusiokriteerit täyttävät kuvat analysoitavaksi. Parodontiitin nykyisessä luokittelussa poski- tai etuhampaisiin paikallistunut nopeasti etenevä parodontiitti korvaa aiemmat termit aggressiivinen parodontiitti ja juveniili parodontiitti.
«Sjödin B, Matsson L. Marginal bone loss in the pri...»2: Tutkimukseen osallistui 25/26 Örebron julkisen sektorin hammashoitolaa. Tutkimuksessa ei eritelty hammaskiven ja luukadon esiintymistä hammaspintakohtaisesti, toisin sanoen tuloksista ei ilmennyt, esiintyikö hammaskivi ainoastaan luukatopinnoilla vai myös muualla.
«Lindholm M, Claesson R, Löf H, ym. Radiographic an...»3: Ruotsalaistutkimuksessa huomioitiin, että kaikki henkilöt, joilla approksimaalista luukatoa esiintyi hammasväleissä (1,45 %) olivat syntyneet Pohjoismaiden ulkopuolella.
Sekä kliininen että röntgenologinen tutkimus (erityisesti marginaalisen luureunan muutoksien osalta) yhdessä tarjoavat parhaan menetelmän parodontaalisairauden toteamiseen.