Prospektiivisessa kanadalaisessa satunnaistetussa kohorttitutkimuksessa «Nicolle LE, Bjornson J, Harding GK ym. Bacteriuria...»1 seurattiin 2 vuoden ajan 88 pitkäaikaisesti ympärivuorokautisessa geriatrisessa hoidossa asuvaa iäkästä miestä, joilla oli keskimäärin 2,9 kroonista sairautta. Poissulkukriteerinä tutkimuksessa oli pitkäaikainen katetrointi. Virstaviljelyt tehtiin kuukausittain, ja jos virtsassa oli bakteerikasvua ≥ E5 CFU/ml, viljely toistettiin viikon kuluttua. Jos löydös oli edelleen positiivinen, potilas sai kerta-annoksen viljelyvastuksen herkkyysmäärityksen mukaista mikrobilääkettä (tobramysiini tai trimetopriimi-sulfametoksatsoli). Jos kerta-annos ei riittänyt steriloimaan virtsaa, potilaat satunnaistettiin saamaan pitemmän mikrobilääkehoidon tarvittaessa toistetusti (2 viikkoa, 6 viikkoa, 12 viikkoa). Kontrolliryhmä ei saanut kerta-annoksen jälkeen mikrobilääkettä.
Mikrobilääkehoito ei kyennyt estämään bakteriurian uusimista. 2 viikon hoidon jälkeen uusintainfektioita oli 83 %, 6 viikon hoidon jälkeen 84 % ja 12 viikon hoidon jälkeen 100 % potilaista. Kolmen onnistuneen hoidon jälkeen uusintainfektio tuli nopeasti 4 näistä potilaista.
Prospektiivisessa satunnaistetussa kanadalaisessa kohorttitutkimuksessa «Nicolle LE, Mayhew WJ, Bryan L. Prospective random...»2 selvitettiin, vaikuttiko oireettoman bakteriurian hoito myöhempiin virtsatieinfektioihin pitkäaikaisesti ympärivuorokautisessa hoidossa asuvilla 84,4 ± 8,8-vuotiailla naisilla 1 vuoden seurannan aikana. Poissulkukriteereinä tutkimukseen oli pitkäaikainen katetrointi (n = 3) ja se, ettei potilas kyennyt antamaan virtsanäytettä heikkokuntoisuutensa takia (n = 11). Tutkimuksen ulkopuolelle jäi näin 18 % 123 asukkaan ryhmästä. Tutkimukseen otetut mikrobilääkehoitoon satunnaistetut potilaat saivat bakteriurian hoidoksi ensin kerta-annoksen mikrobilääkettä ja bakteriurian uusiessa sen jälkeen 2 viikon ja sitten 6 viikon hoidon. Kontrolliryhmään satunnaistetut eivät saaneet mikrobilääkettä. Hoitoryhmässä mikrobilääkkeenä käytettiin herkkyysmäritysten mukaisesti joko trimetopriimi-sulfametoksatsolia tai tobramysiiniä.
Oireisten VTI-määrä oli 0,92 tapausta potilasvuotta kohden kontrolliryhmässä ja 0,67 tapausta potilasvuotta kohden mikrobilääkehoidon saaneessa ryhmässä. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. mikrobilääkeryhmään satunnaistetut saivat mikrobilääkettä 13,5 % päivistä tutkimuksessa olemisensa aikana ja kontrolliryhmä 3,1 % päivistä.
Mikrobilääkehoidon haittavaikutuksia oli enemmän niillä, jotka saivat mikrobilääkettä oireettoman bakteriurian hoidoksi kontrolleihin verrattuna (1,67 vs. 0,046 potilasvuotta kohden).
Prospektiiviseen kohorttitutkimukseen «Abrutyn E, Berlin J, Mossey J ym. Does treatment o...»3 otettiin iäkkäitä keskimäärin 82-vuotiaita naisia, joilla oli oireeton bakteriuria. 50:stä bakteriurisesta naisesta 23 sai mikrobilääkehoidon ja 27 lumelääkettä. 119 steriilivirtsaista naista toimi kontrolliryhmänä. Hoidon jälkeen tutkittavilta tiedusteltiin 1, 3 ja 6 kuukautta hoidon jälkeen VTI:n oireita, ja virtsaviljely tutkittiin 6 kuukauden kuluttua hoidosta. Virtsaviljelyt olivat positiiviset 6 kuukauden kuluttua mikrobilääkehoidosta 9/23 ja 18/27 lumelääkkeen jälkeen (p = 0,052).
Mikrobilääkehoito ei vähentänyt VTI:n oireita: mikrobilääkehoidettujen ryhmässä oireita oli 6/23, lumelääkettä saaneilla 3/27 ja kontrolliryhmällä 9/119.