Näytön luotettavuuteen vaikuttavat tekijät: Näyttö perustuu kahteen RCT-tutkimukseen ja kohortin seurantatutkimukseen, joissa kaikissa on pitkä (5–15 vuoden) seuranta-aika. Näytön luotettavuutta on laskettu (A:sta B:ksi), koska tutkimusten osallistujamäärät ovat pieniä ja pois pudonneiden määrä on huomattava.
Yhdysvaltalaisessa kliinisessä tutkimuksessa «Kapur KK, Deupree R, Dent RJ ym. A randomized clin...»1 vertailtiin kahden rankaproteesityypin vaikutusta jäännöshampaiston kuntoon. Proteesit tehtiin alaleukaan. Tutkimukseen valittiin 134 veteraania, joilla oli joko Kennedy I- (molemminpuolisesti lyhentynyt) tai II-tyypin (toispuoleisesti lyhentynyt) hammaskaari. Tutkimuksesta suljettiin pois potilaat, joilla oli vaikeita yleissairauksia tai lääkityksiä, huono suuhygienia, epävarmat proteesin tukihampaat tai purennallisia ongelmia.
Potilaat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, jolle tehtiin joko gingivaalisella i pinteellä (I-bar, 67 potilasta) tai okklusaalisella pinteellä (circumferential, 67 potilasta) kiinnitetty metallirunkoinen irrotettava osaproteesi. Ennen hoidon aloitusta 6 potilasta molemmista ryhmistä keskeytti hoidon, ja ennen ensimmäistä seurantatutkimuskäyntiä 4 potilasta ei suostunut käyttämään tehtyä rankaproteesia.
Lopullisessa tutkimusryhmässä oli 118 potilasta, 59 potilasta molemmissa ryhmissä. Potilaiden keski-ikä oli i-pinneryhmässä 51,0 vuotta ja okklusaalisen pinteen ryhmässä 52,8 vuotta. Potilaat tutkittiin ennen proteettista hoitoa (entry) ja 5 vuoden seuranta-aikana 5 kertaa: ensimmäinen tutkimus oli 16 viikkoa proteesin tekemisen jälkeen (alkutilanne, baseline), myöhemmät tutkimukset 6, 18, 36 ja 60 kuukautta alkutilanteen jälkeen. Tutkimuksessa tehtiin purentaelimistön kliininen tutkimus, verikokeet, röntgenologinen tutkimus, kipsimallit, purentatehokkuustestit, ruokavaliokartoitus sekä kyselytutkimus. Parodontiumin tutkimus sisälsi plakin, hammaskiven, ientulehduksen, ienvetäymien ja hampaan liikkuvuuksien rekisteröinnin, ientaskujen mittauksen sekä hampaiden luutuen määrittämisen (luun korkeus hampaan ympärillä verrattuna hampaan korkeuteen (%), mittaus periapikaalisista röntgenkuvista).
Hoidon katsottiin tutkimuksessa epäonnistuneen, jos tukihammas menetettiin, hampaan liikkuvuus oli 3 (asteikolla 1–3), potilas ei ollut tottunut proteesiin tai potilas ei käyttänyt proteesia syödessä. Tutkimuksen aikana 30 osaproteesin katsottiin epäonnistuneen, joista 25 tapauksessa (12 i-pinneryhmässä ja 13 okklusaalisen pinteen ryhmässä) syynä oli käyttämättömyys syödessä ja viidessä tapauksessa tukihampaan menettäminen. Tukihammas oli menetetty kolmessa tapauksessa parodontologisista syistä, mutta hampaissa oli ollut jo alkutilanteessa heikentynyt luutuki (< 55 %). Muilta osin parodontologisessa tilanteessa ei ollut kliinisesti merkittäviä eroja proteesiryhmien välillä tai seuranta-ajan aikana.
Kohorttitutkimuksen «Nevalainen MJ, Närhi TO, Ainamo A. A 5-year follow...»2 tavoitteena oli selvittää hampaan menettämisen riskitekijöitä ja proteesien vaikutusta ikäihmisten (76–86-vuotiaiden) suun terveyteen.
Kliiniseen tutkimukseen valittiin mukaan 561 satunnaisesti valittua helsinkiläistä ikäihmistä, jotka olivat syntyneet vuosina 1904, 1909 ja 1914 (tutkimuksen alussa he olivat 76–86-vuotiaita). Heille tehtiin lääketieteellinen tutkimus ja heille tarjottiin myös suun kliininen tutkimus, johon osallistui 364 henkilöä (61 % valituista). Tutkimuksessa mitattiin syljen eritys ja mikrobimäärät (mutans-streptokokki, laktobasilli, sieni) ja kirjattiin proteettinen status (kruunu, silta, akryyliosaproteesi, metallirunkoinen osaproteesi), hampaistostatus (DMFT-indeksi), parodontiumin kunto (CPITN-indeksi), juurikarieksen esiintyvyys (RCI-indeksi) ja ienvetäymät. Seuranta-aika oli 5 vuotta. Tutkimuksesta putosi pois 251 tutkittavaa (69 %), seuranta toteutui 113 tutkittavalla (34 miestä ja 79 naista).
Seurannan lopussa hampaallisista henkilöistä 52 %:lla oli käytössä irrotettava proteesi, 34 %:lla akryylirunkoinen ja 18 %:lla metallirunkoinen. Kiinteä proteettinen rakenne oli 38 %:lla henkilöistä.
Osaproteesin käytöllä ja hampaiden menettämisellä oli selvä yhteys. Ikä sinällään ei suurentanut hampaiden menettämisen riskiä. Irtoproteesien käyttäjillä esiintyi enemmän juurikariesta kuin henkilöillä, joilla oli omat hampaat, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkittävä. Parodontiumin osalta terveitä leukasekstantteja oli irtoproteesien käyttäjistä 9 %:lla ja henkilöistä, joilla ei ollut irrotettavaa proteesia, 26 %:lla. CPITN-indeksin arvoissa 3–4 ei todettu eroja ryhmien välillä. Irtoproteesien käyttäjillä todettiin suurempia suun mikrobipitoisuuksia kuin henkilöillä, joilla oli omat hampaat.
Kliininen satunnaistettu, kontrolloitu monikeskustutkimus «Walter MH, Hannak W, Kern M, ym. The randomized sh...»3 toteutettiin 14:llä hammaslääketieteen laitoksella tai sairaalassa Saksassa. Yhteensä 215 potilasta, jolla oli lyhentynyt hammaskaari (tutkimusleuka), jaettiin satunnaisesti seuraaviin ryhmiin: a) puuttuvat hampaat korvattiin irrotettavalla osaproteesilla (109 potilasta) ja b) lyhentynyt hammaskaari, jossa puuttuvia hampaita ei korvattu, vaan olemassa oleva hampaisto kuntoutettiin (106 potilasta). Potilaat olivat yli 35-vuotiaita ja olivat itse hakeutuneet proteettiseen hoitoon. Heiltä puuttui toisesta leukapuoliskosta molaarit, ja jäljellä oli vähintään kulmahammas sekä yksi premolaari molemmilla puolilla. Potilailla tuli olla hyvä yleisterveys, ja heidän tuli olla kieltäytyneitä implanttihoidosta. Poissulkukriteerejä olivat psykiatriset ongelmat, leukanivelen toimintahäiriöt, virhepurenta (Angle II tai III) ja päihteiden väärinkäyttö.
Ryhmässä a) 81 potilaalle tehtiin irrotettava osaproteesi (kato 28 potilasta) ja ryhmässä b) hoidettiin 69 potilasta (kato 35 potilasta).
Seuranta-aika oli 5 vuotta, jonka jälkeen tutkimuksessa mukana oli 71 osaproteesipotilasta (ryhmä a) ja 61 potilasta, jolla oli lyhentynyt hammaskaari (ryhmä b). Seurattavat muuttujat olivat hampaiden menetys (päämuuttuja), DMFT-indeksi reikiintyneet hampaat (D), puuttuvat hampaat (M), hampaiden täytteet (F), plakki-indeksi, vertikaalinen kiinnityksen menetys, taskusyvyys ja ienverenvuoto. Kliiniset tutkimukset tehtiin ennen hoitoa, hoidon jälkeen (alkutilanne), kuuden kuukauden kuluttua ja vuosittain sen jälkeen.
Seuranta-aikana 38 potilaalta jouduttiin poistamaan hammas. Yhteensä 18 hammasta poistettiin osaproteesiryhmässä ja 12 hammasta lyhentyneen hammaskaaren ryhmässä. Syyt hampaiden menetykseen olivat reikiintyminen (vastaavasti ryhmittäin 4 ja 2 hammasta), endodonttiset syyt (vastaavasti ryhmittäin 5 ja 5 hammasta), hampaan fraktuurat (ryhmittäin 5 ja 3) ja parodontaaliset syyt (ryhmittäin 4 ja 2). Eniten takahampaita menetettiin endodonttisten syiden (7 kpl) ja fraktuuroiden (6 kpl) vuoksi. Elinaika-analyysillä mitattiin hoidon onnistumista päämuuttujana hampaan menetys. Ryhmien välillä (osaproteesiryhmä ja lyhentyneen hammaskaaren ryhmä) ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.
Samasta «Walter MH, Marré B, Vach K ym. Management of short...»4 tutkimusjoukosta on julkaistu myös artikkeli «Walter MH, Marré B, Vach K ym. Management of short...»4, jossa tutkijat totesivat 5 vuoden seurannan jälkeen tilastollisesti merkitsevästi enemmän vertikaalisen kiinnitystason menetystä ja syvempiä ientaskuja osaproteesiryhmässä kuin SDA-ryhmässä. Ryhmien väliset erot kiinnitystason menetyksessä olivat 0,27 mm (95 % luottamusväli 0,05–0,48; P = 0,016) sekä ientaskujen syvyydessä 0,22 mm (95 % luottamusväli 0,03–0,41; P = 0,023). Erojen kliininen merkitys seuranta-aikaan nähden on pieni. Sama tutkimusryhmä totesi 10 vuoden seurannan jälkeen «Walter MH, Marré B, Dreyhaupt J, ym. Rehabilitatio...»6, että hampaiden menetyksessä ei ollut eroja ryhmien välillä. Kaplan-Meyerin elinaika-analyysissä todettiin 10 vuoden hampaiden säilymisen tulokseksi potilastasolla osaproteesiryhmässä 0,44 (95 % luottamusväli 0,30–0,56) ja SDA-ryhmässä 0,52 (95 % luottamusväli 0,37–0,65) Tutkimuksessa hoidetussa leuassa vastaavasti 0,67 (95 % luottamusväli 0,52–0,78) ja 0,60 (95 % luottamusväli 0,45–0,73). 15 vuoden seurannassa «» todettiin, että osaproteesiryhmän ja SDA-ryhmän välillä ei ollut eroa, mutta hoitoratkaisujen onnistuminen väheni alle 50 %:iin (osaproteesiryhmä 0,31 (0,07; 0,60) ja SDA-ryhmä 0,47 (0,29; 0,62)).
«Kapur KK, Deupree R, Dent RJ ym. A randomized clin...»1: Tutkimuksessa oli kiinnitetty erityistä huomioita seurannan aikana kotihoitoon, profylaksiaan ja proteesien huoltoon. Tutkimus tukee käsitystä, että oikealla potilasvalinnalla, hyvällä yksilöllisellä ylläpitohoidolla ja proteesien kunnon ylläpitämisellä sekä oikea-aikaisilla korjaavilla toimenpiteillä on merkitystä parodontaalisairauksien ehkäisyssä.
«Nevalainen MJ, Närhi TO, Ainamo A. A 5-year follow...»2: Viiden vuoden seurannassa oli paljon katoa (69 %), mutta tutkittavien ikäryhmässä tämä johtui luonnollisesta poistumasta.
«Walter MH, Dreyhaupt J, Hannak W ym. The Randomize...»5 ja «Walter MH, Marré B, Dreyhaupt J, ym. Rehabilitatio...»6: Potilailla ei ollut tutkimuksen puitteissa järjestettyä säännöllistä ylläpitohoitoa.