Näytön luotettavuuteen vaikuttavat tekijät: Näyttö perustuu kohorttitutkimukseen ja kahteen RCT-tutkimukseen. RCT-tutkimusten aineistot ovat pienet, niiden tulokset ovat samansuuntaiset kuin kohorttitutkimuksen, mutta eivät riitä nostamaan näytön astetta. Ruokailutottumukset ja ravintoaineiden saanti ovat monitahoinen asia, ja niiden muuttaminen yksinomaan purennan kuntouttamisella voi olla haasteellista.
Näytön sovellettavuus: hyvä
Kohorttitutkimus «Liedberg B, Stoltze K, Owall B. The masticatory ha...»1, johon sisältyi perusteellinen terveystarkastus, hampaiston tutkimus, 3 pureskelutestiä, kotona tehty kysely ja ravitsemusterapeutin 45–60 minuutin haastattelu. Tutkimukseen osallistui 481 iältään 67–68-vuotiasta ruotsalaista miestä Malmöstä. Tutkimukseen kutsuttiin kaikki vuonna 1914 parillisina kuukausina syntyneet miehet. Näistä 500 suostui kliiniseen tutkimukseen. Koska 19 heistä ei osallistunut kaikkiin tutkimuksen osiin, lopullinen osallistujamäärä oli 481. Materiaali oli riittävän suuri, jotta saatiin hyvin hampaistostatukseltaan toisistaan eroavat ryhmät.
Tulokset osoittivat, että hampaiden lukumäärällä ja irrotettavilla proteeseilla ei ollut merkitystä ruokailutottumusten kannalta, kuten ei myöskään hammaskontaktien lukumäärällä.
Satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus «Moynihan PJ, Butler TJ, Thomason JM ym. Nutrient i...»2, jossa määritettiin proteettisen kuntoutuksen vaikutusta sellaisten potilaiden hedelmien ja vihannesten syöntiin ja vitamiinien saantiin, joilla oli lyhentynyt hammaskaari. 65 potilasta, jotka olivat jonossa saadakseen alaleuan molemminpuolisen vapaapäätteisen proteesin, täyttivät tutkimuksen sisäänottokriteerit. Näistä 60 osallistui perushoidon jälkeen satunnaistamiseen, ja potilaat jaettiin kahteen 30 potilasta kattavaan ryhmään, joista toinen ryhmä hoidettiin irrotettavalla osaproteesilla ja toinen kevytsillalla, jossa oli yksi distaalinen ulokehammas. Näitä kahta ryhmää verrattiin keskenään.
Kaikilla potilailla oli enintään 8 alaleuan hammasta. Heille valmistettiin joko metallirunkoinen osaproteesi tai kevytsilta, jossa oli yksi distaalinen ulokehammas. Ruokailutottumukset ja ravinnon saanti määritettiin kahdesti 3-päiväisellä lomakkeella ja haastattelulla tutkimuksen alussa sekä 3 ja 12 kuukautta proteesien sovituksen jälkeen. Ryhmien välillä ei ollut eroa ravinnon saannissa tai syötyjen vihannesten ja hedelmien määrissä missään kohdassa tutkimusta. Tosin hedelmien ja vihannesten nauttiminen oli vähäistä kaikissa mitatuissa pisteissä.
Potilaat, jotka hoidettiin irrotettavalla proteesilla, saivat ravinnossaan merkittävästi enemmän rasvaa kuin aiemmin.
RCT-tutkimus «McKenna G, Allen PF, O'Mahony D, ym. Comparison of...»3 perustuu kahden Irlannin Corkin sairaalan (Cork University Dental Hospital ja St. Finbarr's Geriatric Day Hospital) potilasaineistoon. Potilaiden tuli olla vähintään 65-vuotiaita, heillä tuli olla vähintään kuusi hammasta sekä ylä- että alaleuassa, heidän tuli olla hakeutunut hoitoon puuttuvien hampaiden vuoksi, ja heillä ei saanut olla lääketieteellisiä tai muita esteitä tavanomaiselle hoidolle.
Yhteensä 132 potilasta jaettiin satunnaisesti (ikä ja sukupuoli vakioitu) irrotettava osaproteesi- (n = 65, joista 64 potilasta hoidettiin) ja lyhentynyt hammaskaari (SDA) (n = 67, joista 66 potilasta hoidettiin) -ryhmiin. Jako tehtiin molemmissa sairaaloissa itsenäisesti, ja jaon suoritti hoitoon liittymätön ulkopuolinen henkilö. Potilaiden tulokset analysoitiin siinä ryhmässä, johon heidät alun perin jaettiin (intention to treat). Yksi henkilö molemmista ryhmistä vaihtoi hoitomuotoa.
Irrotettava osaproteesi -ryhmässä potilaille tehtiin metallirunkoinen osaproteesi korvaamaan kaikki puuttuvat hampaat. SDA-ryhmässä molaarit jätettiin korvaamatta, mutta kaaren keskellä olevat aukot korvattiin pintakiinnitteisellä sillalla, jotta päädyttiin 10 purentaparia sisältävään tilanteeseen. Yksi hammaslääkäri (erikoistuva hammaslääkäri) suoritti kaikki hoidot, ja sama hammaslaboratorio valmisti kaikki proteesit.
Lopullisissa analyyseissä oli mukana 44 osaproteesipotilasta (kato 21 potilasta) ja 45 SDA-potilasta (kato 22 potilasta). Kaikkien potilaiden tulokset käsiteltiin (pois suljettuja 0).
Ryhmät olivat samankaltaisia (p > 0,05) potilaiden määrän, sukupuolen, iän, hampaiden lukumäärä ja alkutilanteen hampaiden lukumäärän suhteen.
Jokaiselta potilaalta otettiin verinäytteitä, jotka seulottiin ravitsemustilan biokemiallisten merkkiaineiden osalta sairaalan vakioprotokollien mukaisesti. Näytteet otettiin alkutilanteessa sekä 6 ja 12 kuukautta hoidon jälkeen. Jokainen näyte analysoitiin seerumin albumiinin, seerumin kolesterolin, ferritiinin, folaatin, B12-vitamiinin ja D-vitamiinin (25-hydroksikolekalsiferolin) osalta. Kunkin biokemiallisen merkkiaineen pitoisuutta verrattiin viitearvoihin potilaan ravitsemustilan arvioimiseksi.
Sekamallin kovarianssianalyysi (mixed model ANCOVA) osoitti, että ryhmien välillä ei ollut eroa biokemiallisten merkkiaineiden pitoisuuksissa. D-vitamiinin (25-hydroksikolekalsiferolin, mittaa D-vitamiinin varastoitumista) pitoisuus suureni alkutilanteen ja 6 kuukauden aikapisteen välillä molemmissa ryhmissä (osaproteesi ja SDA), mutta ryhmien välillä ei ollut eroa.
Kommentit
«Moynihan PJ, Butler TJ, Thomason JM ym. Nutrient i...»2: Tietyt erityisryhmät voisivat hyötyä ruokavaliokoulutuksesta, joka sisältää monia eri näkökulmia (maku, ravitsemus- ja keittämistaidot ym.).