Takaisin

Viisaudenhampaiden ennakoivat poistot parodontiitin ehkäisemiseksi

Näytönastekatsaukset
Ari Rajasuo
1.7.2014

Näytön aste: A

Osittain tai kokonaan puhjennut viisaudenhammas on riskitekijä alkavalle parodontiitille koko hampaiston alueella ja erityisesti alaleuan toisen poskihampaan alueella.

Yhdysvaltalainen väestötutkimus «Elter JR, Cuomo CJ, Offenbacher S ym. Third molars...»1, jonka 5 831 kansalaisen (18–34-vuotiaita, keski-ikä 26 vuotta, naisia 54 %) suuterveyttä selvittävä aineisto saatiin kansallisesta terveys- ja ravitsemuskartoituksesta (NHANES III). Viisaudenhampaiden puhkeaminen kartoitettiin kliinisesti sekä määritettiin kahdesta neljänneksestä hampaiston kiinnityskudosten tilanne (ienindeksi, ientaskujen syvyys ja kiinnityskudostaso). Tutkittavat muuttujat olivat toisissa poskihampaissa todetut vähintään 5 mm ientaskut, ientaskujen verenvuoto sekä viisaudenhampaan kliininen olemassaolo tai puutos.

34 %:lla ei ollut näkyvissä yhtään viisaudenhammasta, ja 29 %:lla taas oli näkyvissä kaikki 4 hammasta. Alaleuan toisessa poskihampaassa esiintyi ienverenvuotoa 16 %:lla ja syventyneitä ientaskuja (> 5 mm) 5 %:lla tutkituista. Viisaudenhampaan näkyvissä olo selitti viereisen toisen poskihampaan ientaskun verenvuodon odotusarvolla 1,3 (95 % luottamusväli 1,2–1,4), ja toisen poskihampaan 5 mm tai syvemmän ientaskun odotusarvolla 2,0 (1,2–3,3), kun käytettiin monimuuttujamallia ja muut vaihtelutekijät oli poissuljettu. Muita syventyneen ientaskun selittäjiä olivat 25–34 vuoden ikä verrattuna 18–24-vuotiaisiin (odotusarvo 2,8 (1,7–4,4)), tupakointi (2,2 (1,1–4,1)) ja afrikkalais-amerikkalainen rotu (2,9 (2,0–4,2)).

Johtopäätöksenä todettiin näkyvissä olevan viisaudenhampaan pelkän olemassaolon selittävän ympäristönsä alkavaa kiinnityskudostulehdusta. Seurantatutkimusta suositeltiin.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Yhdysvaltalainen väestötutkimus «White RP Jr, Fisher EL, Phillips C ym. Visible thi...»2, jossa vedettiin yhteen aikaisemmat neljä saman tutkimusryhmän samalla protokollalla tehtyä tutkimusta, joissa kaikissa päähuomio oli toisten poskihampaiden ientaskujen syvyys. Kaikissa tutkimuksissa oli kartoitettu jokaisen hampaan (myös viisaudenhampaiden) ientaskujen syvyys kuudesta eri kohtaa potilailla, joilla oli suuhun puhjenneena vähintään yksi viisaudenhammas sekä potilailla, joilla ei ollut yhtään viisaudenhammasta kokonaan tai osittain puhjenneena. Kliinisen tutkimuksen tekijät oli kalibroitu. Ensimmäisessä tutkimuksessa oli 6 793 potilasta (keski-ikä 62,4 ± 5,6 vuotta), joista 2 035:llä oli ainakin yksi viisaudenhammas suussaan. 4 758:lla ei ollut yhtään puhjennutta viisaudenhammasta. Toisessa tutkimuksessa oli 268 potilasta, joista 74:llä (keski-ikä 23,3 vuotta, vaihteluväli 21,3–26,0 vuotta) oli lieväoireinen alaviisaudenhammasperikoroniitti. 194 potilasta (keski-ikä 32,8 vuotta, vaihteluväli 27,2–40,0 vuotta) toimi kontrolleina. Kolmannessa tutkimuksessa oli 1 020 (keski-ikä 28,2 ± 6,6 vuotta) raskaana olevaa naista, joista 405:llä oli suuhun puhjennut viisaudenhammas ja 615:llä ei ollut. Neljänteen tutkimukseen oli otettu 411 potilasta, joilla oli oireettomina kaikki 4 viisaudenhammasta sekä kaikki 4 toista poskihammasta. 342:lla (keski-ikä 26,0 vuotta, vaihteluväli 22,4–32,2 vuotta) oli suuhun puhjenneena ainakin yksi viisaudenhammas ja 69:llä (keski-ikä 21,0 vuotta, vaihteluväli 18,8–24,9 vuotta) kaikki viisaudenhampaat olivat puhkeamattomia. Tuloksissa verrattiin toisen poskihampaan keskimääräistä (mitattuna kuudesta eri kohtaa) ientaskun syvyyttä, kun potilaalla joko oli viereinen viisaudenhammas tai ei ollut. Kaikissa tutkimuksissa keskimääräiset ientaskujen syvyydet olivat vaihteluvälissä 2,63–2,04 mm. Viisaudenhampaan kera ientaskujen syvyys oli aina suurempi. Ensimmäisessä tutkimuksessa ero oli 0,13 mm (95 % luottamusväli 0,09–0,17 mm), toisessa tutkimuksessa 0,32 mm (0,24–0,40 mm), kolmannessa tutkimuksessa 0,12 mm (0,0–0,24 mm) ja neljännessä tutkimuksessa 0,18 mm (0,06–0,30 mm). Koko aineistossa (3 003 potilaalla puhjennut viisaudenhammas ja 5 489:llä ei puhjennutta viisaudenhammasta) toisen alaposkihampaan keskimääräinen ientaskun syvyys oli 0,17 mm syvempi (95 % luottamusväli 0,13–0,20 mm) viisaudenhampaan kera vs ilman viereistä kokonaan tai osittain puhjennutta viisaudenhammasta.

Tutkijat toteavat yhteenvetona, että suuhun puhjennut viisaudenhammas voi olla riski alkavalle parodontiitille koko hampaiston alueella ja erityisesti alaleuan toisten poskihampaiden alueella. Tällaisiin tilanteisiin pitäisi kiinnittää huomiota.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Espanjalainen seurantatutkimus «Montero J, Mazzaglia G. Effect of removing an impa...»3, jossa 48 koehenkilöltä (keski-ikä 23,1 ± 6,1 vuotta) poistettiin leikkaamalla kultakin yksi alaviisaudenhammas. Hampaiston parodontaalistatus tutkittiin ennen toimenpidettä ja viimeisen kerran 1 vuosi jälkikäteen. Viereisen toisen alaposkihampaan todennäköisyys (relatiivinen riski) parhaaseen plakki-indeksiin (ei plakkia – ohut plakki) nousi arvosta 0,34 (95 % luottamusväli 0,22–0,54) arvoon 3,7 (2,0–7,1) yksi vuosi viereisen viisaudenhampaan poistosta. Paras ienindeksi (terve – lievä tulehdus) nousi vastaavasti arvosta 0,38 (0,24–0,58) arvoon 3,4 (1,8–6,5). Lievemmät plakki- ja ienindeksin positiiviset muutokset havaittiin koko hampaiston takaneljännesten alueella. Toisen alaposkihampaan ientasku madaltui alkututkimuksen 5,0–5,6 mm:stä (keskihajonta 1,8–2,1 mm) 2,5–2,7 mm:iin (keskihajonta 0,8 mm), kun ientaskujen syvyys mitattiin hampaan takareunasta kolmesta kohtaa.

Kirjoittajat toteavat, että impaktoituneen alaviisaudenhampaan poisto nuorelta parantaa viereisen toisen alaposkihampaan parodontaalistatusta ja laajemminkin saavutetaan normaalitasoinen hampaiston kiinnityskudosstatus 9–12 kuukautta alaviisaudenhampaan poistosta.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Yhdysvaltalainen seurantatutkimus «Nunn ME, Fish MD, Garcia RI ym. Retained asymptoma...»4 Bostonin alueelta, johon otettiin 416 miestä (keski-ikä 45,8 ± 7,4 vuotta) laajemmasta 2 280 terveen vapaaehtoisen miehen hammastutkimusaineistosta (U.S. Department of Vetereans Affairs Dental Longitudinal Study). Tutkimusta varten kalibroidut parodontologit suorittivat kliinisen tutkimuksen keskimäärin joka kolmas vuosi 25 vuoden ajan. Suukirurgi ja radiologi tutkivat otetut panoraamatomografiat ja koko hampaiston intraoraaliröntgenkuvat. Tutkimuksen inkluusiokriteereihin kuului, että alkutilanteessa vähintään yhdessä leukaneljänneksessä oli sekä ensimmäinen että toinen poskihammas. Mukana oli sekä ylä- että alaviisaudenhampaita. Viisaudenhampaat luokiteltiin seuraaviin ryhmiin: puuttuva, puhjennut, puhkeamaton pehmytkudokseen impaktoitunut ja puhkeamaton luuhun impaktoitunut (röntgenologisesti vähintään 2/3 kruunusta luuhun impaktoitunut). Alkutilanteen tapaus-verrokkitutkimuksessa verrattiin edellä mainittuja viisaudenhammasstatuksia toisen poskihampaan statukseen, sen takapinnan primaari- tai sekundaarikariesvaurioon, alveoliluureunan alenemiseen (vähintään 20 %) ja ientaskuun (yli 4 mm). Kontrolleina toimi toinen poskihammas, jonka vieressä ei ollut viisaudenhammasta. Seurantatutkimusosiossa tilastoitiin edellä mainitun toisen poskihampaan löydösten ilmaantuvuutta.

Takapinnan alveoliluureunan aleneman (≥ 20 %) relatiivinen riski oli selvästi suurin (RR 9,15; luottamusväli 4,63–18,1), jos viereinen viisaudenhammas oli pehmytkudokseen impaktoitunut. Luuhun impaktoituneella viisaudenhampaalla RR oli 3,09; luottamusväli 1,83–5,22 ja puhjenneella viisaudenhampaalla 1,49; luottamusväli 0,96–2,31. Toisen poskihampaan relatiivinen riski saada yli 4 mm syvä distaalinen ientasku oli suurin (RR 6,41; luottamusväli 2,92–14,1), jos vieressä oli pehmytkudokseen impaktoitunut viisaudenhammas. Vastaavasti, RR oli 1,87; luottamusväli 1,25–2,79 puhjenneilla viisaudenhampailla ja 1,60; luottamusväli 0,96–2,67 luuhun impaktoituneilla viisaudenhampailla. Kaiken kaikkiaan toisella poskihampaalla oli suurin relatiivinen riski saada mikä tahansa edellä mainituista patologioista, jos hampaan vieressä oli pehmytkudokseen impaktoitunut viisaudenhammas (RR 4,88; luottamusväli 2,62–9,08): luuhun impaktoituneen viisaudenhampaan vieressä RR oli 2,16 (luottamusväli 1,56–2,99) ja puhjenneen viisaudenhampaan vieressä 1,74 (luottamusväli 1,34–2,25).

Paras tilanne toisen molaarin patologian kehittymisen kannalta oli, kun viisaudenhammasta ei ollut vieressä ollenkaan. Kirjoittajat totesivat tutkimuksensa olevan ensimmäinen, vaikkakin aineisto oli vain miehiä ja lähes kaikki valkoista rotua, jossa pitkällä seuranta-ajalla selvitettiin sekä kliinisesti että röntgenologisesti toisen poskihampaan karieksen ja parodontiittilöydösten prevalenssia ja insidenssiä kontrolloidusti viereisen viisaudenhampaan statuksen suhteen.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentit:

«Elter JR, Cuomo CJ, Offenbacher S ym. Third molars...»1: Laajalla väestöaineistolla tehty tasokas tutkimus, jossa todettiin viisaudenhampaan huonontavan viereisen hampaan kiinnityskudoksen terveyttä. Röntgenkuvia ei otettu ja viisaudenhampaiden taskuja ei mitattu.

«White RP Jr, Fisher EL, Phillips C ym. Visible thi...»2: Laajalla väestöaineistolla tehty tasokas tutkimus, jossa todettiin viisaudenhampaan aiheuttavan viereisen toisen alaposkihampaan ientaskun syvenemistä.

«Montero J, Mazzaglia G. Effect of removing an impa...»3: Pienellä aineistolla tehty toimenpiteen vaikuttavuustutkimus, jossa todettiin alaviisaudenhampaan poiston vähentävän viereisen toisen alaposkihampaan plakin määrää ja ientulehduksen astetta. Kontrolliaineisto puuttui kokonaan.

«Nunn ME, Fish MD, Garcia RI ym. Retained asymptoma...»4: Riittävän suurella aineistolla tehty tasokas kontrolloitu tutkimus, jossa pehmytkudokseen impaktoituneen viisaudenhampaan todettiin aiheuttavan eniten viereisen toisen poskihampaan parodontiittiin liittyviä löydöksiä, ja puhjenneen viisaudenhampaan todettiin aiheuttavan eniten toisen poskihampaan takapinnan kariesta.

Kirjallisuutta

  1. Elter JR, Cuomo CJ, Offenbacher S ym. Third molars associated with periodontal pathology in the Third National Health and Nutrition Examination Survey. J Oral Maxillofac Surg 2004;62:440-5 «PMID: 15085510»PubMed
  2. White RP Jr, Fisher EL, Phillips C ym. Visible third molars as risk indicator for increased periodontal probing depth. J Oral Maxillofac Surg 2011;69:92-103 «PMID: 21050642»PubMed
  3. Montero J, Mazzaglia G. Effect of removing an impacted mandibular third molar on the periodontal status of the mandibular second molar. J Oral Maxillofac Surg 2011;69:2691-7 «PMID: 21864969»PubMed
  4. Nunn ME, Fish MD, Garcia RI ym. Retained asymptomatic third molars and risk for second molar pathology. J Dent Res 2013;92:1095-9 «PMID: 24132082»PubMed