Rozakou-Soulmalian ym. (2021) «Rozakou-Soumalia N, Dârvariu Ş, Sjögren JM. Dialec...»1 systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa arvioitiin dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) vaikuttavuutta syömishäiriötä sairastavien tunteiden säätelyn vaikeuksiin, yleiseen psykopatologiaan ja BMI:hin.
Katsaukseen ja meta-analyysiin valittiin 11 tutkimusta (535 tutkimusartikkelista 27:stä arvioitiin koko teksti). Tutkimukset oli julkaistu vuosina 2001–2020 ja toteutettu pääosin USA:ssa. Yksittäisiä tutkimuksia oli Hollannista, Iranista, Espanjasta ja Kanadasta. Tutkimusasetelmat olivat yhtä lukuun ottamatta satunnaiskontrolloituja RCT-tutkimuksia.
Osallistujat: Suurimmassa osassa tutkittiin BED-potilaita (k = 8, otoskoko 17–101). Osallistujien keskimääräinen ikä oli 30,5–52,2 vuotta, ja he olivat pääasiassa naisia (osassa tutkimuksista miesten osuus oli noin 10–15 %). Bulimiapotilaita oli k = 2 tutkimuksessa, ja heidän keskimääräinen ikänsä oli 22–34 vuotta. 1 tutkimuksessa otos oli transdiagnostinen (AN, BN ja OSFED, k = 1, n = 109).
Interventiot ja vertailuryhmät: Interventioiden kesto oli pääasiassa 20 viikkoa (vaihteluväli 10–24 viikkoa), ja niissä oli 1–2 viikoittaista 1 tai 2 tunnin pituista sessiota. Osassa tutkimuksista oli seuranta, jonka kesto vaihteli 3 kuukaudesta 12 kuukauteen, ja 1 tutkimuksessa oli jopa 6 vuoden seuranta.
Vertailuryhmänä oli aktiivinen hoito (kognitiivis-behavioraalinen terapia, tavanomainen hoito, supportiivinen tai aktiivinen ryhmämuotoinen hoito, ohjattu itsehoito, laihdutuslääke) tai hoidon odotus.
Lopputulosmuuttujina tarkasteltiin ensisijaisesti tunteiden säätelemisen paranemista, toissijaisesti syömishäiriön yleistä psykopatologiaa (syömishäiriöoireiden esiintymistä, kuten rajoittamista, omaan kehoon, painoon tai syömiseen liittyviä huolia, ahmimiskäyttäytymistä ja ahmimisoiretta). Syömishäiriöoireita arvioitiin EDE-Q- tai BES-lomakkeella.
Tulokset: Verrattuna kontrolliryhmään, DKT:n painotettu efekti osoitti suurempaa paranemista tunteiden säätelyssä (g = -0,69, p = 0,01), masennusoireissa (g = -0,33, p < 0,00001) sekä syömishäiriön psykopatologiassa (MD = -0,90, p = 0,005). Lisäksi DKT sai aikaan kontrolliryhmää suuremman ahmintakertojen lukumäärän vähenemisen (MD = −0,27, p = 0,003) ja eron BMI:ssä (MD = −1,93, p = 0,01).
Riskianalyysissa arvioitiin 3 tutkimuksessa olevan pieni harhan riski, 4 tutkimuksessa riskin olevan epäselvä ja 3 tutkimuksessa suuri. Suurimmaksi osaksi riski liittyi satunnaistamisprosessiin ja sen raportoimiseen.
Lenzin ym. (2014) «Lenz AS, Taylor R, Fleming M ym. Effectiveness of ...»2 katsauksessa arvioitiin dialektisen käyttäytymisterapian vaikuttavuutta (effectiveness) syömishäiriöoireiden ja samanaikaisten masennusoireiden hoitamisessa. Erilliset meta-analyysit tehtiin satunnaiskontrolloiduille RCT-tutkimuksille ja open trial -tutkimuksille, joiden avulla pyrittiin selvittämään DKT:n vaikuttavuutta syömishäiriöoireiden ja samanaikaisten masennusoireiden vähentämisessä.
Osallistujat: 11 valitusta tutkimuksesta 9 sisällytettiin analyysiin. Osallistujat olivat aikuisia (ka = 34,94 vuotta, kh = 11,24), pääasiassa naisia (n = 298; 95 %), ja heillä oli anoreksia-, bulimia- tai BED-diagnoosi (DSM-IV). Suurin osa osallistujista oli BED-potilaita (n = 173; 55 %); bulimiapotilaita oli n = 95 (31 %), anoreksiapotilaita n = 29 (9 %) ja määrittelemätöntä syömishäiriötä (EDNOS) sairastavia potilaita n = 15 (5 %). Yhteensä osallistujia oli 314.
Interventiot ja vertailuryhmät: 5 tutkimuksessa oli ryhmien välinen vertailu (satunnaistettu; DKT vs hoidon odottaminen k = 3 tai DKT vs tavanomainen hoito, k = 2) ja 4:ssä oli yksi tutkimusryhmä. Intervention kesto vaihteli eri tutkimuksissa 12 viikosta 1 vuoteen, ja 7 tutkimuksessa tarkasteltiin lyhytterapeuttista interventiota (20 viikkoa tai alle). Hoito oli manualisoitua DKT:aa (sekä ryhmässä että yksilöllisesti, k = 4, tai ryhmämuotoisesti, k = 4, tai yksilöterapiana, k = 1), jota antoi koulutuksen saanut ammattilainen.
Tulokset:
Syömishäiriöoireiden väheneminen: Ryhmien välisissä vertailuissa (n = 202, k = 8) havaittiin suuri efektikoko 0,82 (95 % luottamusväli 0,55–1,09), mutta eri tutkimusten otoskokojen poikkeavuus (n = 25, n = 32, n = 44 ja n = 101) aiheutti myös efektikokojen heterogeenisyyttä (Q(3) = 341,60, p < 0,05). Ryhmän sisäisissä analyyseissa havaittiin vuorostaan erittäin suuri efektikoko 1,43 (95 % luottamusväli 1,09–1,77). Myös tässä analyysissa otoskokojen vaihtelevuus vaikutti havaittuihin efektikokoihin.
Masennusoireiden väheneminen: Ryhmien välisissä vertailuissa (n = 187, k = 4) havaittiin kohtalainen efektikoko 0,57 (95 % luottamusväli 0,14–1,00) ja ryhmän sisäisissä analyyseissa (n = 35, k = 2) havaittiin erittäin suuri efektikoko 1,90 (95 % luottamusväli 1,39–2,41).
Johtopäätöksenä suurien efektikokokojen perusteella todettiin, että DKT voi alustavan näytön perusteella olla tehokas vähentämään syömishäiriöpotilaiden syömishäiriöoireita ja samanaikaisia masennusoireita.
Yleiskommentti:
Katsauksissa oli 3 samaa tutkimusta (Safer ym. 2010, Safer ym. 2001 ja Telch ym. 2001).