Takaisin

Hoidetun parodontiittihampaiston ennuste

Näytönastekatsaukset
Marja Pöllänen
18.5.2022

Näytön aste: B

Hoidetun parodontiittipotilaan hampaista suuri osa (60–100 %) pystytään ilmeisesti säilyttämään ylläpitohoidolla jopa 15 vuoden seurannassa. Hampaan luukadon määrä hoidon alussa ja potilaan sitoutuminen ylläpitohoitoon vaikuttavat tulokseen.

Kliiniseen 5 vuoden prospektiiviseen seurantatutkimukseen «Lindhe J, Nyman S. The effect of plaque control an...»1 otettiin mukaan 75 iältään 26–79-vuotiasta parodontiittipotilasta, jotka olivat menettäneet sairauden vuoksi vähintään 50 % hampaiden luutuesta. Lisäksi potilaiden piti suostua parodontologiseen hoitoon, johon saattoi kuulua perushoidon lisäksi hampaiden poistoja, parodontaalikirurgiaa ja proteettista hoitoa. Potilailta edellytettiin optimaalista omahoitoa ja sitoutumista ammattimaiseen ylläpitohoitoon vähintään 6 kuukauden välein. Hoidon aluksi, hoidon päätyttyä sekä 1 ja 5 vuoden kuluttua laskettiin hampaiden kokonaismäärä, mitattiin potilaskohtaisesti plakki- ja gingivaali-indeksi, taskuhampaiden neljältä pinnalta mitattujen taskusyvyyksien keskiarvo (± SD), hampaiden liikkuvuus ja approksimaalinen luureunan kulku (bone score).

Alkutilanteessa potilailla oli 1 898 hammasta (keskimäärin 25,3 hammasta/potilas), joista 278 poistettiin alkuvaiheen hoidon aikana. Yhtään ylläpitohoitoon ja seurantaan jäänyttä hammasta (n = 1 620) ei poistettu 5 vuoden seuranta-aikana. Plakki-indeksi oli alkutilanteessa 1,6, hoidon päätyttyä 0,41, 1 vuoden kuluttua 0,35 ja 5 vuoden päästä 0,34. Gingivaali-indeksi laski 1,5:stä 0,29:ään seurannan aikana. Lähtötilanteen keskimääräinen taskusyvyys oli 6,3 millimetriä (SD 0,37) ja luutaso hammasväleissä 7,1 (SD 0,19). Kaikissa seurannoissa taskusyvyydet olivat < 3 millimetriä, ja luutasoa mittaava indeksi osoitti, että seurannan aikana ei tapahtunut luukadon etenemistä. Hampaiden liikkuvuus väheni 931 liikkuvasta hampaasta 422 liikkuvaan hampaaseen. Suurin osa liikkuvuuksista oli 5 vuoden seurannan jälkeen vähäisintä, luokan 1 liikkuvuutta (309 hammasta).

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Aiemman tutkimusjoukon «Lindhe J, Nyman S. The effect of plaque control an...»1 jatkotutkimuksessa «Lindhe J, Nyman S. Long-term maintenance of patien...»2 14 vuoden kuluttua lähtötilanteesta oli mukana 61 alkuperäiseen tutkimukseen osallistunutta potilasta (ja heillä jäljellä 1330 hammasta). Plakki- ja gingivaali-indeksi pysyivät 14 vuoden seurannan ajan tasolla 0,3, mutta 15 potilaalla luukato eteni; heillä todettiin syventyneitä taskuja (1 %:ssa hammaspinnoista todettiin > 6 mm taskuja), ja 7 heistä oli menettänyt parodontiitin vuoksi yhteensä 16 hammasta. Karieksen vuoksi 3 potilasta oli menettänyt yhteensä 9 hammasta ja periapikaalitulehdusten vuoksi 5 potilasta yhteensä 5 hammasta. Hampaista menetettiin 2 % 14 vuoden ajanjaksolla.

  • Tutkimuksen laatu: heikko
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Retrospektiiviseen 600 potilaan seurantatutkimukseen «Hirschfeld L, Wasserman B. A long-term survey of t...»3 otettujen parodontiittipotilaiden ylläpitohoitoaika oli vähintään 15 vuotta (keskiarvo 22 vuotta, vaihteluväli 15–53 vuotta). Mukaan otetut potilaat oli hoidettu vuoden 1949 jälkeen, ja seurantatutkimuksen aineisto kerättiin 1966–1971. Suurin osa potilaista (83 %) oli alkutilanteessa alle 50-vuotiaita (keskiarvo 42 vuotta). Suurimmalla osalla potilaista (76,5 %) oli alkutilanteessa pitkälle edennyt parodontiitti (yli 7 mm taskuja ja furkaatioleesioita). Ensisijainen tulosmuuttuja oli hampaan menetys. Alkutilanteen 15 666 hampaasta menetettiin ylläpitohoidon aikana parodontologisista syistä 1 110 hammasta (7,1 %) ja muista syistä 202 hammasta (1,2 %). Eniten menetettiin viisaudenhampaita ja poskihampaita. Hampaiden menetys ei jakautunut tasaisesti, vaan suurin osa potilaista ("Well-maintained"-ryhmä 83,2 %) menetti ylläpidon aikana vain vähän hampaita (2,6 %, 0,68 hammasta/potilas). "Downhill"- (12,6 % potilaista) ja "Extreme downhill"- (4,2 % potilaista) ryhmien potilaat menettivät vastaavasti 22,7 % (5,7 hammasta/potilas) ja 55,4 % (13,3 hammasta/potilas) hampaistaan.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Retrospektiiviseen pitkittäistutkimukseen «Graetz C, Dörfer CE, Kahl M ym. Retention of quest...»4 otettiin mukaan potilaat, joiden ylläpitohoito kahdesti vuodessa oli kestänyt vähintään 10 vuoden ajan ja joilla oli alkutilanteessa todettu krooninen (n = 34) tai aggressiivinen parodontiitti (n = 34). Molempiin ryhmiin hyväksytyillä piti aktiivisen parodontaalihoidon päättyessä olla vähintään kahdessa hampaassa luukatoa ≥ 50 %. Ylläpitohoidon aikana tehtiin tarvittaessa ei-kirurgista tai kirurgista parodontologista hoitoa ja käytettiin tarvittaessa antibiootteja. Potilastiedoista analysoitiin seuraavat tekijät: niiden hampaiden lukumäärä, joissa oli luukatoa < 50 %, 51–69 % ja ≥ 70 %; hampaiston plakkiprosentti; keskimääräinen taskusyvyys alkutilanteessa ja ylläpitohoidon päätteeksi sekä tiedot potilaan tupakoinnista ja parodontologiseen hoitoon käytetyistä antibioottikuureista. Ensisijainen tulosmuuttuja oli hampaiden menetys.

Alkutilanteessa aggressiivista parodontiittia sairastavilla oli yhteensä 923 hammasta ja kroonista parodontiittia sairastavilla 874. Aggressiivista parodontiittia sairastavilla oli enemmän sellaisia hampaita, joissa oli luukatoa ≥ 50 % (n = 325) kuin kroonista parodontiittia sairastavilla (n = 200), p < 0,05. Potilaiden keskimääräinen ylläpitohoitoaika oli aggressiivista parodontiittia sairastaneilla 15,3 vuotta ja kroonista parodontiittia sairastaneilla 15,7 vuotta. Potilaiden plakkiprosentti ylläpitohoidon aikana oli aggressiivista parodontiittia sairastaneilla 24,3 % ja kroonista parodontiittia sairastaneilla 34,2 %. Aggressiivista parodontiittia sairastaneilla 88,2 % hampaista, joissa oli luukatoa 50–70 % lähtötilanteessa, säilyi ylläpitohoidon ajan. Myös niistä hampaista, joissa oli luukatoa ≥ 70 %, pystyttiin säästämään 59,5 %. Tilanne oli vastaava kroonista parodontiittia sairastaneilla. Keskimääräinen hampaiden menetys/vuosi/potilas oli 0,14 aggressiivista parodontiittia sairastaneilla ja 0,16 kroonista parodontiittia sairastaneilla. Ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Useimmin poistettiin viisaudenhampaat ja ensimmäiset poskihampaat. 20,6 % potilaista ei menettänyt yhtään hammasta 15 vuoden seurannan aikana.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Systemoidun katsausartikkelin «Chambrone L, Chambrone D, Lima LA ym. Predictors o...»5 kirjallisuushaku tehtiin Central-, Embase- ja Medline-tietokannoista lokakuun 2009 alkuun asti. Mukaan otettiin tutkimukset, joissa parodontiittia sairastaville potilaille oli tehty parodontologinen hoito ja ylläpitohoitoa vähintään 5 vuotta. Mukaan ei otettu tutkimuksia, joissa potilaiden parodontiitti oli uusiutunut, joissa oli mukana AIDS-potilaita tai joissa potilaat olivat jättäytyneet pois ylläpitohoidosta. Mukaan otetuista 13 tutkimuksesta 8 luokiteltiin keskinkertaiseksi ja 5 heikkolaatuiseksi. Kaikki tutkimukset olivat retrospektiivisia seurantatutkimuksia. Ensisijainen tulosmuuttuja oli hampaiden menetys ylläpitohoidon aikana.

Tutkimuksista 10:stä löytyi tiedot hampaiden lukumäärästä aktiivisen hoidon päätyttyä ja ylläpitohoitovaiheen lopussa. Alkutilanteen 1 723 potilaan 41 404 hampaasta menetettiin ylläpitohoidon aikana 3 919 hammasta (9,5 %), parodontologisista syistä menetys oli 6,8 %. Kaikki potilaat eivät menettäneet hampaita, vaan eri tutkimuksissa 11,5–64 % potilaista menetti hampaita. Keskimääräinen hampaiden menetys vaihteli eri tutkimuksissa ja oli 0,1–3,3 hammasta/potilas. Hampaiden menetyksen riskitekijöistä ikä (> 60 vuotta, OR 1,1–7,1), runsas plakin määrä (OR 1,8), tupakointi (OR 4,2–4,8), epäsäännöllinen ylläpitohoidossa käynti (OR 4,6), alkutilanteen pitkälle edennyt luukato (OR 2,4) ja furkaatioleesioiden olemassaolo (OR 2,1) toistuivat johdonmukaisesti eri tutkimuksissa. Alkuperäisen parodontologisen diagnoosin (krooninen, aggressiivinen), IL-1-genotyypin, sukupuolen ja antibioottitukihoidon vaikutukset jäivät epäselviksi.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kohorttitutkimuksessa «Nibali L, Sun C, Akcali A ym. A retrospective stud...»6 seurattiin 100:aa kroonista parodontiittia sairastavaa potilasta, joille oli tehty parodontologinen hoito ja sen jälkeen ylläpitohoitoa vähintään 5 vuoden ajan. Alkutilanteessa potilailla oli luukatoa vähintään 20 % juuren pituudesta. Ensisijainen lopputulosmuuttuja oli hampaiden menetys ylläpitohoidon aikana. Tutkimuksessa selvitettiin myös hampaiden menetykseen vaikuttavia tekijöitä. Yhteensä ylläpitohoidon aikana poistettiin 27 potilaalta 45 hammasta, joista 34 oli muita kuin viisaudenhampaita. Potilaat menettivät keskimäärin 0,06 hammasta/potilas/vuosi, näistä parodontologisista syistä 0,02 hammasta/potilas/vuosi. Monimuuttuja-analyysissä hampaiden menetyksen riskiä lisäsivät ikä (IRR = 1,08; 95 % CI = 1,03–1,13, p = 0,001), furkaatioleesio (IRR = 4,98; 95 % CI = 2,20–11,25, p < 0,001) ja hampaan alkuvaiheen heikentynyt ennuste (IRR = 4,52; 95 % CI = 1,79–11,40, p = 0,001) sekä aiempi juurihoito (IRR = 14,79; 95 % CI = 6,14–35,660, p < 0,001).

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Retrospektiivisen 136 parodontiittipotilaan seurantatutkimuksen «Dannewitz B, Zeidler A, Hüsing J ym. Loss of molar...»7, jossa potilaat olivat olleet aktiivisen parodontologisen hoidon jälkeen ylläpitohoidossa vähintään 10 vuotta, ensisijainen tulosmuuttuja oli poskihampaiden menetys. Lisäksi selvitettiin hampaiden menettämisen riskitekijöitä. Aktiivisen hoidon aikana poistettiin 50 poskihammasta ja ylläpitohoidon aikana 154. Ylläpitohoidon kesto oli keskimäärin 13,2 vuotta. Hampaan menettämisen riskitekijöitä olivat: III-asteen furkaatioleesio (HR 4,68, p < 0,001), alkutilanteen luukato (BL) > 60 % (HR 3,74, p = 0,009), jäännöstaskut aktiivisen hoidon jälkeen (PPD, HR 1,43, p = 0,027), ja juurihoito (HR 2,98, p < 0,001). Poskihampaat, joissa oli III-asteen furkaatioleesio, pystyttiin säilyttämään keskimäärin 11,8 vuotta, ja hampaat, joissa oli luukatoa > 60 %, 14,4 vuotta. Potilaskohtaisista tekijöistä poskihampaiden menetystä suurensivat potilaan ikä (HR 1,57, p = 0,01), naissukupuoli (HR 1,99, p = 0,035), tupakointi (HR 1,97, p = 0,034) ja diabetes (HR 5,25, p = 0,021).

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Retrospektiiviseen rekisteritutkimukseen «Khalighinejad N, Aminoshariae A, Kulild JC ym. The...»8 otettiin mukaan 315 potilasta, joille oli tehty juurihoito ja joiden hoidosta oli saatavilla seurantatiedot vuosilta 2008–2017. Potilaat jaettiin kolmeen ryhmään sen mukaan, millainen parodontiumin tilanne oli juurihoidon tekemisen aikaan: terve parodontium, alkava parodontiitti tai keskivaikea parodontiitti. Vaikeaa parodontiittia sairastavat suljettiin pois tutkimuksesta. Tutkimuksessa rekisteröitiin potilaan tupakointi ja ylläpitohoidon toteutuminen. Ensisijainen lopputulosmuuttuja oli hampaiden säilyminen (survival). Juurihoidetuista hampaista säilyi 9 vuoden ajanjaksolla 90 % niistä, joissa parodontium oli terve, 71 % niistä, joissa oli alkava parodontiitti ja 59 % niistä, joissa oli keskivaikea parodontiitti. Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0,05). Säännöllisessä ylläpitohoidossa käyneiden potilaiden juurihoidettujen hampaiden selviytymisprosenttti oli 85 %, ja se erosi tilastollisesti merkitsevästi niistä, jotka eivät käyneet ylläpitohoidossa (61 %, p <0,05). Tupakoitsijat menettivät juurihoidetun hampaan todennäköisemmin kuin tupakoimattomat, OR= 2,2, p < 0,05.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentit

«Lindhe J, Nyman S. The effect of plaque control an...»1: Tutkimus oli valikoidun potilasjoukon seurantatutkimus, joka osoitti, että erinomaista omahoitoa toteuttavilla ja säännöllisessä ylläpitohoidossa käyvillä potilailla vähäinenkin (< 50 %) parodontaalinen luutuki riittää hampaiston säilyttämiseen. Monijuurisista hampaista, joissa oli furkaatioleesio (yhteensä 247 hammasta), poistettiin alkuvaiheessa 46 % ja jäljelle jääneistä osa juurihoidettiin (28 %) ja restauroitiin "yksijuurisiksi", tunneloitiin (9 %) tai hoidettiin muotoilemalla furkaatiota (23 %). Kaikki hampaat pystyttiin säilyttämään tulehduksettomina seurannan ajan.

«Lindhe J, Nyman S. The effect of plaque control an...»1, «Lindhe J, Nyman S. Long-term maintenance of patien...»2, «Hirschfeld L, Wasserman B. A long-term survey of t...»3: Näissä tutkimuksissa ei ollut mukana kontrollijoukkoa, jolle ei olisi tehty lainkaan ylläpitohoitoa. Tutkimuksessa «Hirschfeld L, Wasserman B. A long-term survey of t...»3 tutkijat vertasivat tulostaan poikkileikkaustutkimukseen «Marshall-Day CD, Stephens RG, Qingley LF Jr. Perio...»9, jossa oli todettu 40–45-vuotiailta puuttuvan keskimäärin 10 hammasta ja 60–65-vuotiailta 20 hammasta silloin, kun vain hyvin harva potilas (7 %) oli saanut minkäänlaista parodontologista hoitoa. Hoidetun ryhmän «Hirschfeld L, Wasserman B. A long-term survey of t...»3 42-vuotiailta puuttui keskimäärin 5,9 hammasta ja 64-vuotiaita 8,1 hammasta. Vaikka tutkimuksia ei voikaan suoraan verrata keskenään, vaikuttaa ero hyvin selvältä ja puoltaa parodontologisen hoidon ja ylläpitohoidon merkitystä hampaiden säilymiselle. Tulosten perusteella parodontologinen luukato ei ole juurihoidon este, vaan saattaa hyvin valikoiduilla potilailla yhteistyössä parodontologin kanssa olla hyvä hoitovaihtoehto.

Vaikka seurantatutkimuksissa «Chambrone L, Chambrone D, Lima LA ym. Predictors o...»5, «Khalighinejad N, Aminoshariae A, Kulild JC ym. The...»8 ei ollut satunnaistettua kontrollijoukkoa, jolle ei olisi tehty lainkaan hoitoa tai ylläpitohoitoa, tutkimuksen tuloksina raportoitiin epäsäännöllisesti ylläpitohoidossa käyneiden menettäneen selvästi enemmän hampaita seurantajakson aikana. On huomattava, että satunnaistettu koeasetelma olisi epäeettinen.

Kirjallisuutta

  1. Lindhe J, Nyman S. The effect of plaque control and surgical pocket elimination on the establishment and maintenance of periodontal health. A longitudinal study of periodontal therapy in cases of advanced disease. J Clin Periodontol 1975;2:67-79 «PMID: 1055729»PubMed
  2. Lindhe J, Nyman S. Long-term maintenance of patients treated for advanced periodontal disease. J Clin Periodontol 1984;11:504-14 «PMID: 6384275»PubMed
  3. Hirschfeld L, Wasserman B. A long-term survey of tooth loss in 600 treated periodontal patients. J Periodontol 1978;49:225-37 «PMID: 277674»PubMed
  4. Graetz C, Dörfer CE, Kahl M ym. Retention of questionable and hopeless teeth in compliant patients treated for aggressive periodontitis. J Clin Periodontol 2011;38:707-14 «PMID: 21627675»PubMed
  5. Chambrone L, Chambrone D, Lima LA ym. Predictors of tooth loss during long-term periodontal maintenance: a systematic review of observational studies. J Clin Periodontol 2010;37:675-84 «PMID: 20528960»PubMed
  6. Nibali L, Sun C, Akcali A ym. A retrospective study on periodontal disease progression in private practice. J Clin Periodontol 2017;44:290-297 «PMID: 27883212»PubMed
  7. Dannewitz B, Zeidler A, Hüsing J ym. Loss of molars in periodontally treated patients: results 10 years and more after active periodontal therapy. J Clin Periodontol 2016;43:53-62 «PMID: 26660235»PubMed
  8. Khalighinejad N, Aminoshariae A, Kulild JC ym. The Influence of Periodontal Status on Endodontically Treated Teeth: 9-year Survival Analysis. J Endod 2017;43:1781-1785 «PMID: 28822565»PubMed
  9. Marshall-Day CD, Stephens RG, Qingley LF Jr. Periodontal disease: prevalence and incidence. J Periodontol 1955;26:185