Näytön luetettavuutta on alennettu katsaukseen «Simpson TC, Clarkson JE, Worthington HV, ym. Treat...»1 sisällytettyjen tutkimusten harhan riskin vuoksi. Osassa tutkimuksista ei pelkästään tutkittavien ja hoidon toteuttajien vaan myös lopputuloksen arvioijien sokkouttamisessa oli puutteita. Tuloksissa oli myös heterogeenisyyttä ja epätarkkuutta, mutta niiden vuoksi ei näytön astetta laskettu. Näitä selittivät muun muassa 3 kuukauden kohdalla heterogeenisyys analyysiin mukaan otettujen tutkimusten populaatioissa (Kapellas ym. tutkivat alaryhmäanalyysissä ylipainoisia potilaita BMI 29,9–33,1, joilla vaikutusta ei saatu) ja erilaisen lopputulosmuuttujan sisällyttäminen katsauksen analyysiin. Bukletan ym. tutkimuksesta oli katsaukseen sisällytetty luvut vain alkutilanteen hampaan poiston vaikutuksesta, ei lainkaan sen jälkeen tehdyn anti-infektiivisen hoidon. Samoin 6 kuukauden seurantaan mukaan otetussa Wangin ym. tutkimuksessa ensisijaisena lopputulosmuuttujana oli endoteelisolujen esisolujen geeniekspressio ja tutkittavien määrä oli hyvin pieni (n = 17).

Cochrane-katsaukseen «Simpson TC, Clarkson JE, Worthington HV, ym. Treat...»1 tehtiin kirjallisuushaku Cochrane Oral Health's Trials Register-, Cochrane Central Register of Controlled Trials-, Cochrane-, MEDLINE Ovid-, Embase Ovid-, CINAHL EBSCO-, LILACS BIREME- ja Caribbean Health Science Information -tietokannoista syyskuuhun 2021 asti. Katsaukseen otettiin mukaan 35 RCT-tutkimusta, joissa oli yhteensä 3 249 diabetesta sairastavaa osallistujaa. Kaikki tukittavat olivat yli 16-vuotiaita ja yhtä tutkimusta lukuun ottamatta sairastivat tyypin 2 diabetesta. Tutkittavat satunnaistettiin parodontologista anti-infektiivistä hoitoa (omahoidon ohjaus ja näkyvän sekä ikenen alaisen hammaskiven poisto) saavien ryhmään ja verrokkiryhmään, joka ei saanut lainkaan hoitoa tai jolle hoito toteutettiin tutkimuksen päätyttyä. Osassa tutkimuksista verrokkiryhmä sai omahoidon opetusta tai näkyvien hammaspeitteiden puhdistuksen, mutta ei ikenen alaista hammaskiven poistoa. Seuranta-aika oli 3–12 kuukautta. Tutkittavien diabeteksen hoitotasapaino vaihteli alkutilanteessa (hyvä, kohtalainen, huono), kaikilla HbA_1c oli ≥ 6,5 %.

Kahden tutkimuksen harhan riski oli pieni, 14 tutkimuksen suuri ja 19 tutkimuksen epäselvä. Ensisijainen tulosmuuttuja oli HbA_1c :n muutos. Kolme kuukautta hoidon jälkeen (30 tutkimusta) interventio- ja verrokkiryhmän HbA_1c:n muutoksen ero oli -0,43 % (4,7 mmol/mol) interventioryhmän hyväksi (95 % luottamusväli -0,59 – -0,28 % ja -6,4 – -3,0 mmol/mol, P < 0,00001). Kuuden kuukauden jälkeen (12 tutkimusta) ero oli -0,30 % (3,3 mmol/mol) (95 % luottamusväli -0,52 – -0,08 % ja -5,7 – -0,9 mmol/mol). Kahdentoista kuukauden seurannassa (1 tutkimus) ero oli -0,50 % (5,4 mmol/mol) (95 % luottamusväli -0,55 – -0,45 % ja -6,0 – -4,9 mmol/mol).

Osa tutkimuksista raportoi toissijaisena lopputulosmuuttujana haittavaikutuksia, eikä niissä todettu eroja interventio- ja verrokkiryhmän välillä.

Kommentit:

Aiheesta on muitakin katsausartikkeleita, joissa on päädytty samaa suuruusluokkaa olevaan HbA_1c-tason laskuun parodontiitin hoidon vaikutuksesta «Sun QY, Feng M, Zhang MZ, ym. Effects of periodont...»2, «Liew AK, Punnanithinont N, Lee YC, ym. Effect of n...»3, «Sgolastra F, Severino M, Pietropaoli D, ym. Effect...»4. Yksittäisissä RCT-tutkimuksissa «Engebretson SP, Hyman LG, Michalowicz BS, ym. The ...»5 ei parodontologisella hoidolla ole saavutettu HbA_1c-tason laskua, mikäli potilaan ienverenvuotoprosentti on hoidon jälkeenkin ollut suuri (40 %) ja useilla hammaspinnoilla plakkia (60–70 % pinnoista). Tämä korostaa hyvän hoitotuloksen merkitystä parodontiitin hoidossa. Katsaukseen sisällytetyssä yksittäisessä artikkelissa, jossa seuranta oli 12 kuukautta, tehtiin ylläpitohoitoa 3–4 kuukauden välein ja osalle potilaista myös kirurgista hoitoa. Tämän perusteella näyttää loogiselta selitykseltä se, että 12 kuukauden kuluttua parodontologisen hoidon vaikutus oli jopa selvempi kuin 6 kuukauden jälkeen. Parodontiitin hoidon jälkeen tarvitaan aina hyvää omahoitoa ja "elinikäistä" ammattimaista ylläpitohoitoa – eikä voida olettaa, että tulos säilyisi ilman säännöllistä parodontologista ylläpitohoitoa. Näyttäisi siltä, että parodontiittia sairastavan diabetespotilaan parodontologista ylläpitohoitoväliä ei kannata määrittää pidemmäksi kuin 6 kuukautta.

Vaikka katsauksessa olikin niin sanottu epäsuora lopputulosmuuttuja (HbA_1c), saavutettiin parodontologisella hoidolla kuitenkin kliinisesti merkittävä tulos, joka vastaa noin yhden diabeteslääkkeen vaikutusta ja on merkittävä huomioiden se, että HbA_1c-tason 1 %:n alenemalla saavutetaan noin 20 % pienempi kuolleisuus. Hoitamaton parodontiitti lisää tutkimusten «Nguyen ATM, Akhter R, Garde S, ym. The association...»6 mukaan kuolleisuuden (OR 2,3–8,5) lisäksi myös diabeteksen muiden komplikaatioiden, kuten retinopatian (2,8–8,7), neuropatian (3,2–6,6), nefropatian (1,9–8,5) ja kardiovaskulaaristen komplikaatioiden (1,28–17,7), riskiä.