Katsauksessa haluttiin selvittää, ehkäiseekö motivoiva haastattelu (MI) vaikuttavasti aikuisten suusairauksia «Cartes-Velásquez R, Varnet-Pérez T, Martínez-Delga...»1. Tutkimuksia haettiin MEDLINE-, Scopus-, Web of Science- ja LILACS-tietokannoista. Katsauksen aineisto sisältää 7 satunnaistettua kliinistä tutkimusta, joihin osallistui yhteensä 272 henkilöä, keski-iältään 43,7 vuotta, joilla oli diagnosoitu parodontiitti. Tutkimusten koeryhmien kanssa käytettiin motivoivaa haastattelua tai sen periaatteisiin perustuvaa tekniikkaa. Verrokkiryhmien ohjaus oli mitä tahansa muuta tekniikkaa. Seuranta-ajat vaihtelivat kuukaudesta vuoteen.
Meta-analyysit tehtiin plakki-indeksistä (4 tutkimusta n = 267), verenvuodosta (2 tutkimusta n = 177) ja gingivaali-indeksistä (2 tutkimusta n = 166). Keskimääräinen ero oli plakki-indeksissä -8,62 (95 % luottamusväli -16,74 – - 0,51), verenvuodossa -6,41 (95 % luottamusväli -12,18 – -0,65) ja gingivaali-indeksissä 0,70 (95 % luottamusväli -1,87–0,48), kaikissa marginaalisesti koeryhmän hyväksi.
Ruotsissa tehdyssä satunnaistetussa kliinisessä tutkimuksessa tutkittiin 16–17-vuotiaita nuoria (n = 274), joilla oli ienverenvuotoa ja/tai plakkia ≥ 50 % hammaspinnoilla. Tulokset raportoitiin kahdessa eri artikkelissa «Dimenäs SL, Jönsson B, Andersson JS, ym. A person-...»2, «Dimenäs SL, Andersson JS, Jönsson B, ym. Adolescen...»3. Seuranta-aika oli 6 kuukautta. Kliiniset mittarit olivat verenvuoto (marginal bleeding index, MBI) ja plakki (plaque index, PI). Terveyskäyttäytymistä arvioitiin harjaus- ja hammasvälien puhdistusfrekvenssillä. Lisäksi oli kysely suun terveyskäsityksistä, asenteista ja tiedosta sekä kokemuksista saatuun ohjaukseen liittyen.
Verrokkiryhmä (n = 146) sai yhdellä tai useammalla tapaamisella suunhoidon ohjausta suuhygienistin arvioiman tarpeen mukaan. Koeryhmän (n = 128) ohjaus perustui motivoivaan haastatteluun, jossa yksilön nykyiset ongelmat, tieto, kyvyt, motivaatio ja tavoitteet otettiin huomioon. Lisäksi heitä autettiin tavoitteiden asettamisessa, suunnittelussa ja oman toiminnan tarkkailussa kognitiivis-behavioraaliseen teoriaan perustuen.
Kuuden kuukauden seuranta-ajan jälkeen molemmissa ryhmissä oli parannusta lähtötilanteeseen, mutta merkitsevästi suurempia parannuksia oli koeryhmässä verrokkiryhmään verrattuna «Dimenäs SL, Jönsson B, Andersson JS, ym. A person-...»2.
MBI oli ≤ 20 % koeryhmässä 58 %:lla ja verrokkiryhmässä 42 %:lla. MBI oli < 10 % koeryhmässä 36 %:lla ja verrokkiiryhmässä 17 %:lla. Muutos alkutilanteesta verenvuodossa oli tilastollisesti merkitsevä koeryhmän hyväksi (p < 0,001, keskimäärin koeryhmä -19,6; 95 % luottamusväli -23,0 – -16,2 ja verrokkiiryhmä -11,2; 95 % luottamusväli -14,5 – -7,8, Cohenin d-arvo 0,43).
PI oli ≤ 20 % koeryhmässä 33 %:lla ja verrokkiryhmässä 22 %:lla. Yli 50 % PI oli 20 %:lla koeryhmässä ja 37 %:lla verrokkiryhmässä. Muutos alkutilanteesta oli tilastollisesti merkitsevä koeryhmän hyväksi (p < 0,001, keskimäärin koeryhmä -27,0; 95 % luottamusväli -31,3 – - 22,9 ja verrokkiryhmä -18,2; 95 % luottamusväli -21,6 – - 14,9, Cohenin d-arvo 0,40).
Kuuden kuukauden kohdalla hieman suurempi osuus koeryhmän nuorista harjasi hampaansa kahdesti päivässä ja puhdisti hammasvälinsä ≥ 3 viikossa (p = 0,01) kuin verrokkiryhmässä, jossa harjaaminen jopa väheni alkutilanteesta (alku – 6 kuukautta: kahdesti päivässä 95–90, kerran päivässä 36–32, harvemmin kuin kerran päivässä 14–21). Ero kahdesti päivässä harjaavien osuudessa ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Suun terveyden ja omat suunhoitotottumukset arvioitiin molemmissa ryhmissä sekä alkutilanteessa että 6 kuukauden seurannan jälkeen «Dimenäs SL, Andersson JS, Jönsson B, ym. Adolescen...»3. Molempiin ryhmiin kuuluvat pitivät suun terveyttä tärkeänä. Seuranta-ajan päätyttyä kuitenkin suurempi osuus koeryhmästä ilmoitti pitäneensä hyvää huolta päivittäisestä suuhygieniasta verrattuna verrokkiryhmään (29 % ja 17 % vastaavasti; p = 0,009). Alussa noin 25 % molemmissa ryhmissä piti tietämystään ientulehduksesta huonona. Kuuden kuukauden kohdalla suurempi osuus koeryhmään kuuluvista ilmoitti tietonsa ientulehduksesta hyväksi verrokkiryhmään kuuluviin verrattuna (16 % ja 4 %, p < 0,001).
Koeryhmään kuuluneista 61 % ja verrokkiryhmään kuuluneista 37 % piti suuhygienistin toteuttamaa ientulehdukseen liittyvää ohjausta erittäin hyvänä. Lisäksi koeryhmään kuuluneista suurempi osa oli erittäin tyytyväisiä ohjaukseen suuhygieniasta (85 % ja 66 %; p < 0,001) sekä kommunikaatioon yleensä (69 % ja 50 %; p = 0,002). Koeryhmään kuuluneilla oli myös suurempi luottamus siihen, että he voivat ylläpitää ienterveyttä (keskiarvo 7,9 koeryhmä ja 7,4 verrokkiryhmä asteikolla 0–10; p = 0,002).
Satunnaistettu kliininen 3 kuukauden seurantatutkimus «He G, Wang Z, Hu C, ym. The effect of motivational...»4 selvitti motivoivan haastattelun vaikutusta muuten terveiden parodontiittipotilaiden suun terveys -käyttäytymiseen ja suun terveyteen implantin asentamisen jälkeen. Tutkimuksessa oli 70 osallistujaa (koeryhmä 35, verrokkiryhmä 35). Alkutilanteessa ja 3 kuukautta implantin asettamisen jälkeen tehtiin parodontologinen tutkimus. Kliiniset mittarit olivat modifioitu plakki-indeksi (mPLI), modifioitu vuotoindeksi (mSBI), papillaindeksi (PIS) ja ientaskusyvyys (PD). Lisäksi tehtiin kyselyt, joissa terveyskäyttäytymistä arvioitiin transteoreettiseen muutosvaihemalliin perustuen (vaiheet ovat esiharkinta, harkinta, valmistautuminen, toiminta, ylläpito ja vakiintuminen).
Kaikki potilaat saivat tavanomaisen ohjauksen parodontiittipotilaan suun omahoidosta, perioperatiivista tietoa sekä implantin hoito-ohjeet. Koeryhmän potilaiden kanssa käytiin lisäksi motivoivaan haastatteluun perustuvat keskustelut 2 viikon välein 3 kuukauden seurantaan saakka. Keskustelut kestivät 15–20 minuuttia.
Alkutilanteessa ryhmien välillä ei ollut eroa suun terveydessä eikä terveyskäyttäytymisessä. Kolmen kuukauden seuranta-ajan päätteeksi koeryhmässä plakki-indeksi (mPLI) ja vuotoindeksi (mSBI) olivat tilastollisesti merkitsevästi parantuneet (p < 0,05) alkutilanteesta, mutta papillaindeksissä tai ientaskusyvyydessä ei ollut muutosta. Verrokkiryhmässä oli seuranta-ajan päättyessä tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) huonompi mPLi ja mSBI alkutilanteeseen verrattuna. PIS:ssä ja PD:ssä ei ollut muutosta.
Alussa ryhmien välillä ei ollut terveyskäyttäytymisessä tilastollisesti merkitsevää eroa. Osallistujat oli vastaustensa perusteella määritelty joko harkinta-, toiminta- tai ylläpitovaiheeseen. Seuranta-ajan jälkeen koeryhmään kuuluvien terveyskäyttäytyminen oli parantunut alkutilanteeseen verrattuna merkitsevästi (p < 0,001) (alku: harkinta n = 17, toiminta n = 13, ylläpito n = 5; 3 kk: harkinta n = 5, toiminta n = 12, ylläpito n = 18). Koeryhmään kuuluvien terveyskäyttäytyminen oli tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,001) parempaa verrokkiryhmään kuuluviin verrattuna seuranta-ajan päätyttyä (harkinta: koe n = 5, verrokki n = 17, toiminta: koe n = 12, verrokki: n = 4, ylläpito: koe n = 18, verrokki n = 4).
Kommentti:
Meta-analyysissä, katsauksessa ja satunnaistetuissa kliinisissä tutkimuksissa motivoivan haastattelun avulla toteutettu omahoidon ohjaus vähensi plakin määrää ja ienverenvuotoa, paransi omahoitotottumuksia ja lisäsi luottamusta oman suunterveyden ylläpitämiseen. Kuitenkin meta-analyysin ja katsauksen aineistot olivat heterogeenisiä ja vertailu on siksi vaikeaa. Lisäksi tutkimuksesta ei selviä, miten motivoiva haastattelu yksittäisissä tutkimuksissa toteutui. Myönteistä on, että uusissa tutkimuksissa on huomioitu potilasnäkökulma. Motivoiva haastattelu on lupaava menetelmä muuttaa terveyskäyttäytymistä, mutta lisää tutkimusta yhtenevillä mittareilla tarvitaan.