Takautuvan seurantatutkimuksen «Schwendicke F, Engel AS, Graetz C. Long-term treat...»1 tavoitteena oli tutkia yleistynyttä parodontiittia sairastavien parodontologisen hoidon pitkän ajan kustannuksia. Tutkimuksen sisäänottokriteerit täytti 273 potilasta, jotka olivat tutkimuksen alussa iältään keskimäärin 49,6-vuotiaita (keskihajonta 8,8 vuotta). Kriteerinä tutkimukseen ottoon oli yleistyneen parodontiitin sairastamisen lisäksi se, että potilaiden tuli olla käynyt ylläpitohoidossa vähintään yhdeksän vuoden ajan ja heistä tuli olla täydellinen röntgendokumentaatio ennen hoitoa ja seurannan päättyessä. Lisäksi täydellinen dokumentaatio tuli olla potilaan iästä, sukupuolesta, diagnoosista hoidon alussa, tupakointistatuksesta, ylläpitohoidon säännöllisyydestä (säännöllisesti ylläpitohoidossa kävivät vähintään kerran vuodessa ja siirsivät ylläpitohoitoa korkeintaan yhden ylläpitohoitovälin verran), hampaiden lukumäärästä aktiivisen hoitovaiheen lopussa, taskusyvyyksistä aktiivisen hoitovaiheen lopussa, hampaiden liikkuvuudesta aktiivisen hoitovaiheen lopussa sekä hampaiden proteettisesta statuksesta. Potilaiden hoito jaettiin aktiiviseen hoitoon ja ylläpitohoitoon. Aktiivinen parodontologinen hoito koostui pääasiassa tavanomaisesta ei-kirurgisesta parodontologisesta hoidosta, tarvittaessa access flap -kirurgiasta ja yhdestä seurantakäynnistä. Kaikki tämän jälkeiset käynnit katsottiin kuuluvaksi parodontologiseen ylläpitohoitoon. Tavanomaisen parodontologisen ylläpitohoidon lisäksi ylläpitohoidon kustannuksiin saattoi kuulua myös ei-parodontologisia toimenpiteitä, kuten juurihoitoja. Aktiivisen hoitovaiheen kustannukset määritettiin saksalaisen terveydenhuoltojärjestelmän mukaan euroissa vuoden 2017 tasossa, ylläpitohoidon kustannuksissa huomioitiin vuosittainen 3 %:n diskonttikorko. Aktiivisen hoitovaiheen kustannukset määritettiin lakisääteisen terveysvakuutuksen hinnaston mukaan, kun taas ylläpitohoidon kustannukset määräytyivät pääasiassa yksityisen hoidon hinnaston mukaan. Tulosmuuttujana olivat potilaiden hoidon kustannukset koko seuranta-ajalla sekä vuositasolla. Monimuuttujamalleilla selvitettiin lisäksi potilas- ja hammaskohtaisten muuttujien yhteyttä hoidon vuosikustannuksiin.
Tutkittavilla oli keskimäärin 24,3 hammasta (keskihajonta 4,5). Keskimääräinen potilaiden seuranta-aika oli 18,7 vuotta (keskihajonta 5,7 vuotta). Tutkittavista 32,6 %:lla aktiivinen parodontologinen hoito koostui pelkästään ei-kirurgisesta hoidosta. Potilaiden hoidon kokonaiskustannukset olivat potilasta kohti keskimäärin 6 164 € (keskihajonta 2 236 €) ja yhtä hammasta kohti keskimäärin 222 € (keskihajonta 98 €). Kustannuksista 9 % muodostui aktiivisesta parodontologisesta hoidosta ja 91 % parodontologisesta ylläpitohoidosta. Vuositasolla laskettuna hoidon kokonaiskustannukset olivat potilasta kohti 348 € (keskihajonta 159 €) ja yhtä hammasta kohti 12,4 € (keskihajonta 5,7 €). Parodontologisen hoidon vuosikustannukset olivat vastaavasti 301 € (keskihajonta 99 €) ja 10,7 € (keskihajonta 3,6 €). Hammaskohtaiset kustannukset olivat suuremmat, mikäli hampaiden seuranta-aika oli vain 4–12 vuotta verrattuna tätä pitempään seuranta-aikaan. Parodontologisen hoidon vuosittaisissa kustannuksissa oli eri muuttujien osalta vain pieniä eroja. Monimuuttujamallien perusteella suurempia hoidon vuosikustannuksia ennustivat ≥ 49 vuoden ikä, säännöllinen ylläpitohoidossa käynti, vähäisempi hampaiden lukumäärä alkutilanteessa (< 24 hammasta) sekä ≥ 5 mm taskusyvyys tai 3. asteen liikkuvuus alkutilanteessa.
Takautuvan seurantatutkimuksen «Schwendicke F, Biffar AS, Graetz C. Long-term trea...»2 tavoitteena oli tutkia vaikea-asteista parodontiittia sairastavien potilaiden parodontologisen hoidon pitkän ajan kustannuksia. Tutkimuksen sisäänottokriteerit täytti 52 potilasta, jotka olivat tutkimuksen alussa iältään keskimäärin 35,2-vuotiaita (keskihajonta 6,8 vuotta). Vaikea-asteisen parodontiitin kriteerinä oli ≥ 50 %:n alveoliluukato vähintään kahdessa hampaassa. Kriteerinä tutkimukseen ottoon oli lisäksi se, että potilaiden tuli olla käynyt säännöllisessä ylläpitohoidossa vähintään yhdeksän vuoden ajan ja heistä tuli olla täydellinen röntgendokumentaatio ennen hoitoa ja seurannan päättyessä. Lisäksi täydellinen dokumentaatio tuli olla potilaan iästä, sukupuolesta, diagnoosista hoidon alussa, tupakointistatuksesta, hampaiden lukumäärästä aktiivisen hoitovaiheen lopussa, taskusyvyyksistä aktiivisen hoitovaiheen lopussa, hampaiden liikkuvuudesta aktiivisen hoitovaiheen lopussa, röntgenologisen luukadon määrästä hoidon alussa, furkaatiovaurioista aktiivisen hoitovaiheen lopussa, apikaalisista röntgenmuutoksista ennen hoidon aloitusta sekä hampaiden proteettisesta statuksesta. Potilaiden hoito jaettiin aktiiviseen hoitoon ja ylläpitohoitoon. Aktiivinen parodontologinen hoito koostui pääasiassa tavanomaisesta ei-kirurgisesta parodontologisesta hoidosta, tarvittaessa access flap -kirurgiasta ja yhdestä seurantakäynnistä. Kaikki tämän jälkeiset käynnit katsottiin kuuluvaksi parodontologiseen ylläpitohoitoon (3–12 kuukauden ylläpitohoitoväli). Tavanomaisen parodontologisen ylläpitohoidon lisäksi ylläpitohoidon kustannuksiin saattoi kuulua myös ei-parodontologisia toimenpiteitä, kuten juurihoitoja. Aktiivisen hoitovaiheen kustannukset määritettiin saksalaisen terveydenhuoltojärjestelmän mukaan euroissa vuoden 2017 tasossa, ylläpitohoidon kustannuksissa huomioitiin vuosittainen 3 %:n diskonttikorko. Aktiivisen hoitovaiheen kustannukset määritettiin lakisääteisen terveysvakuutuksen hinnaston mukaan, kun taas ylläpitohoidon kustannukset määräytyivät pääasiassa yksityisen hoidon hinnaston mukaan. Tulosmuuttujana olivat potilaiden hoidon kustannukset koko seuranta-ajalla sekä vuositasolla. Monimuuttujamalleilla selvitettiin lisäksi potilas- ja hammaskohtaisten muuttujien yhteyttä hoidon vuosikustannuksiin.
Tutkittavilla oli keskimäärin 26,5 hammasta (keskihajonta 4,0), joista 38 %:ssa oli ≥ 50 % luukatoa alkutilanteessa. Keskimääräinen potilaiden seuranta-aika oli 16,9 vuotta (keskihajonta 5,4 vuotta). Tutkittavista kahden aktiivinen parodontologinen hoito koostui pelkästään ei-kirurgisesta hoidosta, 50 potilaalla hoito sisälsi lisäksi kirurgista hoitoa. Potilaiden hoidon kokonaiskustannukset olivat potilasta kohti keskimäärin 6 998 € (keskihajonta 3 807 €) ja yhtä hammasta kohti keskimäärin 267 € (keskihajonta 148 €). Kustannuksista 13 % muodostui aktiivisesta parodontologisesta hoidosta ja 87 % parodontologisesta ylläpitohoidosta. Vuositasolla laskettuna hoidon kokonaiskustannukset olivat potilasta kohti 536 € (keskihajonta 209 €) ja yhtä hammasta kohti 20,1 € (keskihajonta 65 €). Parodontologisen hoidon vuosikustannukset olivat vastaavasti 438 € (keskihajonta 147 €) ja 16,9 € (keskihajonta 54,9 €). Parodontologisen hoidon vuosittaiset kustannukset olivat suuremmat ≥ 34-vuotiailla potilailla ja potilailla, joilla oli < 24 hammasta. Naispotilaiden parodontologisen hoidon vuosikustannukset olivat suuremmat kuin miehillä, mutta hoidon kokonaiskustannuksissa ei havaittu suurta eroa. Lisäksi tupakoitsijoiden parodontologisen hoidon kustannukset olivat suuremmat verrattuna tupakoimattomiin tai tupakoinnin lopettaneisiin. Monimuuttujamallien perusteella suurempia hoidon vuosikustannuksia ennustivat ≥ 34 vuoden ikä, miessukupuoli, nykyinen tai aiempi tupakointi, II- tai III-asteen furkaatiovaurio hampaassa sekä 50–70 %:n alveoliluukato.
Saksalaisessa Heidelbergin yliopistoklinikalla tehdyssä tutkimuksessa «Pretzl B, Wiedemann D, Cosgarea R, ym. Effort and ...»3 aineisto koostui 98 potilaasta, jotka olivat saaneet parodontologista ylläpitohoitoa 10 vuoden ajan. Keskimäärin potilailla oli tuona aikana 14,8 ± 7,4 käyntiä. Keskimääräiset kustannukset parodontaalisesta ylläpitohoidosta kymmenen vuoden aikana olivat hammasta kohden 60,52 €. Niiden potilaiden kustannukset, jotka olivat käyneet säännöllisesti hoidossa (19,78 ± 3,88 käyntikertaa 10 vuodessa), olivat 3,98 € ± 0,89 hammasta ja käyntikertaa kohti. Niiden potilaiden kustannukset, jotka eivät käyneet säännöllisesti ylläpitohoidossa (8,66 ± 6,16 käyntikertaa 10 vuodessa), olivat 5,01 ± 1,23 € hammasta ja käyntikertaa kohti. Epäsäännöllisesti ylläpitohoidossa käynneillä olivat kokonaiskustannukset parodontologisesta ylläpitohoidosta pienemmät kuin niillä, jotka kävivät ylläpitohoidossa säännöllisesti. Epäsäännöllisesti ylläpitohoidossa käyneet potilaat menettivät keskimäärin lähes viisi kertaa enemmän hampaita kuin säännöllisessä ylläpitohoidossa käyneet potilaat. Tutkimuksessa arvioitiin, että parodontologisen ylläpitohoidon kustannukset 10 vuoden aikana hammasta kohden olivat enimmillään 404 €. Tätä summaa tutkijat vertaisivat hampaan korvaamisesta aiheutuviin kuluihin.
Norjalaisessa tutkimuksessa «Fardal Ø, O'Neill C, Gjermo P, ym. The lifetime di...»4 käytettiin aineistona vuosina 1986–1998 erikoishammaslääkärin yksityisvastaanotolla käyneitä potilaita (n = 100). Tutkimuksessa laskettiin, että erikoishammaslääkärin antaman parodontologisen hoidon kustannukset olivat 33 vuoden ajanjakson aikana 8 635 US$, josta ylläpitohoidon kustannukset olivat noin puolet (51,9 %). Hampaita 33 vuoden aikana arvioitiin menetettävän 1,19, joista 0,67 hammasta arvioitiin korvattavan hammasimplantilla tai kiinteällä sillalla. Näin kokonaiskustannuksiksi muodostui 9 574–9 940 $ riippuen siitä, korvataanko menetetty hammas hammasimplantilla vai sillalla. Tutkijat tekivät myös laskelman hoidon kuluista tilanteessa, jossa henkilö sai parodontiitin perushoidon, mutta ei ylläpitohoitoa. Tässä tilanteessa 4 menetetyn hampaan korvaaminen on kalliimpaa kuin parodontologinen ylläpitohoito 33 vuoden aikana. Tilanteessa, jossa henkilö valitsee parodontologisen hoidon sijaan hampaan korvaamisen kiinteällä sillalla, ovat hoidon kokonaiskustannukset suuremmat, jos henkilölle korvataan kiinteällä sillalla enemmän kuin 4 hammasta.
Tutkimuksessa «Gaunt F, Devine M, Pennington M, ym. The cost-effe...»5, joka käsittelee parodontologisen ylläpitohoidon kustannuksia ja hyötyjä, laskettiin, että parodontologisen ylläpitohoidon kustannukset yksityisellä erikoishammaslääkärillä olivat 30 vuoden ajanjaksolla 7 749 € ja yksityisellä yleishammaslääkärillä 3 283 €. Samassa tutkimuksessa arvioitiin myös hyötyä, jonka potilas saa erikoishammaslääkärin hoidosta. Lisähyöty 30 vuoden aikana oli 20,59 lisähammasvuotta ja 3,95 mm vähäisempi kiinnityksen menetys. Lisähyödyn hinta laskelmissa oli 217 € hammasvuotta kohti ja kiinnityksen menetyksessä 1 130 € millimetriä kohti. Kustannuksien arvioinnissa käytettiin Isossa-Britanniassa kerättyjä tai arvioituja tietoja.
Kommentit:
Näytön astetta on laskettu suomalaiseen väestöön sovellettavuuden vuoksi johtuen kustannusrakenteen eroavaisuuksista eri maissa.
Artikkeleita parodontologisen hoidon kustannuksista on vähän.
Ylläpitohoidon kokonaiskustannusten ja hampaan korvaamisesta aiheutuvien kustannuksen suhde vaihtelee. Se riippuu parodontologisen hoidon ja vaihtoehtoisen hoidon kustannuksista. Lisäksi laskemiin vaikuttaa menetettävien hampaiden määrä ja se, mitkä hampaat menetetään «Gaunt F, Devine M, Pennington M, ym. The cost-effe...»5.
Erikoishammaslääkäritasoisen hoidon lisähyödyn hinta vaihtelee maittain riippuen paikallisista olosuhteista «Pennington M, Heasman P, Gaunt F, ym. The cost-eff...»6.