(Ks. myös näytönastekatsaus: Sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan hoidon järjestäminen: palveluohjaustyyppinen hoito- ja seurantajärjestelmä «Palveluohjaustyyppinen hoito- ja seurantajärjestelmä (koulutus, kotikäynnit, puhelinseuranta) vähentää sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden kuolleisuutta ja sairaalahoitojaksoja.»A).
Kyseessä on laaja systemaattinen katsaus «Inglis SC, Clark RA, Dierckx R ym. Structured tele...»1, «Drews TEI, Laukkanen J, Nieminen T. Non-invasive h...»2, «Inglis SC, Clark RA, Dierckx R ym. Structured tele...»3, johon ennalta asetettujen kriteerien pohjalta oli valikoitu 41 eri tutkimusta. Tämä systemaattinen katsaus täydentää vuonna 2010 tehtyä vastaavaa tutkimusta; 17 tutkimusta ovat uusia, ja 24 tutkimusta sisältyi jo edelliseen systemaattiseen katsaukseen.
Tutkimuksissa tarkasteltiin sydämen vajaatoimintaa sairastavia aikuisia (yli 18-vuotiaita) potilaita, joilla osalla oli takana sairaalahoito ja osa rekrytoitiin tutkimukseen avohoidosta. Tutkittava interventio oli strukturoitu, suunniteltu ja aikataulutettu puhelimen tai tietotekniikan välityksellä tapahtuva seuranta ja ohjaus ainoana seurantamuotona (ilman suunniteltuja koti- tai poliklinikkakäyntejä). Telemonitorointi tässä yhteydessä tarkoitti tiedon siirtämistä muiden teknologien avustuksella kuin puhelimen. Siirrettävä tieto oli fysiologista mittaustietoa (verenpaine, paino ym.) sekä informaatiota puolin ja toisin. Vertailu suoritettiin suhteessa ns. tavanomaiseen hoitoon ja seurantaan.
Ensisijaisina lopputulosmittareina olivat kuolleisuus (kaikki syyt) ja sairaalahoitojaksot (kaikki syyt ja erikseen sydämen vajaatoiminnasta johtuvat). Toissijaisia olivat sairaalahoitopäivät, terveyteen liittyvä elämänlaatu, terveydenhuollon kustannukset ja kustannusvaikuttavuus, potilaiden sitoutuminen interventioon, intervention hyväksyttävyys, tietoisuus sydämen vajaatoiminnasta ja omahoitokyky.
Tuloksissa kuoleman riski (kaikki syyt) oli puhelinintervention kohteena olevassa joukossa 101/1000 ja vertailuryhmässä 116/1000 (RR 0,87, luottamusväli 0,77–0,98, potilaita yhteensä 9222). Sydänperäisestä syystä sairaalaan joutumisen riski oli telemonitoroinnin kohteena olevilla 182/1000 ja vertailuryhmässä 214/1000 (RR 0,85; luottamusväli 0,77–0,93, potilaita 7030).
Vastaavat tulokset telemonitoroinnin osalta olivat kuolleisuuden riski 116/1000 interventioryhmässä ja 145/1000 kontrolliryhmässä (RR 0,80, luottamusväli 0,68–0,94, potilaita yhteensä 3740). Sydänperäisestä syystä sairaalahoitoon joutumisen riski interventioryhmässä 193/1000 ja kontrolliryhmässä 272/1000 (RR 0,71, luottamusväli 0,60–0,83, potilaita 2183).
Kirjoittajat arvioivat tutkimukset sairaalahoidon osalta liian heterogeenisiksi, ja näyttö vaikuttavuudesta arvioitiin sen vuoksi heikoksi.
Kirjoittajat toteavat tiivistelmänä, että strukturoitu puhelimen kautta annettu tuki tai non-invasiivinen telemonitorointi vähentää kokonaiskuolleisuutta ja sydämen vajaatoiminnasta johtuvia sairaalahoitojaksoja. Lisäksi ne johtivat parannuksiin elämänlaadussa, sydämen vajaatoimintaan liittyvässä tietoudessa ja omahoitokyvyssä. Potilastyytyväisyys edellä mainittuihin interventioihin oli korkea.
Varmaa tietoa siitä mekanismista, millä positiiviset tulokset selittyvät, ei ole, mutta kirjoittavat pohtivat, että myönteiset vaikutukset ovat seurausta paremmasta omahoitokyvystä, hoitoon sitoutumisesta ja nopeammasta puuttumisesta oireiden pahenemiseen. Näyttää siltä, että aktiivisen intervention piirissä olevilla potilailla on korkeammat lääkitysannokset kuin kontrolliryhmällä, mikä voi viitata sekä tehokkaampaan hoitoon että parempaan hoitomyöntyvyyteen.