Takaisin

Muistikoordinaattoritoiminta (care management)

Näytönastekatsaukset
Ari Rosenvall, Minna Löppönen ja Minna Raivio
14.9.2016

Näytön aste: C

Muistikoordinaattoritoiminta (care management) saattaa lykätä pitkäaikaishoidon alkua.

Systemaattiseen katsaukseen ja meta-analyysiin «Tam-Tham H, Cepoiu-Martin M, Ronksley PE ym. Demen...»1 koottiin 17 systemaattista kontrolloitua tutkimusta muistikoordinaattoritoiminnasta. Nämä käsittivät yli 10 000 omaishoitaja-potilasparia. Tutkimusasetelma oli muistikoordinaattoritoiminnan (care management) vertailu tavanomaisen hoidon kanssa. Potilaat olivat kotona asuvia aikuisia dementiapotilaita, joilla on hoitava omainen. Intervention toteutti vähintään 1 terveydenhoidon ammattilainen ja se sisälsi vähintään 1 seuraavista: arviointi ja suunnittelu, ohjaus (education), henkinen tuki, palveluohjaus (service facilitation) tai taloudellinen tuki ja lainopillinen neuvonta. Lopputuloksina arvioitiin resurssien käyttöä (vähintään yksi): pitkäaikaishoidon käyttö, sairaalahoito, päivystyskäynnit, aika pitkäaikaishoidon alkamiseen (ensisijainen tulosmuuttuja) tai aika sairaalahoidon alkamiseen.

Systemaattisen katsauksen kysymyksenasettelu on kliinisesti relevantti ja tutkimusten valintaprosessi hyvin kuvattu. Meta-analyysissä käytettiin julkaisutason dataa. Tällaisessa ei-lääkkeellisen intervention tutkimuksissa on toki paljon heterogeenisuutta sekä kontrolliryhmän saaman hoidon ("usual care") että tutkittavan intervention suhteen ja lopputulosten osalta hoitojärjestelmien ja -kulttuurien erot vaikuttavat muun muassa pitkäaikaishoidon käyttöön merkittävästi ja ehkä jopa enemmän kuin tutkittava interventio.

Tulokseksi saatiin, että pitkäaikaishoidon alkaminen lykkääntyi merkittävästi, kun tarkasteltiin lyhytkestoisia interventioita (alle 18 kuukautta). Koko aineiston osalta ero oli intervention hyödyn suuntainen, muttei tilastollisesti merkittävä. Huomattavaa oli, ettei muistisairauden vaikeusaste näyttänyt vaikuttavan intervention tehoon.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Suomalaiseen 2 vuotta kestäneeseen tutkimukseen «Eloniemi-Sulkava U, Saarenheimo M, Laakkonen ML ym...»2 osallistui 125 potilas-omaishoitajaparia. Tämä tutkimus oli mukana edellä käsitellyssä systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä, mutta koska sen soveltuvuus suomalaiseen väestöön lienee vielä parempi kuin muiden aihetta käsittelevien tutkimusten, käsitellään tämä vielä erikseen. Tutkimukseen otettiin mukaan, jos sairastuneen dementia oli vähintään keskivaikea ja omaishoitajana toimi puoliso. Tutkittavien tuli olla muuten suhteellisen terveitä. Tutkittavat satunnaistettiin interventio- (n = 63) ja vertailuryhmään (n = 62). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää monimuotoisen ja yksilöllisesti räätälöidyn tukitoiminnan vaikuttavuutta omaishoitajien hyvinvointiin, pitkäaikaishoidon alkamiseen ja palvelujen käyttöön. Vertailuryhmän hoito tapahtui tavanomaisten kunnallisten palveluiden kautta. Interventioon kuului omaishoidon koordinaattori, joka kartoitti perheen tilanteen ja tuen tarpeet tutkimuksen alkaessa kotikäynnillä. Tutkimuksen aikana tutkittaviin oltiin yhteydessä vähintään 3 kuukauden välein, elleivät he itse ottaneet yhteyttä. Interventioon liittyivät lääkärintarkastukset ja hoidon suunnittelu (geriatri) tutkimuksen alkaessa ja 1 vuoden kuluttua. Dementoituneen lisäksi lähes kaikki omaishoitajat kävivät lääkärintarkastuksessa. Kaikkiaan lääkärinkäyntejä tai kotikäyntejä tuli keskimäärin 4,3/omaishoitoperhe. Puhelinkonsultaatiomahdollisuus lääkärille järjestettiin vähintään viikoittain. Tämän lisäksi interventio sisälsi tavoitteelliset vertaisryhmät, tietoillat, hankalien kotitilanteiden ryhmät ja fysioterapeuttista kuntoutusta.

Interventioryhmän sairastuneista 5 % (95 % luottamusväli 2−14) ja vertailuryhmässä 15 % (95 % luottamusväli 8−27) oli pitkäaikaisessa laitoshoidossa 12 kuukauden kuluttua ja 1,5 vuoden kuluttua luvut olivat 11 % ja 26 % (p = 0,027). Sairastuneen iällä, omaishoitajan sukupuolella ja MMSE-pisteillä vakioitu vaarasuhde 2 vuoden seurannassa oli HR 1,7 (95 % luottamusväli 0,8−3,8). Interventiolla oli kokonaispalvelujen määrää ja kustannuksia laskeva vaikutus. Interventioperhe käytti vuodessa keskimäärin 9 932 euroa (95 % luottamusväli 7 532−12 973) terveyspalveluihin ja vertailuryhmä 14 896 euroa (95 % luottamusväli 11 629−18 724), ero oli merkitsevä (p = 0,031). Myös kunnallisten sosiaalipalvelujen käytössä oli eroa mutta ero ei ollut merkitsevä (5 636 euroa; 95 % luottamusväli 4 341−7 272 ja 8 657 euroa; 95 % luottamusväli 5 824−14 744). Kokonaiskustannukset interventioryhmässä olivat pienemmät kuin vertailuryhmässä senkin jälkeen, kun interventioon liittyvät kustannukset oli laskettu mukaan (18 449 euroa vs 23 553 euroa). Interventiolla ei ollut vaikutusta omaishoitajien depressiivisiin oireisiin, kuormittuneisuuteen tai elämänlaatuun.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Tam-Tham H, Cepoiu-Martin M, Ronksley PE ym. Dementia case management and risk of long-term care placement: a systematic review and meta-analysis. Int J Geriatr Psychiatry 2013;28:889-902 «PMID: 23188735»PubMed
  2. Eloniemi-Sulkava U, Saarenheimo M, Laakkonen ML ym. Family care as collaboration: effectiveness of a multicomponent support program for elderly couples with dementia. Randomized controlled intervention study. J Am Geriatr Soc 2009;57:2200-8 «PMID: 20121986»PubMed