10 satunnaistetusta kontrolloidusta tutkimuksesta (4 730 äitiä, 5700 lasta) tehdyssä systemaattisessa katsauksessa «McKinlay CJ, Crowther CA, Middleton P ym. Repeat a...»1 selvitettiin antenataalisen kortikosteroidihoidon uusintahoidon tehokkuutta ja turvallisuutta äideillä, joilla oli ennenaikaisen synnytyksen uhka aikaisintaan 7 vuorokauden kuluttua ensimmäisen kortikosteroidihoidon jälkeen. Vertailuryhmä sai lumelääkettä 9 tutkimuksessa, 1 tutkimuksessa vertailuryhmä ei saanut lumelääkehoitoa. 7 tutkimuksessa hoito toistettiin 1 tai 2 viikon välein raskausviikolta alle 23–24–25–26 raskausviikoille 31+6–32+0–33+6–34+6 asti.
Uusintahoito annettiin kertaalleen 3 tutkimuksessa, joista yhdessä annettiin vain 1 kortikosteroidiannos (beetametasoni 12 mg i.m.), kaksi 12 mg:n annosta 2 tutkimuksessa 24 tunnin välein. 7 tutkimuksessa uusintahoito uusittiin useammin kuin kerran. 1 tutkimuksessa annettiin 1 kortikosteroidiannos (beetametasoni 11,4 mg i.m. sisältäen 7,8 mg beetametasoninatriumfosfaatia + 6 mg beetametasoniasetaattia) ja 6 tutkimuksessa 2 kortikosteroidiannosta (beetametasoni 12 mg i.m. 2 annosta 24 tunnin välein) kullakin uusintahoitokerralla. Sekä beetametasoni (12 mg i.m. 2 annosta 24 tunnin välein) että deksametasoni (6 mg i.m. yhteensä 12 tunnin välein, yhteensä 4 annosta) hyväksyttiin ensimmäiseksi kortikosteroidihoidoksi 6 tutkimuksessa, mutta tutkimuslääkkeenä kaikissa käytettiin beetametasonia edellä mainituin annoksin. Puolessa tutkimuksista suljettiin pois äidit, joilla oli korionamnioniitti, 2 tutkimuksessa äidit, joilla oli PPROM. 2 kertaa uusintahoidon saaneiden osuus oli 9 % – 23 % – 25 % – 28 % – 31 % – 35 % – 39 %, 3 hoitoa saaneiden 12 % – 17 % – 18 % – 22 % – 22 %, 3 tai useampia hoitoja sai 1 tutkimuksessa 42 % ja 4 tai useampia hoitoja 6 % – 10 % – 22 % – 34 % –41 % – 62 % äideistä. Päätetapahtumina olivat sikiökauden, vastasyntyneisyyskauden ja lapsuusiän sairastavuus ja kuolleisuus.
Uusintahoito vähensi RDS-oireyhtymän vaaraa (RR 0,83, 95 % luottamusväli 0,75–0,91), NNTB 17; 95 % luottamusväli 11–32, ja yhdistelmämuuttujana vakavaa vastasyntyneisyyskauden sairastavuutta mukaan lukien vaikea keuhkosairaus, vakava aivoverenvuoto, periventrikulaarinen leukomalasia, nekrotisoiva enterokoliitti, keskosen retinopatia, varmistettu sepsis, hoitoa vaativa avoin valtimotiehyt ja kuolema perinataalikaudella (RR 0,84; 95 % luottamusväli 0,75–0,94), NNTB 30; 95 % luottamusväli 19–79, verrattuna siihen, että uusintahoitoa ei annettu. Uusintahoito vähensi myös merkitsevästi lisähapen käyttöä (RR 0,92, 95 % luottamusväli 0,85–0,99; 2 tutkimusta, 3448 lasta), surfaktantin käyttöä (RR 0,78; 95 % luottamusväli 0,65–0,95; 9 tutkimusta, 5525 lasta), hengityskonehoitoa (RR 0,84; 95 % luottamusväli 0,71–0,99; 6 tutkimusta, 4918 lasta), avoimen valtimotiehyen esiintyvyyttä (RR 0,80; 95 % luottamusväli 0,64–0,98; 6 tutkimusta, 4356 lasta) ja inotrooppien käyttöä (RR 0,80; 95 % luottamusväli 0,66–0,97; 2 tutkimusta, 1470 lasta). Perinataalikuolleisuudessa ja kroonisen keuhkosairauden esiintyvyydessä ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa. Uusintahoidon saaneilla vastasyntyneiden syntymäpainot olivat hieman alhaisemmat (keskimääräinen ero -76 g; 95 % luottamusväli -118 g – -34 g; 9 tutkimusta, 5626 lasta), mutta 3 tutkimuksessa uusintahoidon saaneiden lapset syntyivät keskimääräin 2–3 päivää aikaisemmassa gestaatioiässä kuin vertailuryhmän lapset. Sekundaarisista kasvutiedoista päänympärysmitta (-0,3 cm; 95 % luottamusväli -0,5 – -0,2; 9 tutkimusta, 5626 lasta) ja pituus (-0,6 cm; 95 % luottamusväli -0,9 – -0,2 cm; 6 tutkimusta, 4550 lasta) olivat hieman pienemmät uusintahoidon saaneilla verrattuna niihin, jotka eivät saaneet uusintahoitoa. Raskauden kestoon nähden syntymäpainoltaan pienipainoisten osuudessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa (7 tutkimusta, 3975 lasta).
Äitien korionamnioniitin (6 tutkimusta, 4261 äitiä), lapsivuodekuumeen (5 tutkimusta, 3091 äitiä) ja sektiosynnytysten (7 tutkimusta, 2303 äitiä) insidensseissä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Uusintahoidon saaneilla äideillä oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän insomniaa (RR 1,05; 95 % luottamusväli 0,99–1,10; 7 tutkimusta, 2303 äitiä) kuin niillä, jotka eivät saaneet uusintahoitoa.
4 tutkimuksessa (4370 lasta) tutkimukseen osallistuneiden lasten seuranta jatkui 2–3 vuoden ikään «Crowther CA, McKinlay CJ, Middleton P ym. Repeat d...»2. Osallistumisprosentti vaihteli 80–92 %. Tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä ei todettu kokonaiskuolleisuudessa (4 tutkimusta, 4370 lasta), eloon jääneisyydessä ilman neurosensorista vammaa (2 tutkimusta, 3164 lasta), eloon jääneisyydessä ilman vakavaa neurosensorista vammaa (2 tutkimusta, 1317 lasta) tai yhdistelmämuuttujana huonoa ennustetta (= kuolema, cp, sokeus, kuurous tai kognitiivinen viive, 2 tutkimusta, 3164 lasta). Cp-vamman, sokeuden tai kuurouden esiintyvyydessä taikka painossa, pituudessa tai päänympärysmitoissa ei myöskään todettu merkitseviä eroja.
RDS-oireyhtymän esiintyvyyden ja vastasyntyneisyyskauden vakavan sairastavuuden vaaran väheneminen puoltavat glukokortikoidihoidon uusimista tarvittaessa toistetusti raskaana oleville naisille, joilla ennenaikaisen synnytyksen uhka jatkuu vähintään 7 päivää ensimmäisen glukokortikoidihoidon jälkeen. Vastasyntyneisyyskaudella saatuun terveyshyötyyn liittyi vähäinen syntymämittojen pieneneminen. Hoidosta ei näyttäisi olevan merkittävää pitkäaikaishaittaa, joskaan ei myös hyötyä.
Yhdessä meta-analyysissa mukana olevassa tutkimuksessa «Crowther CA, Anderson PJ, McKinlay CJ ym. Mid-Chil...»3 lapsia (1059 eloon jääneestä 963 (91 %); 479 (91 %) uusintahoitoryhmästä ja 484 (91 %) lumeryhmästä) seurattiin 6–8 vuoden ikään asti. Elossa ilman neurosensorista vammaa oli 78,3 % uusintahoito- ja 77,3 % lumeryhmästä (RR 1,00, 95 % luottamusväli 0,94–1,08). Ryhmien välillä ei ollut eroa neurokognitiivisessa funktiossa, käyttäytymisessä, ruumiin koossa, spirometriassa eikä terveyteen liittyvässä elämänlaadussa.