Ramsauer ja työryhmä tekivät meta-analyysin «Ramsauer B, Vidaeff AC, Hösli I ym. The diagnosis ...»1, jossa vertailtiin 2 käytetyintä ennenaikaista lapsivedenmenoa ennustavaa biokemiallista testiä, IGFBP-1, joka mittaa insuliinin kaltaisen kasvutekijän sitojaproteiini-1:ä ja PAMG-1, joka mittaa istukan alfa makroglobuliini-1:ä. Medline-haun perusteella saatiin 39 prospektiivista havainnoivaa tai kohorttitutkimusta. Meta-analyysiin otettiin mukaa tutkimukset, joissa tutkittavien raskausviikot olivat välillä 25–37. Tutkimukset, joissa käytettyjen testien havainnointirajat olivat erilaiset verrattuna kaupallisiin käytössä oleviin testeihin, suljettiin pois. Näistä jäi jäljelle 4 tutkimusta, joissa oli käytetty PAMG-1-testiä, 6:ssä IGFBP-1-testiä ja 2 tutkimusta, joissa oli tutkittu molempia testejä. Meta-analyysissa vedettiin yhteen näissä tutkimuksissa käytettyjen testien sensitiivisyys, spesifisyys, positiivinen ja negatiivinen ennustearvo. Tutkimukset oli tehty yhteensä 1 028 potilaalla.
Tyypillisimmässä kliinisessä tilanteessa, jossa lapsivedenmenosta oli vain epäily, PAMG-1-testi osoittautui herkemmäksi testiksi kuin IGFBP-1-potilasryhmällä (sensitiivisyys eli herkyys 96,0 vs. 73,9 %, spesifisyys eli tarkkuus 98,9 vs. 77,8 %, P < 0,012). IGFBP-1 osoittautui sensitiivisyydeltään ja spesifisyydeltään huomattavasti paremmaksi vain niillä potilailla, joilla tiedettiin lapsiveden menneen kuin niillä, joilla lapsivedenmenosta oli vain epäily (SN 98,0 vs. 83,9 %, SP 94,0 vs. 87,8 %). Kliinisesti ajatellen testin käyttö ei kuitenkaan ole indisoitu, jos lapsivedenmeno on jo varma. Tämän vuoksi meta-analyysin tekijät suosittivat käyttämään PAMG-1-testiä tilanteissa, joissa halutaan varmistaa, onko kyseessä lapsiveden meno.
Kommentti: Vain 2 tutkimuksessa oli käytetty molempia tutkittavia testejä samoilla potilailla (N = 267), ja 10 tutkimuksessa vain jompaakumpaa testiä oli tutkittu. Luotettavan vertailutiedon saamiseksi ja sekoittavien tekijöiden vähentämiseksi molempia testiä tulisi tutkia samoilla potilailla. Meta-analyysissa ei myöskään otettu kantaa, oliko potilaat, joilla esiintyi veristä vuotoa, suljettu pois tutkimuksesta.
Samansuuntaisen tuloksen sai myös hieman myöhemmin julkaistussa meta-analyysissa Palacion työryhmineen. Palacion ja työryhmän meta-analyysi «Palacio M, Kühnert M, Berger R ym. Meta-analysis o...»2 on laajin, jossa vertaillaan IGFBP-1- ja PAMG-1- testejä. Vertailutiedot saatiin 17 tutkimuksesta, joista 767 potilaalla oli tieto kalvojen puhkeamisesta tai kalvojen puhkaisemisesta, ja 1 385 potilaalla oli vain epäily kalvojen puhkeamisesta. 10 tutkimuksessa oli käytetty pelkästään IGFBP-1-testiä (n = 1 066), 4:ssä pelkästään PAMG-1-testiä (n = 1 081) ja 3 tutkimuksessa oli käytetty molempia testejä. 1 385 potilaalla tutkittaessa PAMG-1-testillä sensitiivisyys ja positiivinen ennustearvo oli merkittävästi parempi kuin IGFBP-1-testillä tutkittaessa (SN 96,8 vs. 92,1 %, SP 98,3 vs. 90,5 %, PPV 98,4 vs. 87,9 %, NPV 96,7 vs. 93,9 %). Ero oli samansuuntainen mutta ei niin merkittävä 767 potilaalla, joilla oli tieto kalvojen puhkeamisesta (SN 96,5 vs. 98,2 %, SP 98,2 vs. 95,8 %, PPV 98,2 vs. 96,0 %, NPV 96,5 vs. 98,0 %). Kun testejä verrattiin tekemällä testit samoille 347 potilaalle, ei tilastollisesti merkittävää eroa enää saatu. Tämän katsottiin johtuvan pääosin siitä, että PAMG-1- tutkimuksissa kaikki synnyttäjät, joilla oli veristä vuotoa, oli suljettu pois tutkimuksesta. Kliinisessä työssä verinen vuoto on kuitenkin mahdollinen oire, ja testin tulisi toimia verestä huolimatta.
Vaikka PAMG-1-testi osoittautui spesifisyydeltään ja positiivisen ennustearvon perusteella paremmaksi testiksi, tutkijat päätyivät pitämään testejä yhtä luotettavina vedoten 347 potilaalla tehtyihin tutkimuksiin.
Kommentti: Tutkimuksessa oli tiedostettu verisen vuodon aiheuttama mahdollinen harha saatuun tutkimustulokseen. Yhteenvedoksi annettiin kompromissi saaduista tutkimustuloksista.
Tämän meta-analyysin ilmestymisen jälkeen Ramsauer ym. julkaisivat monikeskustutkimuksen «Ramsauer B, Duwe W, Schlehe B ym. Effect of blood ...»3 tulokset, jossa oli tutkittu 151 raskausviikoilla H10–41 olleita potilaita, jolla oli epäily lapsivedenmenosta ja sen lisäksi veristä vuotoa. Vaikka tutkimukseen otettiin myös 1. ja 2. trimesterin potilaita, valtaosa tutkimusryhmien potilaista oli 3. trimesterin potilaita (PAMG-1 99/148 ja IGFBP-1 92/134).
PAMG-1-testi osoittautui IGFBP-1-testiä paremmaksi kaikkien tutkittavien ominaisuuksien suhteen (SN 97,8 vs. 91,0 %, SP 91,5 vs. 75,0 %, PPV 94,6 vs. 83,5 % ja NPV 96,4 vs. 85,7 %). Veren katsottiin vain vähän vaikuttavan kummankaan testi sensitiivisyyteen (PAMG-1 SN ei verta 96,9 % vs. verinen näyte 97,8 % ja IGFBP-1 SN ei verta 83,9 % vs. verinen näyte 91,0 %), mutta PAMG-1-testillä veri aiheutti vähemmän vääriä positiivisia tuloksia verrattuna IGFBP-1-testiin (PAMG-1 SP ei verta 98,5 % vs. verinen näyte 91,5 % ja IGFBP-1 SP ei verta 87,8 % vs. verinen näyte 75,0 %). Lisäksi IGFBP-1-testitulokset jäivät epäselviksi 11 %:ssa kaikista tutkituista, kun taas PAMG-1-testillä vain 2 %:ssa tapauksista.
Kommentti: Tutkimuksessa tutkittiin samoilla potilailla kumpaakin testiä, mikä on ihanteellinen tutkimusasetelma. Vaikka tutkimukseen otettiin mukaan myös 1. ja 2. trimesterin potilaita, noin 67 % tutkimuspotilaista oli kuitenkin 3. trimesterin potilaita.
Liang ym. prospektiivisessa tutkimuksessa «Liang DK, Qi HB, Luo X ym. Comparative study of pl...»4 katsottiin PAMG-1-, IGFBP-1- ja nitrazine-testin kykyä paljastaa lapsivedenmeno. Tutkimuksessa oli 120 potilasta raskausviikolla 11–42, joista 30:llä lapsivesi oli mennyt ja 90:lla se oli tallella. Jokaiselle tehtiin PAMG-1-, IGFBP-1- ja nitrazine-testi (Ph-testi), ja sen lisäksi, jos näkyvää LVM ei ollut, vaginanäyte mikroskopointiin ja tehtiin ultraäänitutkimus. Kolme eri näytteenottajaa ottivat kustakin potilaasta erillisen näytteen vaginan forniksista ja tulokset sokkoutettiin. Potilaat, joilla oli runsasta veristä vuotoa, eteisistukka tai käytettyjä vaginaalisia lääkityksiä, suljettiin pois tutkimuksesta.
PAMG-1-testillä oli IGFBP-1- ja nitrazine-testeihin verrattuna paras sensitiivisyys tutkittuna näillä 30 potilaalla, joilla lapsivesi oli mennyt kliinisestikin. Testien sensitiivisyys oli PAMG-1:lla 100% (30/30), IGFBP-1:llä 93,33% (28/30) ja nitrazinetestillä 93,33% (28/30). Positiivinen ennustearvo oli em. testeillä vastaavasti 100%(30/30), 96,55% (28/29) ja 84,85% (28/33). Em. testien spesifisyys oli 100% (90/90), 98,89% (89/90) ja 94,44% (85/90) ja negatiiviset ennustearvot vastaavasti 100% (90/90), 97,80% (89/90) ja 97,70% (85/87).
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
Kommentti: Tutkimusasetelma oli ihanteellinen, vaikka tutkittavien määrä oli pieni. Ensimmäisen trimesterin potilaiden ottaminen mukaan tutkimukseen tuntuu poikkeukselliselta. Heidän määrästään ei annettu mitään tietoa koeasetelmaa kuvattaessa.