Takaisin

Psykososiaaliset hoidot käytöshäiriöissä

Näytönastekatsaukset
Jorma Fredriksson ja Riittakerttu Kaltiala-Heino
12.12.2018

Näytön aste: B

Eri ikäryhmien käytöshäiriöissä toimivat ilmeisesti erilaiset psykososiaalisen hoidon kohdentamistavat. Alle kouluikäisille lapsille tuloksellisinta on ilmeisesti vanhempainohjaus, kouluikäisille hoitoon ilmeisesti kannattaa liittää lapselle itselleen suunnattu komponentti ja nuoruusikäisille tuloksellisimpia ilmeisesti ovat nuorille itselleen, heidän vanhemmilleen ja heidän laajeneviin toimintaympäristöihinsä tarveharkintaisesti suunnatut psykososiaaliset interventiot.

Psykososiaalisilla interventioilla tarkoitetaan tässä lapsen tai nuoren psyykkisiin toimintoihin tai käyttäytymiseen tai hänen sosiaaliseen lähiympäristöönsä kohdennettuja, ei-lääkkeellisiä interventioita.

Meta-analyysin «Epstein R, Fonnesbeck C, Williamson E ym. Psychoso...»1 (Internet «https://effectivehealthcare.ahrq.gov/sites/default/files/pdf/disruptive-behavior-disorder_clinician.pdf»1) tavoitteena oli selvittää, vähentävätkö strukturoidut, manualisoidut psykososiaaliset hoidot alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten häiritsevää käyttäytymistä lyhyessä ja pitkässä seurannassa enemmän kuin tavanomainen hoito (TAU) tai jonossa odottaminen.

Meta-analyysissa oli mukana 28 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta (RCT). Lisäksi mukana oli laajempi "laadullisen analyysin aineisto", jossa oli 66 tutkimusta. Sisäänottokriteerinä käytettiin käyttäytymisen häiriötä (Disruptive behavioral disorders, DBD), joka sisältää uhmakkuushäiriön, käytöshäiriön, tarkkaavaisuus-yliaktiivisuushäiriön (ADHD) ja muunlaisen häiritsevän käyttäytymisen (DBD not otherwise specified). Katsauksesta oli kuitenkin jätetty pois ADHD-lapset, ellei kyseessä ollut nimenomaan heidän häiritsevän käyttäytymisensä hoito. Häiriökäyttäytymistä arvioitiin yhdellä tai useammalla kolmesta eniten käytetystä häiriökäyttäytymismittarista: Eyberg Child Behavior Inventory (ECBI), Intensity Subscale; ECBI, Problem Subscale; Child Behavior Checklist (CBCL), Externalizing (T-score).

Interventiot ryhmiteltiin seuraavasti:

  1. vain lapsiin kohdentuvat
  2. vain vanhempiin kohdentuvat
  3. monikomponentti-interventiot, joissa kohteina oli vähintään 2 seuraavista: lapsi, vanhempi, muu: esim. opettaja, koko perhe.

Koko aineistossa (joka on suurempi kuin meta-analyysin 28 tutkimusta) useimmiten mukana olevia interventioita ovat Ihmeelliset vuodet (12 tutkimusta), Parent-Child Interaction therapy (PCIT) (7 tutkimusta) ja TripleP Positive Parenting Program (5 tutkimusta). Multisysteeminen terapia - ja Brief Strategic Family Therapy (BSFT) -interventioita oli arvioitu 3–4 tutkimuksessa, ja loput 34 tutkimusta sisälsivät korkeintaan 2 tutkimusta Coping Power, Parent Management Training Oregon Model, Helping the noncompliant child, Stop Now and Plan under 12 -interventioista.

Alle kouluikäisten lasten hoitoa arvioineet tutkimukset

Alle kouluikäisten lasten ryhmässä interventio kohdennettiin vain vanhempiin 14 tutkimuksessa. 9 tutkimuksessa käytettiin monikomponenttiohjelmaa. Vain lapsiin kohdennettuja interventioita ei tässä ikäryhmässä ollut.

5:stä Ihmeelliset vuodet -vanhempainohjausinterventioista 3:ssa hoitoryhmän tulokset olivat merkitsevästi kontrolliryhmää paremmat, 2:ssa eroa ei ollut. Kaikissa 5 TripleP interventiota arvioineessa tutkimuksessa hoitoryhmän tulokset olivat kontrolliryhmää parempia. Kaikissa 7 PCIT:tä arvioineessa tutkimuksessa koeryhmän häiriökäyttäytyminen oli vähentynyt kontrolliryhmää selvemmin. 2 PCIT:hen muunnoksia tehneitä interventioita arvioineessa tutkimuksessa koe- ja kontrolliryhmä eivät eronneet toisistaan.

Kouluikäisten lasten hoitoa arvioineet tutkimukset

Kouluikäisille tarjotuista interventioista 1 oli kohdennettu vain lapsille, 11 vain vanhemmille ja 17 oli monikomponentti-interventioita.

11 vanhemmille kohdennetun intervention joukossa eniten oli käytetty Ihmeelliset vuodet ohjelmaa ja toiseksi eniten Parent Management Training Oregon (PMTO) ohjelmaa, yksittäisinä lisäksi 6 muuta ohjelmaa. Ihmeelliset vuodet ja PMTOinterventioita arvioineissa tutkimuksissa todettiin johdonmukaisesti koeryhmän lasten häiriökäyttäytymisen vähentyneen kontrolliryhmän lasten häiriökäyttäytymistä enemmän.

Monikomponenttisissa interventioissa 4 tutkimusta koski Ihmeelliset vuodet -ohjelman eri komponenttien yhdistelmiä, 2 tutkimusta oli Coping power -ohjelmasta, 2 modulaarisesta interventiosta, 2 SNAP Under 12 -ohjelmasta ja loput 7 kukin eri ohjelmista. Ihmeelliset vuodet -monikomponentti-interventiot ja SNAP Under 12 tuottivat johdonmukaisesti koeryhmän lapsilla enemmän häiriökäyttäytymisen vähenemistä kuin kontrolliryhmällä.

Nuorten hoitoa arvioineet tutkimukset

Nuorten interventioissa oli 1 vain nuorille suunnattu interventio ja 13 monikomponentti-interventiota.

5:stä Multisysteemistä terapiaa arvioineesta tutkimuksesta 4:ssä koeryhmän häiriökäyttäytyminen väheni merkitsevästi kontrolliryhmää enemmän. BSFT:tä oli arvioitu 3 tutkimuksessa, ja kaikissa niissä koeryhmän häiriökäyttäytyminen väheni kontrolliryhmää enemmän.

28 RCT-tutkimusta käsittäneessä meta-analyysissa käytettiin 3 mittaria: ECBI/intensiteetti (ECBIi), ECBI/ongelmat (ECBIp) tai CBCL ulkoistuvat oireet (CBCLe). Näillä mittareilla mitattu, keskihajontayksiköin ilmaistu efektikoko oli sekä vain vanhempiin kohdennetuissa interventioissa että monikomponentti-interventioissa -1,2 (95 % luottamusväli -1,6 – -0,9), ja vain lapseen tai nuoreen kohdennettujen interventioiden vastaava efektikoko oli -1,0 (95 % luottamusväli -1,6 – -0,4).

Aineistosta laskettiin ikäryhmittäin todennäköisyydet sille, että eri interventiotyyppeihin osallistuneet lapset tai nuoret intervention jälkeen saivat yli katkaisukohdan kohoavan pistemäärän ECBIi-, ECBIp- tai CBCLe-mittarissa.

Alle kouluikäisillä todennäköisyydet olivat vain lapsiin kohdentuvista interventioista 0,34 (ECBIi), 0,62 (ECBIp) ja 0,30 (CBCLe), vain vanhempiin kohdentuvista interventioista vastaavasti 0,16, 0,40 ja 0,19 ja monikomponenttihoidoista 0,17, 0,42 ja 0,19. Kontrolli/tavanomainen hoito -ryhmään satunnaistetuilla lapsilla vastaavat todennäköisyydet olivat 0,95, 1 ja 1.

Kouluikäisillä vastaavat todennäköisyydet olivat vain lapsiin kohdentuvista interventioista 0,66, 0,82, 0,59, vain vanhempiin kohdentuvista interventioista 0,46, 0,77 ja 0,36, monikomponentti-interventioista 0,47, 0,77, 0,37 ja kontrolli/tavanomainen hoito -ryhmästä 0,95, 1 ja 1.

Nuorilla todennäköisyydet olivat vain nuoreen kohdentuvista interventioista 0,56, 0,78, 0,48, vain vanhempiin kohdentuvista interventioista 0,36, 0,66, 0,31, monikomponentti-interventioista 0,37, 0,68, 0,31 ja kontrolli/tavanomainen hoito -interventioista 0,95, 1, 1.

Tutkimusryhmän mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kouluikäisistä lapsista, jotka oli satunnaistettu kontrolli/tavanomainen hoito -ryhmään, 95 % oli intervention jälkeen edelleen ECBIi-mittarilla mitattuna kliinisen raja-arvon yläpuolella, kun vastaava luku vain lapsille suunnattuun interventioon osallistuneilla kouluikäisillä oli 0,66, vain vanhemmille suunnattuun interventioon osallistuneilla 0,46 ja monikomponentti-interventioon osallistuneilla 0,47.

Koska kaikissa monikomponentti-interventioissa oli mukana vanhemmille suunnattu komponentti jonkin toisen komponentin lisäksi, pääteltiin myös, että vanhemmille suunnattu komponentti oli näissä interventioissa tärkeä.

Katsauksessa todettiin myös, että analyysissa mukana olevissa tutkimuksissa ei ole selvitetty intervention mahdollisia haittavaikutuksia. Siksi tätä kysymystä ei voitu analyysissa selvittää.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Tulosten yleistettävyyttä heikentää se, ettei meta-analyysistä tarkalleen ilmene, mitä hoitoa ja tukea kontrolliryhmät saivat, ja millainen kontrolliryhmien saaman tavanomaisen hoidon sisältö oli.

Tutkimuksen «NICE. Antisocial Behaviour and Conduct Disorder in...»2 (Internet «https://www.nice.org.uk/guidance/cg158/evidence/conduct-disorders-in-children-and-young-people-full-guideline-189848413»2) tavoitteena oli muun muassa selvittää käytöshäiriöiden prevention ja hoitointerventioiden kliinistä vaikuttavuutta. Indikoitu preventio ja hoitointerventiot käsiteltiin yhtenä kokonaisuutena, koska niiden vaikuttavuustulosten välillä ei ollut eroa.

Aineistossa oli mukana 135 tutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 18 144 alle 18-vuotiasta lasta tai nuorta, jotka olivat lastensuojelun tai vastaavan järjestelmän seurannassa tai yhteydessä oikeuslaitokseen ja joilla oli diagnosoitu käytöshäiriö (mukaan lukien uhmakkuushäiriö), toistuvaa hyökkäävää käyttäytymistä sekä korkea riski ajautua käytös- tai uhmakkuushäiriöön, koska heillä on huomattavia diagnoosia ennakoivia oireita tai antisosiaalista, aggressiivista tai uhmakasta käyttäytymistä, joka johtaa merkittäviin ja jatkuviin iänmukaisten sosiaalisten odotusten rikkomisiin. Tutkimuksen viimeiset haut oli tehty kesäkuussa 2012.

Aineistossa mukana olevat interventiot jaoteltiin seuraavasti:

  • lapsille suunnatut (esimerkiksi sosiaalisten taitojen opettaminen)
  • vanhemmille suunnatut (esimerkiksi Ihmeelliset vuodet tai TripleP -vanhempainohjaus)
  • vanhemmille ja lapsille suunnatut (esimerkiksi Ihmeelliset -vuodet vanhempainohjaus + Ihmeelliset vuodet Dina Dinosaurus -lastenohjelma)
  • perheelle suunnatut (esimerkiksi Functional Family Therapy FFT)
  • vanhemmille ja opettajalle suunnatut (esimerkiksi varhaisen vaikuttamisen ohjelma vanhemmille ja opettajille)
  • sijaisvanhemmille suunnatut (esimerkiksi Keeping Foster Parents Trained and Supported -ohjelma)
  • multimodaaliset (esimerkiksi multisysteeminen terapia)
  • monista komponenteista koostuvat (esimerkiksi Ihmeelliset vuodet -opettajaohjelma + Ihmeelliset vuodet -vanhempainohjaus + Ihmeelliset vuodet Dina Dinosaurus -lastenohjelma).

Vertailuryhminä käytettiin tavanomaista hoitoa saaneita, ilman hoitoa olleita, hoitoa jonottavia ja toista aktiivista hoitoa saaneita.

Lapsen tai nuoren käyttäytymisen muutosta mitattiin seuraavilla muuttujilla: kontaktit sosiaali- tai oikeustoimeen, antisosiaalinen käyttäytyminen (kotona, koulussa, asuinyhteisössä), päihteiden tai alkoholin käyttö, koulusuoriutuminen (esimerkiksi oppivelvollisuuden suorittaminen), hyökkäävä käyttäytyminen ja antisosiaalisen käyttäytymisen takia koulusta erottaminen.

Tulosten esittelyssä käsiteltiin erikseen eri arvioitsijoiden (neutraali arvioitsija, tutkija/kliinikko, vanhempi, opettaja ja lapsen (luokka)toverit) raportoima muutos kriteerimuuttujissa. Kustakin efektikoosta saadun tiedon laatua arvioitiin, muun muassa heterogeenisyyttä, julkaisuharhaa, käytetyn mittarin osuvuutta ja muita aineiston laatutekijöitä.

Lapsille suunnatuista interventioista (25 vertailua, 1 335 lasta) saatiin heti intervention jälkeen heikko–kohtalainen efektikoko, kun katsottiin, kuinka monen keskihajonnan verran koeryhmien lasten oirehdintamittaus hoidon jälkeen erosi kontrolliryhmien vastaavasta (neutraali arvioitsija; 0,20 SD, tutkija/kliinikko: 0,42 SD, lapsen (luokka)toverit: 0,25 SD, opettaja: 0,45 SD, vanhemmat: 0,34 SD). Tiedon laatu arvioitiin kohtalaiseksi. Seurantatietoja esitetään opettajan ja vanhempien raportoimina; seurantamittauksen ajankohta vaihteli 12:sta viikosta 117 viikkoon intervention päättymisestä. Koeryhmien oirehdintamitta oli seurannassa opettajan raportoimana 0,45 SD ja vanhempien raportoimana 0,26 SD alempana kuin kontrolliryhmien. Tiedon laatu arvioitiin tässä heikoksi.

Vanhemmille suunnatuista interventioista (63 vertailua, 3 550 lasta) saatiin heti intervention jälkeen heikko–kohtalainen vaikuttavuusnäyttö, kun käytettiin neutraalin arvioitsijan (koeryhmillä 0,40 SD kontrolliryhmiä vähemmän antisosiaalista käyttäytymistä), tutkijan/kliinikon (0,69 SD vähemmän) tai vanhempien (0,54 SD vähemmän) arviota antisosiaalisesta käyttäytymisestä. Opettajan arvioimana koeryhmän antisosiaalinen käyttäytyminen oli hoidon jälkeen vain 0,04 SD vähäisempää kuin kontrolliryhmän. Tiedon laatu arvioitiin kohtalaiseksi. Seurannassa (13–52 viikkoa intervention jälkeen) koeryhmien antisosiaalinen oirehdinta oli neutraalin arvioijan raportoimana 0,18 SD, tutkijan/kliinikon raportoimana 0,28 SD, opettajan raportoimana 0,16 SD ja vanhempien raportoimana 0,28 SD vähäisempää kuin kontrolliryhmillä. Tiedon laatu oli vanhempien raportoimana korkea, muiden raportoimana kohtalainen.

Sekä vanhemmille että lapsille suunnatuista interventioista (8 vertailua, 588 lasta) saatiin intervention jälkeen kohtalainen efektikoko opettajien (0,44 SD) ja vanhempien (0,52 SD) arvioimana ja heikompi neutraalin arvioijan raportoimana (0,20 SD). Tiedon laatu arvioitiin heikoksi. Seurannassa (76–156 viikkoa intervention päättymisestä) koeryhmien oirehdinta oli opettajan raportoimana 1,29 SD ja vanhempien raportoimana 1,40 SD vähäisempää kuin kontrolliryhmien. Tiedon laatu arvioitiin heikoksi.

Perheelle suunnatuista interventioista (4 vertailua, 209 lasta) löytyi heti intervention jälkeen monenlaisia efektikokoja arvioijatahosta riippuen: tutkija/kliinikko 0,01 SD, opettaja 0,95 SD, vanhempi 0,26 SD. Tutkijan/kliinikon kautta saadun tiedon laatu arvioitiin kohtalaiseksi, muiden raportoijatahojen heikoksi. Seurantatilanteessa (78 viikkoa intervention jälkeen) vanhempien raportoimana koeryhmien oirehdinta oli 0,43 SD kontrolliryhmiä vähäisempää. Tiedon laatu oli heikko.

Sekä vanhemmalle ja että opettajalle suunnatuista interventioista (4 vertailua, 304 lasta) ei saatu juurikaan vaikuttavuusnäyttöä havainnoijan (0,03 SD), tutkijan/kliinikon (0,26 SD), opettajan (0,05 SD) eikä vanhemman (0,11 SD) arvioimana. Tiedon laatu arvioitiin heikoksi–kohtalaiseksi. Seurantatieto (26–82 viikkoa intervention päättymisestä) oli saatu vain vanhemman raportoimana, koeryhmien oirehdinta oli 0,20 SD kontrolliryhmiä vähäisempää. Tiedon laatu oli heikko.

Sijaisvanhemmille suunnatuista interventioista (3 vertailua, 885 lasta) saatiin näyttöä heikosta vaikuttavuudesta. Vanhempien arvioimana koeryhmien lasten antisosiaalinen käyttäytyminen oli 0,19 SD kontrolliryhmiä vähäisempää. Tiedon laatu arvioitiin korkeaksi. Seurantatilanteista ei esitetä tietoja.

Multimodaalisista interventioista (8 vertailua, 786 lasta) saatiin hoidon jälkeisessä tilanteessa kohtalaista vaikuttavuusnäyttöä tutkijan/kliinikon arvioimana (antisosiaalinen käyttäytyminen 0,47 SD ja päihteidenkäyttö 0,62 SD kontrolliryhmiä vähäisempää) ja heikkoa vaikuttavuusnäyttöä vanhempien arvioimana (antisosiaalinen käyttäytyminen 0,25 SD kontrolliryhmiä vähäisempää) arvioimana. Tiedon laatu oli tutkijan/kliinikon tekemässä antisosiaalisen käyttäytymisen arvioinnissa korkea ja muissa arvioinneissa heikko. Seurannassa (52–226 viikkoa intervention jälkeen) tutkijan/kliinikon raportoima koeryhmien hyökkäävä käyttäytyminen oli 0,41 ja päihteiden käyttö 0,58 SD kontrolliryhmiä vähäisempää. Tiedon laatu oli heikko.

Monikomponentti-interventioista (10 vertailua, 1 939 lasta) ei intervention päättyessä saatu juurikaan näyttöä antisosiaalista käyttäytymistä vähentävästä vaikutuksesta neutraalien arvioijien (0,07 SD), tutkijoiden-kliinikoiden (0,06 SD), (luokka)tovereiden (0,10 SD) tai opettajien (0,08 SD) raportoimana hoidon jälkeen. Vanhempien raportoimana ero kontrolliryhmään oli hieman suurempi (0,23 SD). Nämä tiedot monikomponentti-interventioista arvioitiin kohtalaisen–hyvin laadukkaiksi. Seurannassa (52–156 viikkoa intervention jälkeen) koeryhmien oirehdinta oli tutkijan/kliinikon raportoimana 0,36 SD, (luokka)tovereiden raportoimana 0,15 SD, opettajan raportoimana 0,16 SD ja vanhempien raportoimana 0,01 SD kontrolliryhmiä vähäisempää. Tutkijan/kliinikon ja opettajan raportoiman tiedon laatu oli kohtalainen, (luokka)tovereiden raportoimana heikko ja vanhempien raportoimana erittäin heikko.

Moderaattorianalyyseja voitiin tehdä lapsille suunnatuista interventioista opettajan raportoimana sekä vanhempainohjauksesta observoijan ja vanhemman raportoimina. Lapsille suunnattujen interventioiden moderaattorianalyyseissa saatiin tulokseksi, että kouluympäristössä toteutetut lapsille suunnatut interventiot vaikuttavat paremmin kuin klinikkaympäristössä toteutetut interventiot. Tulos säilyi myös sen jälkeen, kun häiriön vakavuusaste ja intervention kesto kontrolloitiin. Vanhemmille suunnatuista interventioista tehdyissä moderaattorianalyyseissa saatiin tuloksiksi, että ryhmämuotoiset interventiot vaikuttavat paremmin kuin yksittäisille perheille suunnatut; että sekä kognitiivisia että behavioraalisia elementtejä sisältävät interventiot tuottivat keskimäärin parempia vaikuttavuustuloksia kuin vain behavioraalisia elementtejä sisältävät; ja että TripleP- ja Ihmeelliset vuodet -vanhempaininterventiot tuottivat keskimäärin korkeampia vaikuttavuustuloksia kuin muut vanhempainohjausinterventiot.

Tutkimuslöydöksien pohjalta suositeltiin vanhempainohjausohjelmia 3–11-vuotiaiden käytösoireilevien lasten vanhemmille, vanhempainohjauksen lisäksi ryhmämuotoisia sosiaalisen ja kognitiivisen ongelmanratkaisun ohjelmia 9–14-vuotiaille ja multimodaalisia, sosiaalisen oppimisen teoriaan perustuvia yksilö-, perhe-, koulu-, palvelujärjestelmä- ja asuinyhteisötasoon tarpeen mukaan kohdentuvia interventioita 14–17-vuotiaille.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Tulosten yleistettävyyttä heikentää se, että kontrolliryhmien saama interventio vaihteli, eikä tiedetä, millainen oli kontrolliryhmien saaman tavanomaisen hoidon sisältö.

Tutkimuksen «Bakker MJ, Greven CU, Buitelaar JK ym. Practitione...»3 tavoitteena oli selvittää, vaikuttavatko käytös- tai uhmakkuushäiriöiden psykososiaaliset hoidot diagnosoitua käytöshäiriötä lieventävästi. Tutkittavilla saattoi olla muita samanaikaisia häiriöitä tai lääkehoitoa.

Katsausta varten tunnistettiin 1 549 artikkelia, jotka oli julkaistu 2004–2014. Sisäänottokriteerit olivat seuraavat:

a) alle 18-vuotiaat, joilla oli käytös- tai uhmakkuushäiriödiagnoosi tai kliinisen rajan ylittävä pistemäärä käytöshäiriömittarissa

b) artikkelissa esitetty ainakin 1 määrällinen mittaus käytösongelmien hoitotuloksesta

c) tutkimus on julkaistu vertaisarviointia käyttävässä lehdessä ja

d) asetelma on joko RCT tai kontrolloitu ei-lääkinnällinen hoito – kontrolliryhmä -asetelma.

Näillä kriteereillä aineistoksi jäi 17 artikkelia, joissa oli yhteensä 19 interventiota. Interventioina käytettiin vanhempiin tai lapseen kohdistettuja taikka monimuotoisia interventioita. 2 tutkituista interventioista oli Parent-child interaction -interventioita (PCIT), 4 Ihmeelliset vuodet -interventiota, 2 Project Support -interventiota, ka2ksi Protocol for Onsite Nurse-administered Intervention -interventiota (PONI) sekä 1 kutakin seuraavista: Helping the noncompliant child, Daily report card DRC, Multifamily psychoeducational psychotherapy, Social cognition, Social skills, Multisystemic therapy, Multi-dimensional family therapy, Hitkashrut ja Hanisch Prevention program.

Kontrolliryhmän hoitovaihtoehtoja olivat jonotuslista, tavanomainen hoito tai muu aktiivinen määritelty hoito.

Tuloksissa arvioitiin erikseen vanhempien, opettajan, observoijan ja lapsen itsensä raportoima muutos CBCL:ssä tai muussa vastaavassa mittarissa. Vanhempien raportoimana arvoitiin 17 interventiota, joiden painotettu efektikoko kaikista oli 0,37 (95 % luottamusväli 0,27–0,47), pieni mutta merkitsevä vaikutus. Opettajan raportoimana arvioitiin 7 interventiota, joiden painotettu efektikoko oli 0,26 (95 % luottamusväli 0,12–0,49), pieni mutta merkitsevä vaikutus. Sokkoutetun observoijan raportoimana arvioitiin 3 interventiota, joiden painotettu efektikoko oli 0,26 (95 % luottamusväli 0,06–0,47) eli kohtalainen, merkitsevä vaikutus. Lapsen raportoimana arvioitiin 2 interventiota, joiden painotettu efektikoko oli -0,01 (95 % luottamusväli -0,25–0,23), ei merkitsevää vaikutusta.

Komorbiditeetti, sukupuoli, ikä, tapaamisten määrä, hoidon kesto, intervention tyyppi (vanhemmille suunnattu/lapselle suunnattu/monimuotoinen), toteutusympäristö, lääkityksen samanaikainen käyttö tai keskeyttämisprosentti eivät olleet yhteydessä hoidon vaikuttavuuteen. Iän osalta havaittiin kuitenkin sekä vanhemman että opettajan raportoimissa tuloksissa trendi, minkä mukaan alle 10-vuotiaita koskeneissa tutkimuksissa efektikoot olivat hieman suurempia kuin yli 10-vuotiaiden tutkimuksissa.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Tulosten yleistettävyyttä heikentää se, että kontrolliryhmien saama interventio vaihteli, eikä tiedetä, millainen oli kontrolliryhmien saaman tavanomaisen hoidon sisältö.

Kirjallisuutta

  1. Epstein R, Fonnesbeck C, Williamson E ym. Psychosocial and Pharmacologic Interventions for Disruptive Behavior in Children and Adolescents. Comparative Effectiveness Review No. 154. (Prepared by the Vanderbilt Evidence-based Practice Center under Contract No. 290-2012-00009-I.) AHRQ Publication No. 15(16)EHC019-EF. Rockville, MD: Agency for Healthcare Research and Quality; October 2015. https://effectivehealthcare.ahrq.gov/sites/default/files/pdf/disruptive-behavior-disorder_clinician.pdf
  2. NICE. Antisocial Behaviour and Conduct Disorder in Children and Young People – Recognition, Intervention and Management. Clinical Guidelines, No. 158. British Psychological Society, 2013. https://www.nice.org.uk/guidance/cg158/evidence/conduct-disorders-in-children-and-young-people-full-guideline-189848413
  3. Bakker MJ, Greven CU, Buitelaar JK ym. Practitioner Review: Psychological treatments for children and adolescents with conduct disorder problems - a systematic review and meta-analysis. J Child Psychol Psychiatry 2017;58:4-18 «PMID: 27501434»PubMed