Takaisin

Okrelitsumabin vaikutus pahenemisvaiheiden määrään, magneettikuvauslöydöksiin ja toimintakykyyn aaltomaisessa MS-taudissa

Näytönastekatsaukset
Sari Atula ja Juha-Pekka Erälinna
5.2.2019

Näytön aste: A

Okrelitsumabi vähentää pahenemisvaiheiden määrää ja hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä sekä vähentää magneettikuvauksella (MK) arvioitavaa taudin aktiivisuutta aaltomaisessa MS-taudissa.

2 identtisessä satunnaistetussa kaksoissokkoutetussa, kaksoislume- monikeskustutkimuksessa (OPERA I ja OPERA II) «Hauser SL, Bar-Or A, Comi G ym. Ocrelizumab versus...»1 yhteensä 1 656 aaltomaista MS-tautia sairastavaa potilasta (EDSS 0,0–5,5) saivat okrelitsumabia 600 mg 6 kuukauden välein laskimon sisäisenä infuusiona tai beetainterferoni 1a:ta 44 µg 3 kertaa viikossa pistoksena ihon alle. Potilaat olivat keskimäärin noin 37-vuotiaita, ja diagnoosista oli keskimäärin 4,0 vuotta. Keskimääräinen EDSS oli 2,8. Ensisijainen päätetapahtuma oli vuosittaisten pahenemisvaiheiden määrä 96 viikon kohdalla. OPERA I -tutkimuksessa 89,3 % okrelitsumabi- ja 82,7 % beetainterferoniryhmästä vei tutkimuksen loppuun, OPERA II tutkimuksessa samat luvut olivat 86,3 % ja 76,6 %, vastaavasti.

Okrelitsumabi vähensi 2 tutkimuksessa vuosittaisten pahenemisvaiheiden määrää 46 % (0,16 vs. 0,29; P < 0,001) ja 47 % (0,16 vs. 0,29; P < 0,001) verrattuna beetainterferoniin. Sekä 12 viikon että 24 viikon vahvistettu liikunta- ja toimintakyvyn heikentyminen oli merkitsevästi vähäisempää okrelitsumabi- kuin beetainterferoniryhmässä (9,1 vs. 13,6 %; HR 0,60; 95 % luottamusväli 0,45–0,81; P < 0,001 ja 6,9 vs. 10,5 %; HR 0,60; 95 % luottamusväli 0,43–0,84; P = 0,003, vastaavasti).

Magneettikuvamuutosten suhteen keskimääräinen gadoliinitehosteisten T1-muutosten määrä oli 0,02 okrelitsumabi- ja 0,29 beetainterferoniryhmässä OPERA I -tutkimuksessa (okrelitsumabilla 94 % vähemmän T1-varjoainetehosteisia muutoksia, P < 0,001) ja 0,02 vs. 0,42 OPERA II -tutkimuksessa (okrelitsumabilla 95 % vähemmän T1- varjoainetehosteisia muutoksia, P < 0,001). Samoin, kun tarkasteltiin uusia tai laajenevia T2-muutoksi viikkojen 24–48 ja 48–96 välillä, niiden määrä oli okrelitsumabiryhmissä 94 % ja 98 % sekä 96 % ja 97 % vähäisempi, vastaavasti.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Hauser SL, Bar-Or A, Comi G ym. Ocrelizumab versus Interferon Beta-1a in Relapsing Multiple Sclerosis. N Engl J Med 2017;376:221-234 «PMID: 28002679»PubMed