Kredlow ja työtoverit tekivät sekundäärianalyysin «Kredlow MA, Szuhany KL, Lo S ym. Cognitive behavio...»1 2 aiemmasta RCT-tutkimuksesta, joissa oli selvitetty kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian (CBT) tehoa henkilöillä, joilla oli PTSD ja samanaikainen vakava mielenterveyden häiriö. Ensimmäisestä RCT-tutkimuksesta otetiin analyysiin mukaan 27 tutkittavaa, joilla oli diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Näistä 15 oli satunnaistettu saamaan CBT:aa ja 12 tavanomaista hoitoa (TAU). Toisesta RCT-tutkimuksesta otettiin 55 epävakaasta persoonallisuudesta kärsivää potilasta, joista 29 oli satunnaistettu CBT-ryhmään ja 26 lyhytinterventioryhmään. Diagnoosit oli SCID-II-tutkimuksella todettu. Tutkittavia (eli epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviä potilaita) oli siis yhteensä 82.
Trauma-altistus oli selvitetty seuraavilla kyselyillä: Trauma History Questionnaire ja Traumatic Life Events Questionnaire. Ensisijainen vastemuuttuja oli PTSD:n vakavuus, jota arvioitiin CAPS-mittarilla (The Clinician Administered PTSD Scale for DSM-IV). Toissijaiset vastemuuttujat olivat kognitiot, depressio, ahdistuneisuus, elämänlaatu ja toimintakyky, joita mitattiin muun muassa seuraavilla mittareilla: The Posttraumatic Cognitions Inventory (PTCI), BDI-II, BAI, BPRS, SF-12, QOLI ja GAF. Vastemittaukset tehtiin lähtötilanteessa, hoidon päätyttyä ja seurannassa (ensimmäisessä RCT-tutkimuksessa 3 ja 6 kuukauden jälkeen hoidon loppumisesta ja toisessa RCT-tutkimuksessa 6 kuukautta ja 12 kuukautta hoidon päättymisen jälkeen). Tutkijat halusivat selvittää myös hoitomallien soveltuvuutta terveydenhuoltoon.
CBT toteutettiin yksilöhoitona, jossa 3 ensimmäisellä istunnolla opetettiin muun muassa hengitystekniikkaa ahdistuksen hallitsemiseksi ja annettiin psykoedukaatiota PTSD:stä. Sen jälkeen istunnoilla 9–13 tehtiin kognitiivista restrukturointia. CBT:aan kuuluivat myös kotitehtävät. Lyhytinterventio muodostui vain CBT:n 3:sta ensimmäisestä istunnosta, toisin sanoen siihen ei sisältynyt kognitiivista restrukturointia.
CBT osoittautui tavanomaista hoitoa tehokkaammaksi PTSD-oireiden vähenemisessä (häiriön vakavuudessa) (F (1.19.81) = 7,02, p = 0,0). Ryhmien välinen efektikoko oli suuri (d = 1,07). Sen sijaan lyhytinterventioon verrattaessa havaittiin vain trendi CBT:n eduksi (F (1.53.8) = 3,53, p = 0,07, d = 0,40)). Tietämys PTSD:stä oli CBT-ryhmässä suurempaa kuin lyhytinterventioryhmässä (F (1.48.3) = 4,10, p < 0,05, d = 0,48). CBT tehosi depressioon paremmin kuin TAU (F (1.16.7) = 10,27, p = 0,005, d = 1,22). Verrattaessa CBT:aa lyhytinterventioon ei saatu merkitseviä eroja toissijaisissa vastemuuttujissa. Kun CBT- ja lyhytinterventioryhmät yhdistettiin, havaittiin, että interventioiden myötä posttraumaattisissa kognitioissa tapahtui merkitsevää parantumista (F (3.43.7) = 5,28, p < 0,01), kuten myös depressio-oireissa (F (3.41.9) = 7,73, p < 0,001) ja yleisessä toimintakyvyssä (F (3.42.4) = 6,13, p = 0,001).
Tutkijoiden mukaan CBT on helposti implementoitavissa.