Boritz ja työtoverit «Boritz T, Barnhart R, McMain SF. The Influence of ...»1 halusivat selvittää posttraumaattisen stressioireyhtymän (PTSD) mahdollista vaikutusta hoitotulokseen hoidettaessa epävakaata persoonallisuushäiriötä dialektisella käyttäytymisterapialla.
RCT-tutkimuksessa 180 tutkittavaa satunnaistettiin saamaan joko dialektista käyttäytymisterapiaa (DKT) (N = 109) tai yleistä psykiatrista hallintaa (generalized psychiatric management, GPM) (N = 71) 1 vuoden ajan. Tutkittavat täyttivät epävakaan persoonallisuuden DSM-IV-kriteerit (IPDE-mittarilla arvioiden, IPDE = International Personality Disorder Exam). Ykkösakselin häiriöt arvioitiin SCID I -tutkimuksella. Sisäänottokriteereinä oli lisäksi vähintään 2 itsemurhayritystä (tai itseään vahingoittavaa tekoa ilman itsemurhaintentiota) edeltävän 5 vuoden aikana, joista vähintään 1 oli tapahtunut 3 kuukauden sisällä ennen tutkimukseen tuloa. Poissulkukriteereinä olivat seuraavat: todettu DSM-IV-kriteerien mukainen päihderiippuvuus (edeltävän 30 päivän aikana), psykoottinen häiriö, bipolaari I -häiriö, delirium, dementia, kehitysvammaisuus, jokin asianmukaista psyykelääkehoitoa estävä lääketieteellinen syy tai sairaalahoitoa vaatinut somaattinen sairaus edeltävän vuoden aikana.
Vuoden kestänyt DKT toteutettiin standardin mukaisesti (viikoittainen yksilöterapia, taitovalmennusryhmä 2 tuntia viikossa, puhelinkonsultaatiomahdollisuus 24 t/vrk ja terapeuttien konsultaatioryhmä 2 tuntia viikossa). GPM on alun perin Amerikan Psykiatriyhdistyksen (APA) hoitosuosituksessa esitelty hoitomalli (2001), johon kuuluvat psykodynaaminen yksilöpsykoterapia, "case management" ja oireisiin kohdentuva lääkkeellinen hallinta ("symptom-targeted medication management"). Tässä tutkimuksessa viimeksi mainittu hoitointerventio keskittyi mielialan vaihteluiden, impulsiivisuuden ja aggressioiden hallintaan. Psykoterapia toteutui 1 kerran viikossa (1 tunti kerrallaan), ja terapiakäyntien yhteydessä arvioitiin myös lääkehoidon toteuttaminen.
Diagnostisina välineinä käytettiin siis SCID- ja IPDE-haastatteluja. Lapsuuden traumoja selvitettiin CTQ-mittarilla (Childhood Trauma Questionnaire). Päävastemuuttujat olivat itsemurhayritykset ja itseään vahingoittava käytös, joita mitattiin lähtötilanteessa (ennen hoitoa), 4 kuukauden, 8 kuukauden ja 12 kuukauden kohdalla (eli hoidon päättyessä) sekä 6 kuukautta ja 12 kuukautta hoidon päättymisen jälkeen. Mittarina käytettiin SASII-mittaria (Suicide Attempt and Self-Injury Interview). Lisäksi epävakausoireita ja muita oireita mitattiin ZAN-BPD-mittarilla (Zanarini Rating Scale for Borderline Personality Disorder) ja SCL-90-R-mittarilla (Symptom Checklist-90-Revised). Viimeksi mainittu tuottaa tulosmuuttujan (indeksin), joka kuvaa yleistä stressitasoa (global severity index, GSI).
Lähtötilanteessa potilaat, joilla oli epävakaan persoonallisuuden lisäksi samanaikainen PTSD, saivat korkeampia pisteitä GSI:ssä kuin ne potilaat, joilla ei ollut samanaikaista PTSD:tä (Z = 2,86, p = 0,004, 95 % luottamusväli 0,104 –0,56), kuten myös hoidon päätyttyä (Z = 3,22, p = 0,001, 95 % luottamusväli 0,139–0,572). Sen sijaan molemmissa ryhmissä itsemurhayritykset ja itseään vahingoittavat teot (ei-suisidaaliset) vähenivät yhtä paljon hoidon tuloksena. Epävakausoireiden suhteen potilaat, joilla oli (tai ei ollut) samanaikaista PTSD:tä, eivät eronneet toisistaan hoidon päätyttyä; molemmissa potilasryhmissä epävakausoireet vähenivät hoidon tuloksena (Z = 2,25, p = 0,024, 95 % luottamusväli 0,024–0,356).