Satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa ja kontrolloidussa monikeskustutkimuksessa «Saag KG, Wagman RB, Geusens P ym. Denosumab versus...»1 verrattiin denosumabin ja risedronaatin vaikutusta luuntiheyteen glukokortikoidihoitoa saavilla potilailla.
Tutkimukseen otettiin 795 potilasta, joista 590 (74,2 %) oli mukana loppuun asti. Tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka kauan glukokortikoidihoito oli kestänyt ennen tutkimusta. Glukokortikoidihoitoa aloittavien ryhmässä potilaat olivat käyttäneet glukokortikoidilääkitystä alle 3 kuukautta ja glukokortikodihoitoa jatkavien ryhmässä vähintään 3 kuukautta. Potilaat olivat iältään ≥18-vuotiaita, ja he saivat prednisonia ≥ 7,5 mg vastaavan määrän glukokortikoidia päivittäin. Alle 50-vuotiailta vaadittiin aiemmin sairastettu osteoporoottinen murtuma. Glukokortikoidihoitoa jatkavien ryhmässä ≥ 50-vuotiailla piti olla T-luku korkeintaan -2,0 tai korkeintaan -1,0, jos potilas oli aiemmin sairastanut murtuman. Miesten määrä kaikissa alaryhmissä rajoitettiin 30–40 prosenttiin. Tärkeimmät poissulkukriteerit olivat per oraalinen bisfosfonaattihoito 3 kuukauden sisällä ennen tutkimuksen alkua tai yli 3 kuukautta edeltävien 2 vuoden aikana tai yli 1 kuukausi edeltävän vuoden aikana, suonen sisäinen bisfosfonaatti-, fluoridi- tai strontiumhoito osteoporoosiin edeltävien 5 vuoden aikana, lisäkilpirauhashormonihoito edeltävän vuoden aikana ja edeltävä denosumabihoito.
Potilaat sokkoutettiin (1:1) saamaan joko denosumabia s.c. 60 mg 6 kuukauden välein tai risedronaattia 5 mg per o.s. päivittäin. Kaikki tutkittavat saivat kalsium- ja D-vitamiinikorvaushoidon. Tutkimuksen kokonaiskesto oli 24 kuukautta, ja potilaiden keski-ikä eri ryhmissä 61–68 vuotta. Tutkittavista naisia oli 64 % glukokortikoidihoitoa aloittavien ryhmässä ja 73 % glukortikoidihoitoa jatkavien ryhmässä, heistä valtaosa postmenopausaalisia (85–89 %). Potilaiden keski-ikä oli 61–67 vuotta ryhmästä riippuen, ja heidän lähtötilanteensa T-luku lannerangasta vaihteli -0,9 ja -2,0 välillä riippuen glukortikoidihoidon kestosta.
Tutkimuksen ensisijainen päätetapahtuma oli lannerangan luuntiheyden suhteellinen muutos denosumabia ja risedronaattia käyttävillä potilailla 12 kuukauden kohdalla. Non-inferiority-raja-arvoksi glukokortikoidihoitoa jatkavien ryhmässä määritettiin T-luvun muutos -0,7 prosenttiyksikköä ja glukokortikoidihoitoa aloittavien ryhmässä -1,1 prosenttiyksikköä. Sekundaarisena päätetapahtumana arvioitiin superioriteetti 12 kuukauden kohdalla sekä lannerangan että reisiluun totaalin luuntiheyden suhteellisena muutoksena denosumabia ja risedronaattia käyttäneillä potilailla erikseen molemmissa tutkimusryhmissä.
12 kuukautta tutkimuksen alusta lannerangan luuntiheys oli noussut merkittävästi enemmän denosumabia saavilla potilailla kuin risedronaattia saavilla potilailla sekä glukokortikoidihoitoa jatkavien ryhmässä (keskimääräinen nousu 4,4 vs. 2,3 %, p < 0,0001) että glukokortikoidihoitoa aloittavien ryhmässä (3,8 vs. 0,8 %, p< 0,0001). Denosumabihoito oli sekä non-inferiorinen että superiorinen risedronaattihoitoon nähden jo 12 kuukauden seurannan jälkeen.
Tutkimusta jatkettiin yhteensä 24 kuukautta. Jatkotutkimuksen tarkoituksena oli vertailla luuntiheyden muutosta denosumabin ja risedronaatin välillä pidempään, ja selvittää samalla erityisesti denosumabin turvallisuusprofiilia 24 kuukauden hoidossa «Saag KG, Pannacciulli N, Geusens P ym. Denosumab V...»2. Tutkimuksen lopussa, 24 kuukauden kohdalla, luuntiheys oli sekä lannerangan että reisiluun totaalin osalta lisääntynyt merkittävästi enemmän denosumabilla kuin risedronaatilla.
Glukokortikoidihoitoa aloittavien ryhmässä luuntiheys lisääntyi jatkotutkimuksessa seuraavasti:
Glukokortikoidihoitoa jatkavien ryhmässä luuntiheys lisääntyi seuraavasti:
Tutkimuksen keskeytti glukokortikoidihoitoa aloittavien ryhmässä 36/145 potilasta, jotka saivat denosumabia ja 28/145 potilasta, jotka saivat risedronaattia. Vastaavat luvut glukokortikoidihoitoa jatkavien ryhmässä olivat 67/253 ja 74/252. Tärkeimmät syyt tutkimuksen keskeyttämiseen olivat suostumuksen peruutus ja haittavaikutukset.
Denosumabi- ja risedronaattiryhmien välillä ei todettu 24 kuukauden seuranta-aikana eroa haittavaikutusten, vakavien haittavaikutusten tai haittavaikutusten vuoksi keskeyttäneiden ilmaantuvuudessa. 1 potilaalla todettiin denosumabiryhmässä atyyppinen reisiluunmurtuma, leukaluun osteonekroosia ei todettu. Haittavaikutuksina raportoitujen murtumien ilmaantuvuudessa ei todettu eroja.