Cochrane-katsauksessa «Cavalcanti AB, Goncalves AR, Almeida CS ym. Teicop...»1 selvitettiin vankomysiinin ja teikoplaniinin tehon ja haittojen eroja hoidettaessa epäiltyjä tai todettuja gram-positiivisten bakteerien aiheuttamia infektioita. Munuaisvaurion määritelmänä oli seerumin kreatiniinin nousu vähintään 2-kertaiseksi lähtötasoon verrattuna tai virtsamäärä pienempi kuin 0,5 mL/kg/tunti / 12 tuntia. Sisäänottokriteerit täyttäviä satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia oli 24, ja niissä oli yhteensä 2 610 potilasta.
Teikoplaniinin käyttöön liittyi vankomysiiniin verrattuna pienempi munuaisvaurio riski (riskisuhde (RR) 0,66, 95 % luottamusväli 0,48–0,90). Tämä ero oli samansuuntainen potilailla, jotka saivat samanaikaisesti aminoglykosidia (riskisuhde 0,51, 95 % luottamusväli 0,30–0,88), potilailla, joilla samanaikaista aminoglykosidihoitoa ei ollut (riskisuhde 0,31, 95 % luottamusväli 0,07–1,50) ja potilailla, joiden vankomysiiniannokset arvioitiin seerumipitoisuuksien perusteella (riskisuhde 0,22, 95 % luottamusväli 0,10–0,52). Dialyysihoitoa vaatinutta AKI:a tutkimuksissa ei todettu, vaan kysymyksessä olivat AKI:n lievemmät muodot.
Teikoplaniinilla tai vankomysiinillä hoidettujen kliinisessä paranemisessa (riskisuhde 1,03, 95 % luottamusväli 0,98–1,08), mikrobiologisessa paranemisessa (riskisuhde 0,98, 95 % luottamusväli 0,93–1,03) tai kuolleisuudessa ei ollut eroja (riskisuhde 1,02, 95 % luottamusväli 0,79–1,30).