Systemaattiseen katsaukseen «Fertout A, Manière-Ezvan A, Lupi L ym. Management ...»1 oli hyväksytty MEDLINE, EMBASE ja Cochrane Library ja Best Evidence tietokantahaun tuloksista 14 artikkelia, joista 6 oli satunnaistettuja kliinisiä kontrolloituja tutkimuksia (RCT), 6 kliinisiä vertailevia ei-satunnaistettuja tutkimuksia, 1 satunnaistettu ristikkäistutkimus ja 1 ei-vertaileva kliininen tutkimus. Tutkimuksiin osallistui yhteensä 532 TMD-potilasta, joilla oli subjektiivista haittaa kivusta, mutta joilla ei ollut aiemmin tehty kirurgisia toimenpiteitä TMD/TMJ-alueella, eikä ollut todettu yleistä artriittia tai kasvaimia kyseisellä alueella.
Tutkimuksessa verrattiin TENSiä matala-asteiseen laserhoitoon (3 tutkimusta), stabilisaatiokiskoon (1 tutkimus) ja ultraäänihoitoon (1 tutkimus). Vastemuuttujina oli kivun voimakkuus (VAS, 0–100) ja kivun aiheuttama haitta 0–100 asteikolla arvioituna, maksimaalisen avausliikkeen laajuus, vapaavälin suuruus, puremalihasten jännittyneisyys EMG:llä mitattuna, puremalihasten paksuus millimetreinä, ja puremalihasten ja nivelseudun paine- ja palpaatioarkuus.
Kaikkien mitattavien muuttujien arvot paranivat TENS-hoidon aikana. Seuranta-aika oli kuitenkin lyhyt (enintään 1,5 kuukautta). TENS-hoidolla saatiin kaikissa tutkimuksissa ja kaikilla muuttujilla välitön vaikutus, joka kuitenkin oli yhtä hyvä tai vain hieman parempi kuin verrattu hoitomenetelmä. TENSillä saavutettiin välittömästi käsittelyn jälkeen huomattava kivun helpotus (VAS 0–100 asteikolla: keskiarvo lähtötilanteessa 53,9 -> keskiarvo hoidon jälkeen 27,1; muutoksen vaihteluväli 192–77 %) ja parantunut maksimaalinen suun avaus (ero alkutilanteeseen 3,3–5,5 mm; ja prosentuaalinen muutos 8,7–19,5 %). 1 tutkimuksessa viikon seuranta-ajan jälkeen suun avaus oli parantunut edelleen 6,7 mm. Lepokipu väheni vähintään 50 % TENS-ryhmän potilaista 6 %:lla ja kiskoryhmän potilaista 53 %:lla (p < 0,04). Pureskeluun liittyvä kipu väheni vähintään 50 % TENS-ryhmän potilaista 67 %:lla ja kiskoryhmän potilaista 53 %:lla (p < 0,04).
Verrattuna muihin fysikaalisiin menetelmiin (pehmytkudoslaser ja ultraäänihoidot), TENSin vaikutus ei osoittautunut muita paremmaksi.
Kliinisessä satunnaistetussa tutkimuksessa «Zhang Y, Zhang J, Wang L ym. Effect of transcutane...»2 verrattiin TENS-laitteen ja valeTENS-laitteen vaikutusta palautumattomaan diskusdislokaatioon liittyvän kivun hoidossa. Koeryhmässä (TMJpain) oli 20 leukanivelkipuista potilasta, joilla oli palautumaton diskusdislokaatio (naisia ja miehiä, ikä 25–38 vuotta). Kontrolliryhmänä oli 20 tervettä henkilöä, jotka olivat iän ja sukupuolen mukaan yhteneväiset.
Koejärjestelyssä mitattiin TENS-laitteen ja vale-TENS-laitteen vaikutusta rasituskipuun (numeric rating scale, NRS, arvot 0–10). Liikettä toistettiin 5 sarjoissa 4 peräkkäistä jaksoa, ja jokaisen jakson jälkeen potilas ilmoitti NRS-arvot. Lisäksi mitattiin suun avautumisen laajuutta vertikaalisessa (auki-kiinni), horisontaalisessa (protruusio) ja lateraalisissa liikkeissä (oikealle ja vasemmalle) (mm), suun avausnopeutta (mm/s) perustasolla ja nopeutettuna. Liikelaajuudet ja -nopeus mitattiin sähköisesti.
TENS-ryhmässä TMJpain henkilöiden rasituskipu alku- ja lopputilanteen välillä NRS-keskiarvoina mitattuna väheni tilastollisesti merkitsevästi koeryhmässä (p < 0,001) (NRS-perusavaus 2,5 -> 1,7, nopea avaus 4,5 -> 3,5), kun taas valeTENS-ryhmässä kipu lisääntyi (NRS-perusavaus 2,4 -> 3,1, nopea avaus 3,9 -> 4,5). Saman suuntaiset tulokset saatiin liikelaajuus ja -nopeusmittauksissa kaikissa liikkeissä. Kontrolliryhmässä ei vastaavia muutoksia nähty.
Päätelmä: TENS voi lieventää kiputuntemuksen kehittymistä liikerasituksessa ja lisätä liikekapasiteettia leukanivelkipupotilailla, joilla on palautumaton diskusdislokaatio.
Satunnaistettu kliininen tutkimus «Ferreira AP, Costa DR, Oliveira AI ym. Short-term ...»3 selvitti TENSin vaikutusta kivun voimakkuuteen (VAS), palpaatiokipukynnykseen (PPT; kg/cm2/s) ja sähköiseen lihasaktiivisuuteen (EMG; µV) TMD-potilailla.
40 potilasta, joilla kaikilla oli RDC/TMD:n mukainen krooninen TMD-kipudiagnoosi, jaettiin 2 ryhmään: aktiiviTENS (15 naista ja 5 miestä) ja lumeTENS (15 naista ja 5 miestä), ja lisäksi alaryhmiin suun avausrajoituksen mukaan. Poissulkukriteereinä oli trauma, reuma, muu krooninen kipuoireyhtymä, neurologinen sairaus, säännöllinen kipu-, ehkäisy-, antidepressantti-, anksiolyytti- tai relaksanttilääkitys, TMD:n hoito edeltävien 3 kuukauden aikana, kipu- tai oraalisen ehkäisypillerin ottaminen viimeisen 24 tunnin aikana.
Tutkimuksessa palpaatiokipukynnys (PPT) määritettiin algometrilla 2 mittauksen keskiarvona seuraavista lihaksista molemmin puolin: masseter, temporaliksen anteriorinen osa, sternocleidomastoideus (SCM) ja trapeziuksen yläosa. Lihasten EMG-aktiivisuus mitattiin mikrovoltteina (µV) alaleuan lepoasennossa, maksimaalisessa yhteenpurennassa ja tavanomaisessa pureskelutoiminnassa. Mittaukset tehtiin lähtötasossa (T0), välittömästi hoidon jälkeen (T1) ja 48 tuntia hoidon jälkeen (T2). Tulosten vertailussa käytettiin Cohenin d -menetelmää.
Kivun intensiteetti (VAS) laski merkittävästi vain aktiiviTENS-ryhmässä välittömästi (d = -0,79) ja 48 tunnin seurannassa (d = -0,92).
PPT-arvot temporaliksen (d = 1,13), TMJn (d = 1,23) ja SCM:n (d = 1,69) osalta T1 sekä masseterin (d = 1,05) ja SCM:n (d = 1,46) osalta T2 olivat merkittävästi korkeammat (p < 0,050) aktiiviTENS-ryhmässä kuin lumeryhmässä. Lumeryhmässä PPT-arvot eivät nousseet merkittävästi mittausten välillä, mutta aktiiviTENS-ryhmässä T0 ja T1 välillä PPT-arvot nousivat merkittävästi masseterissa (d = 0,57), temporaliksessa (d = 0,68), TMJ:ssa (d = 1,10) ja SCM:ssa (d = 1,46) ja lisäksi T1 ja T2 välillä masseterissa (d = 0,46) (p < 0,050).
Lepoasennossa masseterin (T0, d = -2,57, T1, d = -4,58, T2, d = -6,26) ja temporaliksen (T0, d = -2,03, T1, d = -3,69, T2, d = -3,12) EMG-aktiivisuus oli merkittävästi matalampi aktiiviTENS-ryhmässä kuin lumeryhmässä (p < 0,050) kaikissa mittausvaiheissa.
Maksimaalisessa yhteen purennassa aktiiviTENS-ryhmässä temporaliksen (T1, d = 2,66, T2, d = 1,11) EMG-aktiivisuus oli merkittävästi korkeampi T1- ja T2-vaiheessa lumeeseen verrattuna (p < 0,050). Merkittävä EMG-aktiivisuuden nousu huomioitiin sekä aktiiviTENS- että lumeryhmässä masseterissa (aktiiviTENS d = 2,05, lumeTENS d = 1,12), kun merkittävä EMG-aktiivisuuden muutos temporaliksessa oli aktiiviTENS-ryhmässä (d = 1,42) nouseva ja lumeryhmässä (d = -1,71) laskeva välillä T0 ja T1 (p < 0,050).
Tavanomaisessa pureskelussa aktiiviTENS-ryhmän masseterin (d = 2,97) ja temporaliksen (d = 2,49) EMG-aktiivisuus T1-vaiheessa oli merkittävästi korkeampi kuin lumeTENS-ryhmässä (p < 0,050). Lisäksi merkittävä EMG-aktiivisuuden nousu masseterissa (T1, d = 3,11, T2, d = 0,95) ja temporaliksessa (T1, d = 3,32, T2, d = 1,33) nähtiin vain aktiiviTENS-ryhmässä, kun tarkasteltiin T1- ja T2-vaihetta T0-vaiheeseen verrattuna (p < 0,050).
Tutkimuksessa todettiin aktiivi-TENSin lihastoimintaa rentouttava (EMG levossa) ja vahvistava (EMG pureskellessa) vaikutus. Tutkijoiden päätelmän mukaan TENSin terapeuttiset vaikutukset krooniseen TMD-kipuun, kivun voimakkuuteen ja puremalihasten aktiivisuuteen ovat lumevaikutusta suuremmat ja näin ollen suosittelevat TENSin käyttöä krooniseen lihasperäisen TMD-kivun lyhytaikaiseen hoitoon. Pitkäaikaisten vaikutusten selvittämiseen tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia.
TENSin käyttämistä nivelperäisen purentaelimistön toimintahäiriön hoitoon tarvitaan vielä lisää näyttöä. Otettaessa TENS-laitetta itsenäiseen kotikäyttöön suositellaan perehtymistä kunkin laitteen toimintaan.