Kreikkalainen prospektiivinen kohorttitutkimus «Papachatzopoulou E, Chatzakis C, Lambrinoudaki I y...»1 selvitti sokerirasitustestin poikkeavien arvojen (IAPDSG-kriteerit, poikkeava paasto- tai postprandiaalinen arvo tai näiden yhdistelmä) yhteyttä raskaustuloksiin 831 raskausdiabetesta sairastavan naisen aineistossa. Päätemuuttujat olivat LGA, insuliinihoidon tarve ja syntymäpainon persentiili.
Poikkeava paastoarvo oli LGA:n itsenäinen riskitekijä (OR 2,91, 95 % CI 1,33–6,36). Raskausdiabeetikoilla, joilla sokerirasitustestissä oli sekä kohonnut paasto- että postprandiaalinen verensokeriarvo, oli kohonnut riski insuliinihoidon aloituksen tarpeeseen (OR 2,94, 95 % CI 1,93–4,47).
Kanadalaisessa takautuvassa kohorttitutkimuksessa «Ryan EA, Savu A, Yeung RO ym. Elevated fasting vs ...»2 selvitettiin sokerirasitustestin poikkeavien paasto- ja postprandiaalisten arvojen yhteyttä makrosomiaan (LGA) ja hypertensiivisten raskauskomplikaatioiden esiintyvyyteen. Tutkimukseen osallistui alun perin 257 547 naista, joista 12 942 (5 %) todettiin raskausdiabetes joko poikkeavan paastoarvon (n = 4 130, 1,6 %) tai kohonneiden 1 tai 2 tunnin postprandiaalisten arvojen (n = 8 812, 3,4 %) perusteella. Näitä ryhmiä verrattiin niihin, joilla 50 g esitesti oli normaali ja niihin, joilla esitesti oli poikkeava, mutta sokerirasitustesti normaali. Kaikki osallistuivat ensin 50 g esitestiin ja mikäli arvo oli ≥ 7,8–11,0 mmol/l, tehtiin 75 g OGTT. Jos glukoosiarvo oli > 11,0, kyseessä määritelmän mukaan oli GDM ilman OGTT-varmistuksen tarvetta. OGTT:n raja-arvot olivat ≥ 5,3 mmol/l paastoglukoosin, 10,6 mmol/l 1h arvon ja 9,0 mmol/l 2h arvon osalta. Raskausdiabetes diagnosoitiin yhden tai useamman poikkeavan arvon perusteella.
LGA osuus oli suurin siinä ryhmässä, jossa paastoverensokeriarvo oli poikkeava (22,4 %). LGA:n osuus postprandiaalisten kohonneiden arvojen ryhmässä oli 9,1 %, negatiivisen esitestin ryhmässä 8,1 % ja normaalin OGTT:n ryhmässä 11,0 %. Kun verrattiin poikkeavien paasto- ja postprandiaalisten ryhmien LGA-osuutta, kohonneiden paastoarvojen ryhmässä riski oli merkittävästi kohonnut (aOR 2,66, 95 % CI 2,39–2,96). Ryhmiä verratessa myös hypertensiivisten häiriöiden osuus oli samaan tapaan kohonnut korkean paastoarvon omaavien ryhmässä (11,9 % vs 8 %, aOR 1,51, 95 % CI 1,33–1,72). Osuus negatiivisen esitestin ryhmässä oli 5,1 % ja normaalin OGTT:n ryhmässä 7,0 %. Ero säilyi merkitsevänä riippumatta siitä, oliko kyseessä ruokavalio- vai lääkehoitoinen GDM.
Kommentti: Seulontakäytäntö ja diagnostiset raja-arvot eivät täysin vastanneet suomalaista käytäntöä