Cochrane-katsaus «Dibben G, Faulkner J, Oldridge N, ym. Exercise-bas...»1 sisälsi 85 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta (n = 23 430 sepelvaltimotautia sairastavaa henkilöä). Tutkimuksissa oli pääasiassa sepelvaltimotautikohtauksen sairastaneita potilaita, ja osalle potilaista oli tehty revaskularisaatio. Tutkittavien keski-ikä oli 47–77 vuotta. Tutkimuksissa seuranta-ajan mediaani oli 12 kuukautta (vaihteluväli 6 kuukautta – 19 vuotta).
Seurannassa mukana olleista 85 tutkimuksesta 61 (72 %) raportoi tuloksia kokonaiskuolleisuudesta. Verrattuna tavanomaiseen hoitoon (kontrolliryhmä), liikunnallinen sydänkuntoutus todennäköisesti johtaa pienempään kokonaiskuolleisuuteen 12 kuukauden seurannassa (RR 0,87, 95 % luottamusväli 0,73–1,04; I2 = 0 %; 25 tutkimusta, 26 vertailua, 8 823 osallistujaa). Tuloksiin liittyi epävarmuutta epätarkkuuden vuoksi, luottamusväli oli laaja. Keskipitkän (12-36 kuukautta) ja pitkän (yli 3 vuotta) aikavälin seurannassa liikunnallinen sydänkuntoutus saattaa johtaa korkeintaan hyvin pieneen edulliseen vaikutukseen kuolleisuudessa (keskipitkä aikaväli: RR 0,90, 95 % luottamusväli 0,80–1,02; I2 = 0 %; 16 tutkimusta, 11 073 osallistujaa; pitkä aikaväli: RR 0,91, 95 % luottamusväli 0,75–1,10; I2 = 35 %; 11 tutkimusta, 3 828 osallistujaa).
Katsauksen 33 tutkimuksessa (39 %) raportoitiin sydän- ja verisuonikuolleisuudesta.
Liikunnallinen sydänkuntoutus ei vaikuttanut merkittävästi sydän ja verisuonikuolleisuuteen 12 kuukauden seurannassa (RR 0,88, 95 % luottamusväli 0,68–1,14; I2 = 0 %; 15 tutkimusta, 5 360 osallistujaa). Tuloksiin liittyi epävarmuutta epätarkkuuden takia, luottamusväli oli laaja. Sen sijaan keskipitkän aikavälin seurannassa tulokset viittasivat siihen, että liikunnallinen sydänkuntoutus johtaa merkittävään sydän- ja verisuonikuolleisuuden vähenemiseen (RR 0,77, 95 %:n luottamusväli 0,63–0,93; I2 = 5 %; 5 tutkimusta, 3 614 osallistujaa). Lisäksi pitkän ajan seurannassa tulokset osoittavat merkittävän sydän- ja verisuonikuolleisuuden vähenemisen (RR 0,58, 95 %:n luottamusväli 0,43–0,78; I2 = 0 %; 8 tutkimusta, 1 392 osallistujaa).
Katsauksessa 42 tutkimusta (49 %) raportoi kuolemaan johtavan tai ei-kuolemaan johtavan sydäninfarktin riskistä.
Liikunnallinen sydänkuntoutus todennäköisesti johtaa merkittävään vähenemiseen sydäninfarkteissa 12 kuukauden seuranta-ajanjaksolla (RR 0,72, 95 % luottamusväli 0,55–0,93; I2 = 7 %; 22 tutkimusta, 24 vertailua, 7 423 osallistujaa). NNTB on 75 (95 % luottamusväli 47–298), mikä tarkoittaa, että yksi sydäninfarkti voitaisiin estää 12 kuukauden aikana jokaista 75 liikuntaan perustuvaan kuntoutukseen osallistuvaa henkilöä kohden.
Tulokset osoittavat, että liikunnallisen sydänkuntoutuksen merkitys sydäninfarktille voi olla vähäinen tai olematon keskipitkän aikavälin seurannassa (RR 1,07, 95 % luottamusväli 0,91–1,27, I2 = 0 %; 12 tutkimusta, 9 565 osallistujaa). Pitkän aikavälin tutkimuksissa liikunnallinen sydänkuntoutus johtaa merkittävään vähentymiseen kuolemaan johtavan tai ei-kuolemaan johtavan sydäninfarktin riskissä (RR 0,67, 95 % luottamusväli 0,50–0,90; I2 = 0 %; 10 tutkimusta, 1 560 osallistujaa).
Katsauksen 23 tutkimuksessa (27 %) selvitettiin mistä tahansa syystä aiheutuvaa sairaalahoidon tarvetta.
Liikunnallinen sydänkuntoutus todennäköisesti vähentää merkittävästi sairaalahoidon tarvetta 12 kuukauden seurantajakson aikana (RR 0,58, 95 % luottamusväli 0,43–0,77; I2 = 42 %; 14 tutkimusta, 16 vertailua, 2 030 osallistujaa). NNTB on 12 (95 % luottamusväli 9–21), mikä tarkoittaa, että yksi sairaalahoitojakso voidaan estää 12 kuukauden aikana jokaista 12 liikuntaan perustuvaan kuntoutukseen osallistuvaa potilasta kohden. Tuloksiin liittyi kohtalaista epävarmuutta julkaisuharhan vuoksi (Eggerin testi: P = 0,003). Keski- ja pitkäaikaisessa seurannassa tulokset viittaavat siihen, että liikunnallinen sydänkuntoutus ei eroaisi lainkaan sairaalahoitoon joutumisessa (RR 0,92, 95 % luottamusväli 0,82–1,03; I2 = 0 %; 9 tutkimusta, 5 995 osallistujaa).
Kahdeksan tutkimusta raportoi erikseen sydän- ja verisuonisairauksista johtuvaa sairaalahoidon tarvetta. Tulokset eivät osoittaneet vaikutusta sydän- ja verisuonisairauksista johtuvassa sairaalahoidon tarpeessa 12 kuukauden seurannassa (RR 0,80, 95 % luottamusväli 0,41–1,59; I2 = 53 %; 6 tutkimusta, 1 087 osallistujaa). Tulosten luotettavuus oli heikko, johtuen merkittävästä heterogeenisyydestä ja laajasta luottamusvälistä.
«Dibben G, Faulkner J, Oldridge N, ym. Exercise-bas...»1 jälkeen on julkaistu päivitetty meta-analyysi «Dibben GO, Faulkner J, Oldridge N, ym. Exercise-ba...»2, jossa tietokanta- ja tutkimusrekisterihakuja tehtiin syyskuuhun 2020 asti, hakemalla satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia (RCT) liikuntaan perustuvista interventioista, joiden seuranta-aika oli ≥ 6 kuukautta, verrattuna ei-liikuntaa sisältävään kontrolliin aikuisilla, joilla oli sydäninfarkti, angina pectoris, tai jotka olivat käyneet läpi sepelvaltimon ohitusleikkauksen tai pallolaajennuksen. Kuolleisuus, uusien kliinisten tapausten esiintyminen ja terveyteen liittyvä elämänlaatu (HRQoL) yhdistettiin satunnaisvaikutusten meta-analyysin avulla, ja kustannus-vaikuttavuustiedot koottiin narratiivisesti. Vaikutuksen muuntelua tutkittiin meta-regression avulla. Tutkimusten laatua arvioitiin Cochrane:n harhan riskin työkalulla.
Tutkimukseen otettiin 85 RCT:tä, joissa oli 23 430 osallistujaa ja mediaaniseuranta 12 kuukautta. Liikunnallinen sydänkuntoutus johti merkittäviin riskin alenemiseen sydän- ja verisuonikuolleisuudessa (riskisuhde (RR): 0,74, 95 % luottamusväli: 0,64–0,86, NNT: 37) sairaalahoidoissa (RR: 0,77, 95 % luottamusväli: 0,67–0,89, NNT: 37), ja sydäninfarkteissa (RR: 0,82, 95 % luottamusväli: 0,70–0,96, NNT: 100).
Elämänlaadun (HRQoL) paraneminen todettiin liikunnallisen sydänkuntouksen myötä ja liikunnallista sydänkuntoutusta pidettiin kustannustehokkaana. Liikunnallisella sydänkuntoutuksella ei ollut merkittävää vaikutusta kuolleisuuteen (RR: 0,96, 95 % luottamusväli: 0,89–1,04), sepelvaltimon ohitusleikkaukseen joutumisen riskiin (RR: 0,96, 95 % luottamusväli: 0,80–1,15) tai pallolaajennushoitoon joutumisen riskiin (RR: 0,84, 95 % luottamusväli: 0,69–1,02). Erilaisissa potilasryhmissä, liikunnallisen sydänkuntoutuksen malleissa, annoksissa, seurannassa tai vinouman riskissä ei havaittu merkittävää eroa vaikutuksissa.
Tämä katsaus vahvistaa sitä, että liikunnalliseen sydänkuntoutukseen osallistuminen sepelvaltimotautia sairastavilla potilailla, jotka saavat nykyaikaista sydänpotilaan hoitoa, vähentää sydän- ja verisuonikuolleisuutta, toistuvia sydäntapahtumia ja sairaalahoitoja sekä tuo lisänäyttöä terveyteen liittyvän elämänlaadun (HRQoL) parantumisesta useilla ala-asteikoilla (SF-36: henkinen komponentti, fyysinen toiminta, fyysinen suorituskyky, yleinen terveys, elinvoimaisuus, sosiaalinen toiminta ja mielenterveyspisteet) sekä sydänkuntouksen kustannustehokkuudesta 12 kuukauden seurannassa .
Tuoreessa Italiassa toteutetussa monikeskustutkimuksessa «Tonet E, Raisi A, Zagnoni S, Chiranda G, Pasansi G...»3 satunnaistettiin iäkkäät potilaat, joilla oli heikentynyt fyysinen suorituskyky 1 kuukausi sydäninfarktin jälkeen, 2:1-suhteessa joko saamaan interventiota, joka koostui sydän- ja verisuoniriskitekijöiden hallinnasta, ravitsemusohjauksesta ja liikuntaharjoittelusta (interventioryhmä) tai tavanomaisesta hoidosta (kontrolliryhmä). Ensisijainen päätetapahtuma oli yhdistetty sydän- ja verisuonikuolleisuus tai suunnittelematon sairaalahoito sydän- ja verisuoniperäisistä syistä vuoden kuluessa.
Yhteensä 512 potilasta satunnaistettiin (342 interventioryhmään ja 170 kontrolliryhmään). Potilaiden mediaani-ikä oli 80 vuotta, ja 36 % oli naisia. Ensisijainen päätetapahtuma todettiin 43 potilaalla (12,6 %) interventioryhmässä ja 35 potilaalla (20,6 %) kontrolliryhmässä (RR 0,57; 95 % luottamusväli, 0,36–0,89; P = 0,01). Sydän- ja verisuonikuolema tapahtui 14 potilaalla (4,1 %) interventioryhmässä ja 10 potilaalla (5,9 %) kontrolliryhmässä (RR 0,69; 95 % luottamusväli, 0,31–1,55). Suunnittelematon sairaalahoito sydän- ja verisuonisyistä tapahtui 31 potilaalla (9,1 %) interventioryhmässä ja 30 potilaalla (17,6 %) kontrolliryhmässä (RR 0,48; 95 % luottamusväli, 0,29–0,79). Interventioon liittyviä vakavia haittatapahtumia ei todettu.
Monialaisen liikuntaa sisältävän kuntoutuksen avulla voidaan vähentää myös yli 65-vuotiaiden ja toimintakyvyltään heikentyneiden potilaiden sydän- ja verisuoniperäistä kuolleisuutta sekä sydän- ja verisuonisyistä johtuvan sairaalahoidon tarvetta vuoden aikana sydäninfarktin jälkeen verrattuna tavanomaiseen hoitoon.
Neljännen systemaattisen katsauksen «Gonçalves C, Raimundo A, Abreu A, ym. Exercise Int...»4 tavoitteena oli selvittää ja kuvata optimaalinen harjoitteluintensiteetti ja harjoitusohjelman pituus maksimaalisen hapenottokyvyn parantamiseksi.
Tiedonhaun tuloksena löytyi 221 julkaistua raporttia, joista sisäänottokriteerien perusteella valikoitui 16 satunnaistettua kliinistä tutkimusta, joissa oli yhteensä 969 iältään 52–69-vuotiasta pääosin eurooppalaista sydän- ja verisuonitautia sairastavaa henkilöä.
Valitut tutkimukset sisälsivät vähintään yhden harjoitusryhmän sekä verrokkiryhmän, ja ne selvittivät tutkittavien kardiorespiratorisessa kunnossa tapahtuvia muutoksia. Suurimmassa osassa valituista tutkimuksista harjoittelumuotona oli vain kestävyysharjoittelu (13) ja lopuissa (3) kestävyys- ja lihasvoimaharjoittelun yhdistelmä. Tutkimuksista suurimmassa osassa (10) harjoittelu oli teholtaan kohtuullista–kovaa ja muutamissa ainoastaan kohtuullista (3) tai kovaa (3). Tyypillisesti harjoittelu toteutui 3–4 kertaa viikossa, ja tutkimusinterventioiden kesto oli 6–24 viikkoa.
Ensisijaisesti kuvattiin muutosta maksimaalisessa hapenottokyvyssä tai anaerobisessa kynnyksessä. Meta-analyysissa todettiin hapenottokyvyn parantuneen merkittävästi kaikissa tutkituissa harjoittelun intensiteettiluokissa. Kohtalaisen intensiteetin interventioiden todettiin parantaneen suhteellista maksimaalista hapenottokykyä kohtalaisesti (0,71 ml/kg/min; 95 % luottamusväli 0,27–1,15; p = 0,001). Kohtalaisen rasittavat ja voimakkaan intensiteetin liikuntainterventiot paransivat suhteellista maksimaalista hapenottokykyä merkittävästi (1,84 ml/kg/min; 95 % luottamusväli 1,18–2,50; p = < 0,001 ja 1,80 ml/kg/min; 95 % luottamusväli 0,82–2,78; p = 0,0003). Tässä aineistossa paras tulos saavutettiin interventioissa, jotka kestivät 6–12 viikkoa.