Kaikkiaan 16 tutkimusta käsittäneessä systemaattisessa katsauksessa «Philip J, Cherian V. Acceptance and commitment the...»1 tutkittiin hyväksymis- ja omistautumisterapioiden (HOT) vaikuttavuutta pakko-oireisessa häiriössä. Tutkimuksista 3 oli tapaustutkimuksia, 5 muutaman tapaustutkimuksen sarjoja ja 8 satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia yhteensä 7 kliinisestä kokeesta (n = 27–79), joista yksi oli toteutettu ei-kliinisellä opiskelija-aineistolla (n = 56). Hoitojen kesto oli 8–16 istuntoa, ja istuntoja oli pääsääntöisesti viikoittain. Satunnaistetussa, kliinisellä aikuisväestöllä toteutetussa 7 kontrolloidussa tutkimuksessa HOT vähensi Yale-Brown Obsessive Compulsive Scale -asteikolla (YBOCS) mitattuja pakko-oireita tilastollisesti merkitsevästi enemmän verrattuna asteittaiseen lihasrentoutukseen (k = 2), narratiivi- ja aikaperspektiiviseen terapiaan (k = 1) sekä yhdistettynä lääkehoitoon enemmän kuin pelkkä lääkehoito (k = 2). Näistä kliinisesti merkitsevän muutoksen raportoineessa 2 tutkimuksessa HOT tuotti kliinisesti merkitsevän vasteen 46–56 %:lle potilaista (analyysimenetelmästä riippuen, LOCF vs. imputointi) verrattuna 13–18 %:iin asteittaisessa lihasrentoutuksessa olleista potilaista (k = 1) sekä 44,4 %:lle potilaista ainoana interventiona ja 40 %:lle SSRI-lääkitykseen yhdistettynä verrattuna 12,5 %:iin ainoastaan SSRI-lääkitystä saaneista potilaista (k = 1). HOT:n ja lääkehoidon yhdistäminen ei kuitenkaan ollut lääkehoidon ja kognitiivisen käyttäytymisterapian yhdistelmää vaikuttavampi nuorisopotilailla (k = 1), eikä HOT:n yhdistäminen altistushoitoon ollut pelkkää altistushoitoa vaikuttavampi aikuispotilailla (k = 1) pakko-oireiden vähentämisessä.
Kommentti: Efektikokoja tai seuranta-aikojen pituutta ei raportoitu systemaattisesti.