Kaikkiaan 10 tutkimusta ja 625 potilasta käsittäneessä systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa «Chien WT, Tse MK, Chan HY, Cheng HY, Chen L. Is mi...»1 tutkittiin mindfulness-pohjaisten interventioiden vaikuttavuutta pakko-oireisessa häiriössä. Tutkimukseen sisältyi 9 kliinistä koetta ja yhden näistä erillinen seurantatutkimus, joissa verrattiin mindfulness-pohjaista interventiota joko aktiiviseen kontrolliryhmään (k = 6), odotuslistalla olemiseen (k = 3) tai hoitamatta jättämiseen (n = 1). 8 tutkimuksista tarkasteli ryhmämuotoista mindfulness-interventiota, 1 verkkovälitteistä mindfulness-itseapuohjelmaa ja 1 kotona toteutettavaa EEG-pohjaista biopalautetta (biofeedback). Aktiivinen kontrolliryhmä koostui asteittaisesta lihasrentoutuksesta (k = 1), psykoedukaatiosta eli koulutuksellisesta terapiasta (k = 2), kognitiivisesta restrukturoinnista (k = 1), stressinhallinnan opettelusta (k = 1) ja altistushoidosta (k = 1). Potilaiden keskimääräisen iän vaihteluväli tutkimuksissa oli 25,70–43,30 vuotta, pakko-oireisen häiriön keskimääräisen keston vaihteluväli 7,89–11,70 vuotta, hoidon kesto keskimäärin 8,20 istuntoa (7,1 viikkoa) ja interventioryhmän potilasmäärän vaihteluväli n = 8–61. Viidessä tutkimuksessa oli hoidonjälkeinen seuranta, jonka kesto vaihteli yhdestä kuukaudesta yhteen vuoteen. Primaarivastemuuttujana olivat haastattelijan (Yale-Brown Obsessive Compulsive Scale, YBOCS) ja/tai potilaan arvioimat pakko-oireet (Obsessive-Compulsive Inventory-Revised, OCI-R). Soveltuviin tutkimuksiin pohjautuva meta-analyysi osoitti tilastollisesti merkitsevän, keskikokoisen vaikutuksen mindfulness-pohjaisten interventioiden eduksi suhteessa vertailuryhmään pakko-oireiden vähenemisessä (standardoitu keskiarvojen erotus -0,35; 95 % luottamusväli -0,57 – -0,14; k = 7). Alaryhmäanalyyseissä tämä merkitsevä ero nähtiin vain tarkasteltaessa potilaiden itse arvioimia (-0,51; 95 % luottamusväli -0,94 – -0,07; k = 3), mutta ei haastattelijan arvioimia pakko-oireita (-0,29; 95 % luottamusväli -0,57, 0,00; k = 4). Vain yksi tutkimus viidestä osoitti mindfulness-pohjaisten interventioiden tilastollisesti merkitsevää etua suhteessa vertailuryhmään hoidonjälkeisessä seurannassa. Harhan riski arvioitiin pieneksi seitsemässä, jonkinasteiseksi yhdessä ja suureksi kahdessa tutkimuksessa.
Kommentti: Yleisenä rajoituksena katsauksen tutkimuksissa oli puuttuva raportointi samanaikaisesta lääkityksestä hoidon alussa (40 %) tai sen muutoksista hoidon aikana (70 %).