Cochrane-katsauksessa vuodelta 2008 «Soomro GM, Altman D, Rajagopal S ym. Selective ser...»1 tutkittiin SSRI-lääkkeiden tehoa lumeeseen verrattuna aikuisikäisillä pakko-oireista häiriötä sairastavilla potilailla. Katsauksessa oli mukana 17 tutkimusta, joissa oli 3 097 potilasta. Katsaukseen hyväksyttiin RCT-tutkimukset tai näennäissatunnaistetut (quasi randomized) tutkimukset. Mukaan otettiin potilaat, joilla oli diagnosoitu pakko-oireinen häiriö yleisesti käytössä olevan diagnostisen kriteeristön, kuten DSM III−IV tai ICD 9−10, mukaan. Muut DSM-akselin I häiriöt sekundaarista depressiota lukuun ottamatta jätettiin katsauksen ulkopuolelle. Päävastemuuttujana toimivat Y-BOCS-pisteet ja vasteen saaneiden osuus. Toissijaisena vastemuuttujana tarkasteltiin oireiden kokonaisvaikeutta, tutkimuksen lopettaneiden osuutta, haittavaikutuksia, sosiaalista ja ammatillista toimintakykyä, elämänlaatua ja relapsin saaneiden osuutta pitkän aikavälin tutkimuksissa. Osassa tutkimuksista hoitovaste määriteltiin 25 %:n Y-BOCS-alenemana, osassa 35 %:n alenemana ja osassa GCI-I-mittarilla "much or very much improved". Katsauksessa olevat tutkimukset olivat kestoltaan 6–13 viikkoa.
Tutkitut lääkeaineet olivat sitalopraami, fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini ja sertraliini, jotka kaikki olivat lumelääkettä tehokkaampia molempia vastemuuttujia käytettäessä. Yhteensä SSRI-lääkkeiden Y-BOCS-pisteiden muutoksen painotettu keskiarvojen ero lääkkeen ja lumeen välillä seurannan päättymishetkellä (WMD) oli -3,21 (-3,84–2,5) lääkeaineen hyväksi. 12 viikkoa tai pidempään kestäneissä tutkimuksissa lääkehoidolla oli suurempi teho verrattuna alle 12 viikon tutkimuksiin (katsauksen tutkimusten kesto 6–10 viikkoa), mutta ero ei ollut tilastollisesti merkittävä. RR vasteen saamiselle oli 1,84 (1,56–2,17). Kaikille SSRI-lääkkeille NNT oli 6 (very conservative) tai 12 (conservative).
Haittavaikutuksia analysoitiin lääkeainekohtaisesti. Raportoiduista haittavaikutuksista lääkeaineella verrattuna lumeeseen laskettiin riskikerroin (RR). Analyysi tehtiin kaikkien haittavaikutusten, yksittäisissä tutkimuksissa raportoitujen kolmen yleisimmän haittavaikutuksen ja seksuaalisten haittavaikutuksien osalta. Kaikilla lääkeaineilla oli kokonaisuudessaan enemmän haittavaikutuksia kuin lumeella. Yleisimmät haittavaikutukset olivat pahoinvointi, dyspepsia, ripuli, ummetus, päänsärky, ahdistus, uupumus (fatiikki), sedaatio, uneliaisuus, voimattomuus ja unohtelu.
Kommentti: Katsaus oli laadukkaasti toteutettu. Mukaan otetut tutkimukset olivat satunnaistettuja, mutta satunnaistamisen toteuttamista ei ollut kuvattu. Kaikki tutkimukset olivat kaksoissokkoutettuja, mutta niissä ei eritelty, miten sokkouttaminen oli toteutettu. Tutkimukset olivat vanhahkoja (1985–2004), ja suurin osa tutkimuksista oli tehty 90-luvulla.
Verkostometa-analyysissä vuodelta 2016 «Skapinakis P, Caldwell DM, Hollingworth W ym. Phar...»2 tutkittiin lääke- ja psykoterapeuttisia interventioita pakko-oireisen häiriön hoidossa. Mukaan otettiin kaksoissokkoutetut lumekontrolloidut tutkimukset, jotka tutkivat aikuispotilaita, joilla oli diagnosoitu pakko-oireinen häiriö. Skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä lukuun ottamatta komorbidit psykiatriset häiriöt hyväksyttiin mukaan. Pelkästään hoitoresistenttien potilaiden hoitamiseen keskittyvät tutkimukset suljettiin ulos. Vastetta seurattiin Y-BOCS-pistemäärällä. SSRI-lääkkeitä tutkivia tutkimuksia oli mukana 37 (n = 3 158). Tutkitut SSRI-lääkkeet olivat fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini, sertraliini, sitalopraami ja essitalopraami. Keskimääräinen Y-BOCS-pisteiden vähenemä lumeeseen verrattuna oli kaikilla SSRI-lääkkeillä 3,49.
Kolmitasoisessa verkostometa-analyysissä vuodelta 2021 «Gosmann NP, Costa MA, Jaeger MB ym. Selective sero...»3 tutkittiin SSRI- ja SNRI-lääkkeiden tehoa ahdistuneisuushäiriöiden ja pakko-oireisen häiriön hoidossa. Mukaan otettiin potilaat, joilla oli standardisoitujen diagnostisten kriteerien mukainen diagnoosi meta-analyysissä määritellyistä sairauksista. Mukaan ei otettu hoitoresistenttejä potilaita koskevia tutkimuksia tai tutkimuksia, joissa potilaat olivat saaneet edeltävästi joitakin interventioita (esim. psykoterapia). Komorbideja sairauksia ei suljettu pois. Kaikista potilaista 86,67 % oli aikuisia, mutta pakko-oireisen häiriön osalta täysi-ikäisten osuutta ei avattu. SSRI- tai SNRI-lääkkeitä verrattiin toiseen kyseessä olevan ryhmän lääkkeeseen, samaan lääkeaineeseen eri annoksella tai lumeeseen. Tutkimusten kesto vaihteli 6–26 viikon välillä. Analyysiä varten lopputuloksen määrittelyn ajankohdaksi valittiin 12 viikkoa tai sitä lähin mittauspiste. Ensisijaisena vastemuuttujana toimi internalisoivien oireiden kokonaismäärä, joka koostui muun muassa eri oiremittarien pisteistä ja oireiden kokonaisvaikeusasteesta. Näistä laskettiin standardoitu keskiarvojen ero (SMD). Toissijaisena vastemuuttujana toimi tutkimuksen lopettaneiden osuus ja haittavaikutusten vuoksi lopettaneiden osuus, joista laskettiin OR tutkimuksen lopettamiselle.
Pakko-oireista häiriöitä tutkivia tutkimuksia oli 22 (n = 3 835), joista 15 käytti Y-BOCS-mittaria (n = 3 100). Näissä tutkimuksissa käytettyjä lääkkeitä olivat sitalopraami, essitalopraami, paroksetiini, fluoksetiini, fluvoksamiini ja sertraliini. Internalisoivien oireiden kokonaismäärän osalta kaikkien pakko-oireista häiriötä tutkivien tutkimusten SMD oli -0,53 (95 % luottamusväli -0,71 − -0,35, p < 0,001). Tutkimuksissa, joissa tic-oireisiin liittyvä (tic-related) OCD, keräilypakko, autismiin liittyvä toistuva käyttäytyminen ja Touretten oireyhtymä oli suljettu pois, SMD oli myös -0,53 (95 % luottamusväli -0,66 − -0,41, p < 0,001). SMD käytetyimmän oiremittarin osalta pakko-oireisessa häiriössä (Y-BCOS) oli -0,63 (95 % luottamusväli -0,82 − -0,45, p < 0,001). Tutkimuksessa SMD > 0,5 tulkittiin kohtalaiseksi tehoksi.