Sisältää kolme tutkimusta
Tutkimus 1. Bartin ym. (2010) lumekontrolloidussa tutkimuksessa «Bart O, Podoly T, Bar-Haim Y. A preliminary study ...»1 oli mukana 18 israelilaista lasta (13 poikaa, 5 tyttöä; ikä 5,3–11,5 vuotta), joilla esiintyi sekä kehityksellinen koordinaatiohäiriö (DCD) että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD). 10 lapsella ADHD oli yliaktiivisuuden, impulsiivisuuden ja tarkkaamattomuuden yhdistelmätyyppiä, 3 lapsella yliaktiivisuuden ja impulsiivisuuden yhdistelmätyyppiä ja 5 lapsella tarkkaamattomuuteen painottuvaa. Kaikilla lapsilla oli käytössä säännöllinen metyylifenidaattilääkitys. Sisäänottokriteerinä oli neurologin tekemä DCD + ADHD -diagnoosi, jonka tekemiseen käytettiin vanhempien täyttämiä Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime Version (K-SADS-PL; ADHD)- ja Movement Assessment Battery for Children-Checklist (M-ABC; DCD) -kyselyitä. Poissulkukriteereinä olivat vanhempien raportoimat muut samanaikaiset kehitykselliset ongelmat (esim. kehitysvamma, autismi, CP), aistiongelmat (esim. näön- tai kuulonalenema) tai psykiatrinen häiriö. Tulosmittareina olivat Movement-ABC-testin (M-ABC; pienemmät pistemäärät edustavat parempaa suoriutumista) kokonais- ja osatestien pisteinä mitattu suoriutumisen parantuminen (kuinka monen DCD-kriteerit täyttävän suoriutuminen parani). Tutkimushenkilöt saivat vuorotellen joko lumelääkettä tai metyylifenidaattia. Tutkimushenkilöt toimivat omina verrokkeinaan, mutta kaikilla oli intervention suhteen sama järjestys eli ensimmäisessä tutkimuksessa käytössä metyylifenidaatti ja toisessa tutkimuksessa lumelääke. Tutkittava (ja vanhemmat) tai M-ABC-testaaja eivät tienneet järjestyksestä. M-ABC-testauksien välissä oli 4–14 päivää. Kapselinoton (lumelääke tai metyylifenidaatti) ja M-ABC-testauksen välillä oli vähintään 45 minuuttia.
M-ABC-testin kokonais- ja osa-alueiden pistekeskiarvot (käsien käyttö, pallottelutaidot, dynaaminen tasapaino, mutta ei staattinen tasapaino) ja persentiilipisteet paranivat metyylifenidaatin vaikutusaikana tilastollisesti merkitsevästi. M-ABC-testin kokonaispisteiden keskiarvo oli metyylifenidaattia käyttäneillä lapsilla 18,5 (SD 9,30) ja lumelääkettä saaneilla 23,69 (SD 7,90) (efektikoko 0,29; p = 0,001). Lapsista 16:lla 18:sta (89 %) M-ABC-kokonaisraakapisteet paranivat lääkityksen aikana verrattuna lumelääkkeeseen. 5 lasta (28 %) hyötyi tutkimusinterventiosta siten, että heidän M-ABC-tulostensa perusteella DCD-diagnoosia ei olisi voinut enää asettaa, 1 lapsi (5 %) siirtyi selvän DCD:n kategoriasta mahdollisen DCD:n kategoriaan, ja 12 lapsella (67 %) tilanne pysyi ennallaan, eli yhteensä 6 tutkittavalla (33 %) motoriikan suoritukset paranivat metyylifenidaattilääkityksen aikana kliinisesti merkittävästi.
Tutkimus 2. Bartin ym. (2013) RCT-tutkimuksessa «Bart O, Daniel L, Dan O, ym. Influence of methylph...»2 oli mukana 30 israelilaista lasta (24 poikaa, 6 tyttöä; ikä 5,1–12,7 vuotta), joilla esiintyi sekä kehityksellinen koordinaatiohäiriö (DCD) että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD). 26 lapsella ADHD oli yliaktiivisuuden, impulsiivisuuden ja tarkkaamattomuuden yhdistelmätyyppiä ja 4 lapsella tarkkaamattomuuteen painottuvaa. Kaikilla lapsilla oli käytössä säännöllinen metyylifenidaattilääkitys.
Sisäänottokriteerinä oli joko neurologin tai psykiatrin tekemä DCD + ADHD -diagnoosi, jonka tekemiseen käytettiin Conners' Parent Rating Scale (CPRS-R)- ja Developmental Coordination Disorder Questionnaire (DCD-Q) -kyselyitä. Poissulkukriteereinä olivat vanhempien raportoimat muut samanaikaiset kehitykselliset ongelmat (esim. autismi, CP), aistiongelmat (esim. kuulonalenema) tai psykiatrinen häiriö. Tulosmittareina olivat Movement-ABC2-testin (M-ABC2; suuremmat pistemäärät edustavat parempaa suoriutumista) kokonais- ja osatestien pisteinä mitattu suoriutumisen parantuminen (kuinka monen DCD-kriteerit täyttävän suoriutuminen parani) ja Online Continuous Performance Test (OCPT) -testin suoriutumispisteet (mitattiin ADHD-oireiden voimakkuutta). Tutkittavat toimivat omina verrokkeinaan. 75 minuutin kestoisia tutkimuskäyntejä oli kaksi: alkutestaus tutkimuksen alussa ja toinen testaus 3–14 päivän päästä ensimmäisestä. Testaukset suorittanut henkilö ei tiennyt, kumpaan ryhmään tutkittava kuului. Tutkimushenkilöt satunnaisti kahteen eri 15 henkilön ryhmään henkilö, joka ei osallistunut testauksiin. Toisen ryhmän lasten vanhemmille annettiin ohjeeksi antaa lapsen tavanomainen metyylifenidaattilääke 60 minuuttia ennen ensimmäistä tutkimuskäyntiä ja olla vähintään 20 tuntia ilman lääkettä ennen toista tutkimuskäyntiä. Vastaavasti toisen ryhmän vanhemmille annettiin ohjeeksi olla vähintään 20 tuntia ilman lääkettä ennen ensimmäistä tutkimuskäyntiä ja antaa lääke 60 minuuttia ennen toista tutkimuskäyntiä.
Tutkimushenkilöiden M-ABC2-testin kokonais- ja osatestien pisteet paranivat tilastollisesti merkitsevästi lääkityksen vaikutuksen aikana verrattuna ilman lääkettä saatuun testitulokseen (kokonaispisteet ilman metyylifenidaattia 37 (SD 9,73) ja metyylifenidaatin vaikutusaikana 65,8 (SD 14,46); efektikoko 0,76; p = 0,0001).20 lasta (67 %) hyötyi tutkimusinterventiosta siten, että heidän M-ABC2-tulostensa perusteella DCD-diagnoosia ei olisi voinut enää asettaa, 4 lasta (13 %) siirtyi selvän DCD:n kategoriasta mahdollisen DCD:n kategoriaan, ja 6 lapsen (20 %) tilanne pysyi ennallaan, eli 24 lapsella (80 %) tapahtui kliinisesti merkittävää paranemista. Lasten suoriutuminen OPCT-testissä lääkityksen aikana parani tilastollisesti merkitsevästi verrattuna ilman lääkettä saatuun tulokseen, mikä kertoo metyylifenidaatin positiivisesta vaikutuksesta ADHD-oireisiin (reaktioaika, virheiden määrä). Tarkkaavuuden ja motorisen suoriutumisen välinen korrelaatio lääkevaikutuksen aikana oli tilastollisesti merkitsevä.
Tutkimus 3. Soleimanin ym. (2017) RCT-tutkimuksessa «Soleimani R, Kousha M, Zarrabi H, ym. The Impact o...»3 oli mukana 16 iranilaista lasta (11 poikaa, 5 tyttöä; ikä 6,4–11,4 vuotta), joilla esiintyi sekä kehityksellinen koordinaatiohäiriö (DCD) että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD). Sisäänottokriteerinä oli lastenpsykiatrin DSM-IV -kriteerein tekemä DCD + ADHD -diagnoosi, jonka tekemisessä käytettiin apuna vanhempien täyttämiä Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime Version (K-SADS-PL; ADHD)- ja ADHD Rating Scale-IV (ADHD-RS-IV; ADHD) -kyselyitä. Lisäksi sisäänottokriteereinä olivat 6–12 vuoden ikä, diagnoosin asettaminen alle 3 kuukautta aiemmin ja se, ettei käytössä ollut aiempaa stimulanttilääkitystä. Poissulkukriteereinä olivat muut samanaikaiset kehitykselliset ongelmat (esim. oppimisvaikeus, neurologinen sairaus, kehitysvamma) tai psykiatrinen häiriö. Motoriikan tulosmittarina olivat Bruininks-Oseretsky-2-testin lyhyen version (BOT-2) raakapisteet osatesteissä, joista laskettiin kokonaispistemäärä ja tulos luokiteltiin viiteen kategoriaan (selvästi yli keskitason, yli keskitason, keskitasoa, alle keskitason ja selvästi alle keskitason).
Kaikilla lapsilla ADHD oli yliaktiivisuuden, impulsiivisuuden ja tarkkaamattomuuden yhdistelmätyyppiä. Kenelläkään ei ollut käytössä edeltävää metyylifenidaattilääkitystä. Tutkimuksessa oli kaksi osaa, joista ensimmäisessä määritettiin vaikuttavin minimiannos ja toisessa mitattiin metyylifenidaatin vaikutusta motoriseen suoriutumiseen. Ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 17 lasta, ja heidät satunnaistettiin numerogeneraattorilla neljään ryhmään saamaan vaikuttavaa lääkettätai lumelääkettä satunnaisessa järjestyksessä: viikon ajan kutakin annosta (metyylifenidaattia 0,25, 0,5 tai 1 mg/kg/vrk jaettuna kahteen annokseen tai lumelääkettä). Tutkittavat, vanhemmat tai tutkijat eivät tienneet järjestystä. Vastetta seurattiin jokaisen viikon jälkeen ADHD-RS-IV-kyselyllä, ja ADHD-oireiden 25 %:n parantuminen alkutilanteeseen verrattuna katsottiin riittäväksi. Yksi lapsi keskeytti.
Toinen vaihe alkoi 6. viikosta eteenpäin (1 viikon "wash-out-periodi"). Alkutilanteessa kaikkien 16 lapsen motorinen suoriutuminen oli BOT-2-testin mukaan joko alle keskitason tai selvästi alle keskitason. Lapset satunnaistettiin neljän blokeissa kahteen (n = 8) ryhmään, joista toinen ryhmä sai yhden viikon (6. viikko) lumelääkettä ja toisen viikon (7. viikko) metyylifenidaattia ja toinen ryhmä päinvastoin. Lapset, vanhemmat ja tutkijat eivät tienneet, mihin ryhmään lapsi kuului. BOT-2-tutkimus tehtiin kolmesti: alkutilanteessa, päivänä 42 ja päivänä 49. Yksi lapsi keskeytti.
Kaikki tutkittavat saivat metyylifenidaatista vasteen ADHD-oireisiin, ja keskimääräinen vaikuttava minimilääkeannos oli 17,3 mg päivässä (ka 0,85 mg/kg, ± 0,16) annettuna kahtena annoksena. 4 lasta sai 10 mg ja 12 lasta 20 mg päivässä. ADHD-RS-IV-pistemäärä pieneni arvosta 27,4 (± 4,7) arvoon 19,9 (± 2,9). Artikkelissa ei mainittu, oliko pistemäärän pieneneminen tilastollisesti merkitsevä. Lapsilla, joilla oli suuret ADHD-RS-IV-pisteet, oli myös merkitsevästi pienemmät BOT-2-pisteet (Spearman's P = -0,55; p = 0,03). 15 lapsesta 11:n BOT-2-pisteet paranivat metyylifenidaattilääkityksen aikana (keskimäärin 5,32, ± 19,44), mutta vain 4 lasta siirtyi parempaan kategoriaan. 2 lapsen tilanne huononi. 8 lapsen BOT-2-pisteet paranivat lumelääkityksen aikana (keskimäärin 1,43, ± 17,92). Muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (p = 0,69). Tässä tutkimuksessa 4 lapsen (26,6 %) motoriikka parani kliinisesti merkittävästi metyylifenidaattilääkityksen aikana BOT-2-testillä mitattuna, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä lumelääkkeeseen verrattuna.
Yleiskommentti: Kaikissa tutkimuksissa oli pienet potilasmäärät. DCD + ADHD -yhdistelmädiagnoosista aiheutuu tulkintaongelmaa metyylifenidaatin vaikutuksesta motoriikkaan. Tutkimuksissa 1 ja 2 oli samat lopputulosmuuttujat, mutta ne erosivat tutkimuksen 3 lopputulosmuuttujista, mikä vaikeuttaa tulosten suoraa vertailua.