Tämä näytönastekatsaus perustuu neljään kansainväliseen tutkimukseen.

Isossa-Britanniassa tehdyssä havaintotutkimuksessa «Gentle J, Brady D, Woodger N, ym. Driving Skills o...»1 tarkasteltiin keski-iältään 21-vuotiaiden nuorten (N = 55, 17 poikaa ja 38 tyttöä)) havaintovaatimusten määrän vaikutusta ajonopeuteen, auton sijoittumiseen kaistalla sekä törmäämisherkkyyttä esteisiin ajosimulaattorissa automaattivaihteisella autolla ajettaessa henkilöillä, joilla oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö verrattuna niihin, joilla ei ollut kehityksellistä koordinaatiohäiriötä. Koordinaatiohäiriökriteerin katsottiin täyttyvän henkilöillä, joiden suoriutuminen MABC-2 testissä oli heikoimman 15 prosentin joukossa ja joiden aikuisille suunnatun seulan (Adult DCD Checklist) tulos kyselyn ensimmäisessä osassa oli vähintään 17 pistettä ja kokonaispistemäärä vähintään 56, mikä kuvastaa merkittävää motorista haittaa arjen toiminnoissa sekä motoristen ongelmien ilmenemistä lapsuudesta lähtien. Molemmat ryhmät oli lisäksi jaettu ajokortillisiin (DCD n = 10; TD n = 17) ja ajokortittomiin (DCD n = 9; TD n = 19).

Verrattaessa varianssianalyysillä motorisen kehityshäiriön ja ajoluvan yhteyttä toisiinsa havaittiin ryhmien välillä eroja ajonopeudessa (F(3,81) = 6,956, p = 0,003, hp² = 0,120). Mann-Whitney-testin perusteella havaittiin, että etenkin henkilöt, joilla oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö, ajoivat hitaammin ohittaessaan paikallaan olevaa autoa (31 km/t vs 40,2 km/t). Varianssianalyysin perusteella ryhmät erosivat toisistaan ajokaistalla sijoittumisessa ohitettaessa vastaan tulevaa autoa (F(3,51) = 4,388, p = 0,041, hp² = 0,079). Parittaisvertailujen perusteella erityisesti kehityksellinen koordinaatiohäiriö oli yhteydessä ajokortillisten ajokaistalla sijoittumiseen vastaantulevaa autoa ohitettaessa (p = 0,045): DCD + ajokortti -ryhmään kuuluvat ajoivat lähempänä keskiviivaa kuin ei DCD:tä + ajokortti -ryhmäläiset. Ajokortillisten törmäämisherkkyys ei ollut yhteydessä kehitykselliseen koordinaatiohäiriöön. Ajokortittomien ryhmien liikennekäyttäytyminen ajosimulaatiotilanteessa vastasi toisiaan. Ryhmien ja vasteiden yhteyksien efektikoon mittana käytettiin osittaista etan neliötä.

• Tutkimuksen laatu: heikko
• Sovellettavuus: kohtalainen
• Kommentti: Otoskoko oli pieni. Ryhmät eivät olleet keskenään vertailukelpoisia: DCD-ryhmäläiset olivat vanhempia, ja heidän visuaalinen hahmottamisensa oli heikompaa (Wechsler Adult Intelligence Scale). Ajokortillisten DCD-ryhmässä vaihtelu oli suurta ajotaitomuuttujissa. Sekoittavien tekijöiden raportoinnissa käytettiin itseraportointia. Samanaikaisuudesta ainoastaan tarkkaavuuden pulmista kerättiin tietoa ja sen vaikutus kontrolloitiin tilastollisesti. Tutkimuksen vahvuutena oli kaikkien DSM-5-tautiluokituksen mukaisten kehityksellisen koordinaatiohäiriön diagnostisten kriteereiden huomioiminen tutkittavien valinnassa, vaikkakin näiden todentaminen perustui osin tutkittavan omaan raporttiin. Tutkimus toteutettiin ajosimulaattorilla automaattivaihteisella autolla.

Englantilaisessa havaintotutkimuksessa «de Oliveira RF, Wann JP. Driving skills of young a...»2 tarkasteltiin nuorten ajotaitoja ajosimulaatiossa (tietokonepohjainen kolmiulotteinen virtuaalikaupunki, 3 x 3 kaistaa): ohjaamista, nopeuden säätelyä sekä reagoimista jalankulkijoihin. Tutkimukseen osallistui 23 nuorta, joilla oli vähän ajokokemusta ja joiden keski-ikä oli 18-vuotta (ka = 18,6; kh = 1,9). Osallistujista 11:llä (55 % miehiä) oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö (DCD), joka oli aikaisemmin diagnosoitu lapsuudessa ja jotka jäivät motoriikkatestissä (Movement Assesment Battery for Children 2) edelleen heikoimpaan 15 persentiiliin. 9 osallistujalle oli tehty aikaisemmin the Wechsler Intelligence Scale for Children – Revised -testi, ja ÄÖ oli heillä normaalin rajoissa. Verokkiryhmässä (TD) oli 12 nuorta (50 % miehiä), jotka itse tai joiden vanhemmat raportoivat, että heillä ei ollut ollut motorisia vaikeuksia. Tutkittavat ajoivat kahta eri koetilannetta molempia neljän minuutin ajan. Ensimmäisessä koetilanteessa osallistujat käyttivät joko kaasu- tai jarrupoljinta nopeuden säätämiseen. Nopeus oli vakioitu 16 m/s (36 mph), ja sitä voitiin vähentää jarruttamalla. Kun jarru vapautettiin, nopeus suureni tasaisesti esiasetettuun arvoon. Toisessa koetilanteessa keskittymistä häirittiin kaksoistehtävällä, jossa tutkittaville esitettiin ajon ohessa kysymyksiä. Osallistujat kuulivat sarjan satunnaislukuja 0–9, ja heitä kehotettiin vastaamaan suullisesti parittomiin numeroihin.

Nuoret, joilla oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö, tekivät enemmän ja laajempia ohjauksen korjausliikkeitä niin suorilla tieosuuksilla kuin mutkissakin verrattuna verrokkiryhmään. Ero näkyi erityisesti mutkissa kaasupoljinta käytettäessä (94 deg/s2, SE = 11 vs 62 deg/s2, SE = 6; t(10) = 2,75, p < 0,05, r = 0,38). Nuoret, joilla oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö, reagoivat myös hitaammin jalankulkijoihin. Molemmat ryhmät reagoivat hitaammin kaksoistehtävän aikana. (Koetilanne 1: F(1,21) = 10,36, hp² = 0,33, DCD = 752 ms, SE = 33; TD = 607 ms, SE = 31; koetilanne 2: F(1,21) = 5,78, hp² = 0,22, DCD = 793 ms, SE = 40; TD = 659 ms, SE = 39). (SE = keskivirhe; ms = millisekuntia)

• Tutkimuksen laatu: heikko
• Sovellettavuus: hyvä
• Kommentti: Tutkimuksen laatua heikentää pieni koehenkilöiden määrä ja puuttuva tieto osallistujien rekrytoinnista. Mahdolliset päällekkäiset oppimisvaikeudet, kuten lukivaikeus tai tarkkaavuuden pulmat, ovat voineet vaikuttaa tuloksiin. Näitä liitännäisvaikeuksia ei raportoitu. Verrokkiryhmäläisiä ei testattu motoriikan eikä älykkyyden osalta, vaan heidän valintansa perustuu itseraportoituun tietoon. Tutkimus toteutettiin ajosimulaattoria käyttämällä.

Englantilaisessa havaintotutkimuksessa «de Oliveira RF, Wann JP. Driving skills of young a...»3 tarkasteltiin 15–21-vuotiaiden nuorten aikuisten ajotaitoja 6 minuutin ajosimulaatioajossa (tietokonepohjainen kolmiulotteinen virtuaalikaupunki, 3 x 3 kaistaa). Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään (DCD-, AD- ja verrokkiryhmä). DCD-ryhmään kuuluivat nuoret, joilla oli diagnosoitu kehityksellinen koordinaatiohäiriö tai dyspraksia lapsuudessa ja joilla motoriikan vaikeudet olivat edelleen läsnä Movement Assessment Battery of Children - 2 -testillä (MABC-2) testattaessa (n = 8, keski-ikä 16,6 vuotta). AD-ryhmään (atypically developing group) kuuluvilla oli lapsuudessa diagnosoitu kehityksellinen koordinaatiohäiriö tai dyspraksia, mutta heillä ei ollut enää MABC-2-testin perusteella motorisia vaikeuksia (n = 5, keski-ikä 18,4 vuotta) Kolmas ryhmä oli verrokkiryhmä (DCD-verrokit: n = 8, keski-ikä 16,4 vuotta; AD-verrokit: n = 5, keski-ikä 18,4). Yhdellä DCD-ryhmään ja yhdellä DCD-verrokkiryhmään kuuluvalla oli todettu ADHD.

Osallistujia ohjeistettiin ajamaan vasemmanpuoleisella kaistalla mahdollisimman nopeasti mutta sujuvasti ja reagoimaan tien ylittävään jalankulkijaan mahdollisimman nopeasti. Varianssianalyysi osoitti ryhmien välillä olevan eroja auton ohjaamisessa (F(1,23) = 62,62, p < 0,001, hp2= 0,73). T-testin perusteella DCD-ryhmä teki DCD-verrokkeja laajempia korjausliikkeitä mutka-ajossa (t(7) = 2,65, p < 0,05), määrällisesti enemmän korjausliikkeitä (t(7) = 3,75, p < 0,01), ajoivat hitaammin suorilla tieosuuksilla (t(7) = 2,15, p = 0,07) ja reagoivat selvästi hitaammin yllättäen esiin tuleviin jalankulkijoihin (t(7) = 4,36, p < 0,01; DCD = 945 ms; SE = 60; DCD-verrokkiryhmä = 623 ms, SE = 33).

• Tutkimuksen laatu: heikko
• Sovellettavuus: hyvä
• Kommentti: Tutkimuksen laatua heikentää pieni koehenkilöiden määrä ja puuttuva tieto osallistujien rekrytoinnista sekä voima-analyysistä. Osallistujat olivat selvästi vanhempia AD-ryhmässä kuin DCD-ryhmässä (lähes kaksi vuotta eroa keski-iässä), ja heillä oli myös enemmän ajokokemusta kuin DCD-ryhmään kuuluvilla. Näin ollen näiden kahden ryhmän suora vertaaminen ei ole mahdollista. Tutkijat olivat ratkaisseet motoriikkatestin soveltuvuuden kohderyhmälle niin, että he käyttivät katkaisupisteenä 5 persentiilin sijaan 16:ta persentiiliä, sillä MABC-2-testissä on viitearvot vain 16 vuoden ikään asti. Tutkimuksessa kehityksellisen koordinaatiohäiriön diagnoosikriteereitä ei ollut selvitetty eikä raportoitu riittävällä tarkkuudella ja verrokkiryhmän osalta valinta perustui osallistujien omaan ilmoitukseen. Kahdella AD-ryhmään ja kahdella AD-verrokkiryhmään kuuluvalla osallistujalla oli ajokokokemusta. Tutkimus toteutettiin ajosimulaattoria käyttämällä.

Isossa-Britanniassa toteutetussa havaintotutkimuksessa «Kirby A, Sugden D, Edwards L. Driving Behaviour in...»4 tarkasteltiin 17–24-vuotiaiden nuorten autolla ajamisen valintoihin ja päivittäiseen ajokäyttäytymiseen liittyviä tekijöitä puolistrukturoidulla kyselylomakkeella henkilöillä, joilla oli tai ei ollut kehityksellistä koordinaatiohäiriötä. DCD-ryhmäläisistä 45 % valikoitui tutkimukseen klinikka-aineistosta (diagnoosi) ja 55 % prosenttia lukioiden ja yliopistojen kautta (oma ilmoitus ja seulontalomake; n = 38: 63,2 % miehiä ja 36,8 % naisia). Verrokkiryhmäläiset valikoituivat tutkimukseen yliopistojen kautta (oma ilmoitus ja seulontalomake; n = 77: 40,3 % miehiä ja 57,1 % naisia ja 2,6 % ei ilmoittanut sukupuolta).

Henkilöistä, joilla oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö, harvempi oppi ajamaan autoa (57,9 %) verrattuna niihin, joilla kehityksellistä koordinaatiohäiriötä ei ollut (84,4 %). T-testien perusteella ajokortin saamiseen tarvittiin lisäksi useampia teoriakokeita (2,2 krt vs 1,43 krt; t(76) = 2,02; p < 0,05) ja käytännön ajokokeita (2,77 krt vs 1,82 krt; t(71) = 1,96; p = 0,07).

Kehityksellisen koordinaatiohäiriön yhteyttä itse arvioituun viikoittaiseen autolla ajon määrään testattiin t-testillä. Sen perusteella henkilöt, joilla oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö, ajoivat autoa viikoittain vähemmän (69 mailia vs 149 mailia; t(67) = 2,75; p < 0,01). Testattaessa kehityksellisen koordinaatiohäiriön yhteyttä välimatkojen arvioinnin sekä pysäköinnin vaikeuksiin (khiin neliö = c2) havaittiin, että sekä välimatkojen arviointiin (63,2 % vs 16 %; c2(1) = 10,38, p < 0,01, n = 44) että pysäköintiin liittyviä vaikeuksia (44,4 % vs 11,1 %; c2(1) = 3,86, p < 0,05, n = 27) esiintyi enemmän henkilöillä, joilla oli kehityksellinen koordinaatiohäiriö, kuin verrokeilla. Ryhmien välillä ei ollut eroa parkkisakkojen saamisessa tai onnettomuuksiin joutumisessa.

• Tutkimuksen laatu: heikko
• Sovellettavuus: hyvä
• Kommentti: Ryhmiä ei ollut vertaistettu toisiinsa. Heikkoutena ovat useat rekrytointikanavat, joiden vuoksi kaikilla ei ollut diagnoosia. Tätä pyrittiin kompensoimaan sisäänottovaiheen testeillä, joista useimmat kuitenkin perustuivat itseraportointiin. Taitotasoa ei varmistettu taitotestauksella. Myös neurologisten ongelmien olemassaolo perustui omaan ilmoitukseen. Aikaisemman ajokokemuksen määrää ei ole huomioitu tutkimuksessa. Efektikokoja ja luottamusvälejä ei raportoitu. Omat kokemukset (tässä varmuus omista taidoista ja kyvyistä) ovat merkittävä käyttäytymistä ohjaava tekijä ja täten tärkeä tieto liikennekäyttäytymistä arvioitaessa.

Yleiskommentti: Tutkimusten otoskoot olivat pieniä ja rekrytointiprosessit moninaisia. Asetelmat eivät olleet satunnaistettuja kokeita, eikä ryhmiin jakamisessa ollut käytetty sokkouttamista tai sitä ei ollut raportoitu. Kaikissa tutkimuksissa tarkkaavuuden pulmien päällekkäisyyttä ei ollut kontrolloitu. Aikuisille suunnattujen motoristen testien puutteen vuoksi käytettiin ikään nähden nuoremmille normitettuja testejä. Soveltuvuuden osalta on hyvä huomioida, että kolmessa tutkimuksessa oli käytetty tutkimusympäristönä ajosimulaattoria ja autona oli automaattivaihteinen auto. Tällöin ajajalla on manuaalista autoa ja todellista liikenneympäristöä vähemmän huomioitavia tekijöitä ja päätöksentekoprosessit ovat todellisia tilanteita yksinkertaisempia.