Linardonin ym. (2017) «Linardon J, Fairburn CG, Fitzsimmons-Craft EE, ym....»1 systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysisissa tarkasteltiin kolmannen aallon psykoterapioiden tehokkuutta syömishäiriöiden hoidossa. Analyysin tavoitteena oli a) laskea ryhmän sisäiset efektikoot (ennen ja jälkeen ja seuranta) ja b) verrata kolmannen aallon terapioita hoidon odottamiseen, aktiiviseen vertailuhoitoon ja syömishäiriöiden hoitomalleihin, joista on empiiristä näyttöä (KBT tai IPT). Lisäksi pyrittiin arvioimaan, täyttävätkö yksittäiset kolmannen aallon terapiamuodot empiirisen näytön kriteerit (Chambles, Hollon 1998).
Meta-analyysissa vertailtiin kolmannen aallon psykoterapioina dialektista käyttäytymisterapiaa (DKT), myötätuntosuuntautunutta terapiaa (compassion-focused therapy, CFT), skeematerapiaa, mindfulness-pohjaista terapiaa (MBI) ja hyväksymis- ja omistautumisterapiaa (HOT, acceptance and commitment therapy, ACT).
Sisäänottokriteerit täytti yhteensä 27 tutkimuksista, joista 13 oli satunnaiskontrolloituja tutkimuksia (RCT), 13 kontrolloimattomia yhden hoitomallin tutkimuksia ja 1 satunnaistamaton kontrolloitu tutkimus. Pääosa tutkimuksista oli tehty ahmimisoireesta kärsivillä potilailla (BED-potilaita k = 9, bulimiapotilaita k = 2 tai transdiagnostinen otos k = 15; vain 2 tutkimuksessa oli vain anoreksiapotilaita). RCT-tutkimuksissa oli vertailuhoitona KBT (k = 4), tavanomainen hoito, itsemonitorointihoito, psykoedukaatio tai epäspesifinen supportiivinen ryhmähoito.
DKT-tutkimuksia oli eniten (14, joista BED-potilaita n = 216, k = 4, bulimiapotilaita n = 51, k = 2 ja transdiagnostisia potilaita n = 275, k = 8). Mindfulnesspohjaisia interventioita oli 6 (BED-potilaita n = 206, k = 4, transdiagnostisia potilaita n = 66, k = 2). Myötätuntosuuntautunutta terapiaa oli 3 tutkimuksessa (joista BED-potilaita n = 41, k = 1 ja transdiagnostisia potilaita n = 161, k = 2). Skeematerapiaa oli 2 tutkimusta (transdiagnostisia potilaita n = 120, k = 2) ja hyväksymis- ja omistautumisterapiaa 2 tutkimusta (transdiagnostisia potilaita n = 66, k = 1, anoreksiapotilaita n = 43, k = 1). Osallistujat olivat yli 16-vuotiaita.
Päätulosmuuttujina tarkasteltiin 1) syömishäiriön psykopatologian pistemäärää (EDE tai EDE-Q), 2) EDE-kyselyn yleistä pistemäärää, 3) remissiota tai toipumista (joka määriteltiin a) ahmimis- tai tyhjentäytymisoireen puuttuminen edeltävänä 28 päivänä, k = 10, b) EDE:n yleinen pistemäärän poikkeama alle 1 keskihajonnan, k = 3, c) syömishäiriön diagnostisten kriteerien täyttymättömyys, k = 1) ja 4) ahmintaoiretta (ahmintaoireen tiheys tai ahmintapäivien määrä edeltävän kuukauden aikana).
Aineiston pienuuden vuoksi analyysit tehtiin erikseen BED-potilaista koostuville otoksille ja erikseen yhdistäen joko transdiagnostisten potilaiden otokset, bulimiapotilaiden otos tai anoreksiapotilaiden otos. Analyysit tehtiin intervention päätteeksi ja seurannassa ITT (Intention-to-treat) -periaatteen mukaisesti, jos se oli mahdollista.
Tulokset
Kolmannen aallon terapiat tuottivat tilastollisesti merkitsevän, kohtalaisen suuren tai suuren efektin tarkastelluissa päätulosmuuttujissa intervention jälkeen ja seurannassa. Nämä efektit olivat havaittavissa kaikissa potilasryhmissä.
Syömishäiriön psykopatologiapisteissä kaikki kolmannen aallon terapiat tuottivat tilastollisesti merkitsevän efektikoon sekä BED-potilaiden otoksissa (ennen ja jälkeen: Hedgesin g=1.18; 95 % CI 0.92–1.44; I²=72.41, vertailujen N = 8; seuranta: Hedgesin g=1.38; 95 % CI 1.01–1.74; I²=73.61; vertailujen N = 3) että bulimia (BN)-, anoreksia (AN)- ja transdiagnostisissa potilasryhmissä (ennen ja jälkeen: Hedgesin g = 1,07; 95 % luottamusväli 0,85–1,28; I² = 81,89; vertailujen N = 17, seuranta: Hedgesin g = 0,92; 95 % luottamusväli 0,64–1,20; I²= 75,52; vertailujen N = 8).
Kolmannen aallon terapia oli tehokkaampaa kuin hoidon odottaminen (Hedgesin g = 1,13; 95 % luottamusväli 0,61–1,66) BN-, AN- ja transdiagnostisissa potilasryhmissä. BED-potilailla kolmannen aallon terapiat olivat tehokkaampia kuin hoidon odottaminen (Hedgesin g = 0,92; 95 % luottamusväli 0,60–1,25) tai aktiivinen hoito (Hedgesin g = 0,49; 95 % luottamusväli 0,21–0,78), ja tämä ero säilyi myös seurannassa. Skeematerapia osoittautui tehokkaammaksi kuin DKT, HOT tai MBI (p < 0,001) seurannassa, vaikka terapiamenetelmien välillä ei ollut eroa intervention jälkeen BN-, AN- ja transdiagnostisissa potilasryhmissä. BED-potilailla MBI-terapia oli tehokkaampi kuin DKT (p = 0,006) seurannassa, mutta muuten terapiamenetelmien välillä ei ollut eroa.
Remissiossa kolmannen aallon terapioiden efekti oli tilastollisesti merkitsevä BN-, AN- tai transdiagnostisissa potilasryhmissä vain ennen ja jälkeen -mittauksissa (Hedgesin g = 0,39; 95 % luottamusväli 0,32–0,46; I² = 29,64; vertailujen N = 10), mutta ei BED-potilailla.
Skeematerapia oli tehokkaampi kuin DKT, HOT, MBI tai CFT (p = 0,049) intervention jälkeen BN-, AN- tai transdiagnostisissa potilasryhmissä, mutta seurannassa eri terapiamenetelmillä ei ollut eroa. BED-potilaiden otoksissa eroja ei eri menetelmien välillä ollut.
EDE-kyselyn yleisessä pistemäärässä kolmannen aallon terapiat tuottivat tilastollisesti merkitsevän efektikoon sekä BED-potilaiden otoksissa (ennen ja jälkeen: Hedgesin g = 0,98; 95 % luottamusväli 0,83–1,13; vertailujen N = 6; seuranta: Hedgesin g = 1,19; 95 % luottamusväli 0,97–1,41, vertailujen N = 2) että BN-, AN- ja transdiagnostissa potilasryhmissä (ennen ja jälkeen: Hedgesin g = 1,09; 95 % luottamusväli 0,78–1,40; I² = 87,78, vertailujen N = 12; seuranta: Hedgesin g = 1,05; 95 % luottamusväli 0,78–1,40; I² = 84,85, vertailujen N = 5).
Kolmannen aallon terapia oli tehokkaampi kuin hoidon odottaminen (Hedgesin g = 0,91; 95 % luottamusväli 0,19–1,62) BN-, AN- ja transdiagnostisissa potilasryhmissä sekä BED-potilailla (Hedgesin g = 0,81; 95 % luottamusväli 0,26–0,98). BED-potilailla kolmannen aallon terapia oli myös tehokkaampi kuin aktiivinen hoito (Hedgesin g = 0,62; 95 % luottamusväli 0,26–0,98). Skeematerapia oli tehokkaampi kuin DKT tai HOT (p < 0,001) seurannassa BN-, AN- tai transdiagnostisissa potilasryhmissä, muuten eroja eri menetelmien välillä ei ollut.
Ahmimisoireen vähentämisessä kolmannen aallon terapiat tuottivat tilastollisesti merkitsevän efektikoon sekä BED-potilaiden otoksissa (ennen ja jälkeen: Hedgesin g = 1,38; 95 % luottamusväli 0,92–1,86; I² = 87,5; vertailujen N = 7, seuranta Hedgesin g = 1,35; 95 % luottamusväli 0,07–2,61; I² = 96,44; vertailujen N = 2) että BN-, AN- ja transdiagnostisissa potilasryhmissä (ennen ja jälkeen: Hedgesin g = 0,81; 95 % luottamusväli 0,57–1,04; I² = 72,24; vertailujen N = 10; seuranta: Hedgesin g = 1,05, 95 % luottamusväli 0,83–1,27; vertailujen N = 4).
Kolmannen aallon terapia oli tehokkaampi kuin hoidon odottaminen (Hedgesin g = 0,93; 95 % luottamusväli 0,41–1,45) BN-, AN- ja transdiagnostisissa potilasryhmissä sekä BED-potilailla (Hedgesin g = 0,89; 95 % luottamusväli 0,59–1,19). Mindfulness-pohjaiset interventiot olivat tehokkaampia kuin DKT tai CFT (p > 0,001) heti intervention jälkeen BED-potilaiden otoksissa, mutta muuten eroja eri menetelmien välillä ei ollut.
Lopputulemana analyysissa oli, että kolmannen aallon terapiat olivat säännönmukaisesti tehokkaampia (kohtalainen efektikoko) kuin hoidon odottaminen syömishäiriön oireiden ja psykologisten oireiden vähentämisessä. Sen sijaan aktiiviseen hoitoon ja erityisesti KBT:aan verrattuna kolmannen aallon terapiat eivät olleet yleensä tehokkaampia. Kolmannen aallon terapiat saivat aikaan paranemista (efektikoko kohtalainen tai vahva) syömishäiriön oireissa ja psykologisissa oireissa intervention aikana ja seurannassa.
Kirjoittajat arvioivat myös tutkimusten näytön perusteella, että DKT on mahdollisesti tehokas (possibly efficacious) bulimian ja BEDin hoidossa, skeematerapia ahmimis- tai tyhjentäytymistyyppisesti oireilevien hoidossa, myötätuntosuuntautunut terapia ahmimisen hoidossa ja mindfulness-pohjaiset interventiot BEDin hoidossa.
13 RCT-tutkimuksesta 2 tutkimusta luokiteltiin hyvälaatuiseksi, 9 tutkimuksen harhan riski arvioitiin kohtalaiseksi ja 2:n heikoksi. Suurin syy sille, etteivät nämä 11 tutkimusta yltäneet korkeimpaan laatuluokitukseen, oli erheen (selection bias) mahdollisuus osallistujien valinnassa. Myös kontrolloimattomien tutkimusten arviot olivat samanlaiset.
Viite tekstissä:
Chambless DL, Hollon SD. Defining empirically supported therapies. J Consult Clin Psychol 1998;66:7–18