Vuonna 2021 julkaistu systemaattinen katsaus «McMaster CM, Fong M, Franklin J, ym. Dietetic inte...»1 sisälsi 10 tutkimusta (joista 9 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta), joissa tarkasteltiin ≥ 18-vuotiaiden avohoidossa olevien syömishäiriötä sairastavien (anoreksia, bulimia, BED, OSFED) hoitotuloksia, kun verrattiin yksinomaisia ravitsemusinterventioita (yksilö- tai ryhmäohjaus) ravitsemusinterventioiden ja psykologisten interventioiden yhdistelmään tai siihen, ettei ravitsemusinterventiota saanut ollenkaan (verrokkiryhmä tai yksinomainen psykologinen interventio).
Tutkimuksista 9 oli RCT-tutkimuksia, ja näissä oli kussakin tutkittavia 30–189 (yhteensä n = 580). Tutkittavista 83,3 % oli naisia. Tutkimuksista 3:ssa oli anoreksiapotilaita, 5:ssä bulimiapotilaita ja 1:ssä BEDiä sairastavia. Lisäksi 1 tutkimus raportoi edellä mainitun tutkimuksen toissijaisia tuloksia. 1 tutkimuksessa oli epätyypillistä ahmimishäiriötä (OSFED) sairastavia potilaita.
Interventioiden kesto vaihteli 8 viikon ja 12 kuukauden välillä. Ravitsemusinterventioiden sisältö vaihteli suuresti. 5 tutkimuksessa ravitsemusinterventio sisälsi yksilötapaamisia, 3 ryhmätapaamisia ja 1 sekä yksilö- että ryhmätapaamisia. Menetelminä käytössä oli muun muassa ravitsemustilan arviointia, ateriasuunnittelua, stimulus-kontrollitekniikoiden hyödyntämistä, tiedonjakoa ja psykoedukaatiota, syömiseen liittyvää tavoitteenasettelua, itsetarkkailua, ruokapäiväkirjojen analysointia ja käytännön ruoanvalmistusta. Kaikissa muissa paitsi 2 ravitsemusinterventiossa oli raportoitu, että ravitsemusterapeutti toteutti interventiota, 1 mainittiin "kliinikko" intervention vetäjänä, mutta jäi epäselväksi, oliko vetäjä ravitsemusterapeutti vai muun alan edustaja.
Anoreksiapotilailla toteutetuissa tutkimuksissa verrattiin ravitsemusinterventioita psykologisiin interventioihin. Bulimia ja BED-potilailla toteutetuissa tutkimuksissa verrattiin ravitsemusinterventioita joko psykologisiin interventioihin, ravitsemus- ja psykologisten interventioiden yhdistelmään tai verrokkiryhmään, joka ei saanut lainkaan interventiota (wait-list).
Interventioiden vaikutusta tarkasteltiin suhteessa painonmuutokseen, syömishäiriökäyttäytymiseen ja -oireisiin (ruokavalion rajoittuneisuus, ahmintaoireilu, oksentaminen, pakonomainen liikunta, laksatiivien käyttö) sekä ravinnonsaantiin.
Tulokset: Yhdistelmähoidossa havaittiin suurempi bulimiapotilaiden syömishäiriöoireiden väheneminen ja suurempi viikoittaisten syötyjen aterioiden määrä verrattuna yksinomaiseen ravitsemus- tai psykologiseen hoitoon (kohtalainen laatu). Anoreksiapotilaiden painonmuutokseen ja syömishäiriökäyttäytymiseen liittyvät tulokset olivat ristiriitaisia eikä selvää eroa ryhmien välillä havaittu. Anoreksiapotilaiden tutkimuksista yksikään ei raportoinut ravinnonsaannin muutoksia.
Yhdistelmähoidossa (kohtalainen laatu) havaittiin vähemmän hoidon keskeyttämistä muihin interventioihin verrattuna. Anoreksiapotilaiden ravitsemusinterventioissa keskeyttäneiden osuus oli merkittävästi suurempi (62,5 %) kuin psykologisissa interventioissa (12,1 %). Samoin bulimia ja BED-potilaiden tutkimuksissa ravitsemusinterventioiden keskeyttäneiden osuus (24,7 %) oli suurempi kuin psykologisten interventioiden (12,5 %).
Kirjoittajat totesivat, että yksinomaista ravitsemushoitoa ei suositella syömishäiriöiden hoitoon ja paras hyöty saadaan yhdistelmähoidosta ainakin bulimiassa, josta on eniten tutkimusnäyttöä.