Cochrane-katsauksessa «Hay PJ, Touyz S, Claudino AM, ym. Inpatient versus...»1 koottiin yhteen ennen kesäkuuta 2018 julkaistut syömishäiriön hoitoa koskevat satunnaistetut kliiniset kokeet, joissa verrattiin erikoissairaanhoidon tasoisen hoitopaikan (osastohoito, osittainen osastohoito, päiväosastohoito, polikliininen hoito) vaikutusta anoreksiaa, bulimiaa tai muuta syömishäiriötä sairastavien yli 12-vuotiaiden nuorten ja aikuisten syömishäiriöoireiden lieventymiseen tai sairauden remissioon. Tutkimuksiin osallistuneilla saattoi olla syömishäiriön lisäksi muuta psykiatrista tai somaattista samanaikaissairastavuutta. Katsaukseen ei kuitenkaan sisällytetty tutkimuksia, joissa kartoitettiin hoitopaikan valintaa psykiatristen tai somaattisten komplikaatioiden tai samanaikaissairauksien vuoksi.
Kriteerit täyttäviä satunnaistettuja tutkimuksia löytyi 5. 4 tutkimuksessa oli yhteensä 511 anoreksiaa sairastavaa potilasta ja 1 tutkimuksessa 55 bulimiaa sairastavaa potilasta. Tutkimuksista 1 oli toteutettu Australiassa, 2 Isossa-Britanniassa ja 2 Saksassa.
Anoreksian hoidossa todettiin vain vähän tai ei lainkaan eroa syömishäiriön hoitoon erikoistuneen yksikön osastohoidon ja aktiivisen polikliinisen hoidon tai yhdistetyn hoidon (lyhyt osastohoito ja polikliininen hoito) välillä, kun arvioitiin painon nousua 12 kuukauden päästä hoidon aloittamisesta (SMD, standardoitu keskiarvon erotus -0,22; 95 % luottamusväli -0,49–0,05; 2 kliinistä koetta, 232 osallistujaa; heikko näyttö).
Bulimian ja BEDin sekä niiden oirekriteerit osittain täyttäneiden syömishäiriöiden hoidossa ei todettu eroa osastohoidon tai osittaisen sairaalahoidon välillä, kun arvioitiin ahmintojen frekvenssiä (keskiarvo -0,45; 95 % luottamusväli -1,04–0,14; 1 RCT, 43 osallistujaa). Hoitomyöntyvyydessä ei havaittu eroa (18/27 vs. 18/28; riskisuhde 1,04; 95 % luottamusväli 0,71–1,52; 1 tutkimus, 55 osallistujaa).
Lisäksi tutkimusnäyttöä arvioitaessa ja sovellettaessa on otettava huomioon, että syömishäiriöiden hoito-ohjelmat, päivä- ja osastohoito ovat erilaisia eri maissa. Toisin kuin tämän katsauksen tutkimuksissa, Suomessa on perinteisesti hoidettu erikoissairaanhoidon tasoisessa osastohoidossa vain kaikkein vaikeahoitoisimpia potilaita. Tästä katsauksesta vaikeahoitoisimmat potilaat oli suljettu pois, mikä heikentää tulosten sovellettavuutta suomalaisväestöön. Lisäksi tutkimukset olivat keskittyneet anoreksian kohdalla lähinnä nuoruusikäisiin ja osa tutkimuksista oli vanhoja. Suomessa erikoissairaanhoidon tasoisten hoitopaikkojen keskinäistä paremmuutta ei ole tutkittu lainkaan. Päätöksen osastohoidosta tulisikin perustua potilaan tilanteen kokonaisvaltaiseen arvioon sekä paikallisiin hoitoketjuihin. Päätöstä ei tulisi sitoa kiinteään BMI- tai suhteelliseen painorajaan tai diagnoosiin.