Vasemman kammion hypertrofian diagnostiikassa perustutkimukseksi riittää sydänfilmi, mutta ultraäänitutkimus on herkempi ja tarkempi menetelmä

Perustutkimus tapahtuu EKG:n avulla. Tulkinnassa yleisimpiä käytettyjä metodeja ovat olleet Sokolow–Lyonin volttikriteerit, Cornellin volttikriteerit ja QRS-kestolla korjattu Cornellin sekä Romhilt–Estesin luokitus. Kaikki nämä ovat varsin epäherkkiä ultraäänitkimukseen verrattuna «Norman JE Jr, Levy D. Improved electrocardiographi...»1, «Reichek N, Devereux RB. Left ventricular hypertrop...»2. Käytännön työssä käyttökelpoisena voidaan pitää Cornellin kriteeriä QRS-kestolla korjattuna ja Sokolow–Lyonin kriteeriä «Devereux RB, Koren MJ, de Simone G ym. Methods for...»3

Ultraäänitutkimus antaa selkeästi luotettavamman kuvan vasemman kammion tilanteesta. Vasemman kammion massan laskemiseen on käytetty monia menetelmiä, mutta luotettavimman kuvan tilanteesta antaa Pennin korjauksella laskettu vasemman kammion massa «Norman JE Jr, Levy D. Improved electrocardiographi...»1:

• LVM = 1,04 ((IVS + LVPW + LVEDD)³ – LVEDD³) – 13,6 g
• LVM = vasemman kammion massa (left ventricular mass), grammaa
• IVS = kammioväliseinän paksuus loppudiastolessa (interventricular septum in diastole)
• LVPW = vasemman kammion loppudiastolinen paksuus (left ventricular posterior wall thickness in diastole)
• LVED = vasemman kammion loppudiastolinen poikkimitta (left ventricular end-diastolic diameter)