Takaisin Tulosta

Traumaperäisen stressihäiriön diagnostiset kriteerit DSM-5:n mukaan

Lisätietoa aiheesta
Tanja Laukkala, Henna Haravuori, Ilona Luoma ja asiantuntijana Matti Ponteva
9.1.2020

Traumaperäinen stressihäiriö 309.81 (F43.10)

Huomaa: Seuraavat kriteerit koskevat aikuisia, nuoria ja yli kuusivuotiaita lapsia. Kuusivuotiaiden ja nuorempien lasten osalta katso kohta "traumaperäinen stressihäiriö kuusivuotiailla tai sitä nuoremmilla lapsilla".

A Altistuminen tapahtuneelle tai uhkaavalle kuolemalle, vakavalle loukkaantumiselle tai seksuaaliselle väkivallalle yhdellä tai useammalla seuraavista tavoista:

1. Välitön traumaattisen tapahtuman (tai tapahtumien) kokeminen.

2. Toiseen henkilöön kohdistuneen tapahtuman näkeminen.

3. Tiedon saaminen traumaattisen tapahtuman sattumisesta läheiselle perheenjäsenelle tai ystävälle. Mikäli kyseessä on toteutunut tai uhkaava kuolema, tapahtuma on väkivaltainen tai tapaturmainen.

4. Toistuva tai äärimmäinen altistuminen traumaattisen tapahtuman vastenmielisille yksityiskohdille, kuten osallistuminen ihmisruumiin jäännösten kokoamiseen, toistuvaan lasten hyväksikäytön yksityiskohtien tutkimiseen yms. Huomaa: Kriteeriä A4 ei sovelleta sähköisen median, television, elokuvien tai kuvien kautta tapahtuvaan ei-ammatilliseen altistukseen.

B Traumaattinen tapahtuma tunkeutuu toistuvasti vastentahtoisesti tietoisuuteen yhdellä tai useammalla seuraavista tavoista, uudelleenkokeminen on alkanut traumaattisen tapahtuman jälkeen ja liittyy siihen:

1. Toistuvia, vastentahtoisia, tietoisuuteen tunkeutuvia ahdistavia muistikuvia tapahtumasta. Huomaa: Yli kuusivuotiailla lapsilla voi esiintyä toistuvia leikkejä traumaan liittyvistä aiheista.

2. Toistuvia ahdistavia unia itse tapahtumasta tai liittyen sen herättämään tunnetilaan. Huomaa: Lapsilla voi esiintyä pelottavia unia, joiden sisältö ei ole tunnistettavissa.

3. Dissosiatiivisia reaktioita (kuten takaumia), jolloin henkilö tuntee tai toimii ikään kuin traumaattinen tapahtuma olisi toistumassa. (Vaikeusaste vaihtelee, vaikeimmillaan henkilö voi kokonaan menettää tietoisuuden todellisesta ympäristöstään.) Huomaa: Lapset voivat toistaa tapahtuman aikaista toimintaa leikeissään.

4. Voimakas tai pitkittynyt psyykkinen ahdistus jouduttaessa tekemisiin traumaattista tapahtumaa muistuttavien tai symboloivien sisäisten tai ulkoisten asioiden kanssa.

5. Huomattavat fysiologiset reaktiot traumaattista asiaa muistuttaviin tai symboloiviin sisäisiin tai ulkoisiin asioihin.

C Traumatapahtumaan liittyvien ärsykkeiden jatkuva välttäminen, joka on alkanut sen jälkeen ja ilmenee vähintään toisella seuraavista tavoista:

1. Pyrkimys välttää traumatapahtumaan liittyviä ahdistavia muistoja, ajatuksia ja tunteita.

2. Pyrkimys välttää ihmisiä, paikkoja, keskusteluja, toimintoja, kohteita ja tilanteita, jotka herättävät ahdistavia muistoja, ajatuksia tai tunteita tapahtuneesta tai siihen läheisesti liittyvistä asioista.

D Negatiiviset kognitiiviset ja mielialan muutokset, joilla on yhteys traumaattiseen tapahtumaan. Ne ovat alkaneet tai vaikeutuneet traumaattisen tapahtuman jälkeen, ja ovat havaittavissa kahdella tai useammalla seuraavista tavoista:

1. Kykenemättömyys muistaa traumaattisen tapahtuman keskeisiä osia (dissosiatiivisen amnesian tyyppisesti, eikä oire aiheudu muista tekijöistä kuten pään vammasta, alkoholista tai lääke- tai huumausaineista).

2. Pysyvät ja liioitellun negatiiviset käsitykset tai odotukset itsestä, toisista tai maailmasta (kuten "olen paha", "kehenkään ei voi luottaa", "maailma on yksinomaan vaarallinen", "hermostoni on pysyvästi pilalla").

3. Pysyvät vääristyneet ajatukset traumaattisen tapahtuman syistä ja seuraamuksista, mikä johtaa itsesyytöksiin tai muiden syyttelyyn.

4. Pysyvä kielteinen tunnetila (kuten pelko, kauhu, viha, syyllisyys tai häpeä).

5. Kiinnostuksen tai osallistumisen vähentyminen tärkeisiin toimintoihin.

6. Muista etääntymisen tai vieraantumisen tunne.

7. Jatkuva kykenemättömyys kokea positiivisia tunteita (kuten onnellisuutta, tyytyväisyyttä tai rakastavia tunteita).

E Huomattavia kohonneen vireystilan ja reaktiivisuuden oireita, jotka alkoivat tai vaikeutuivat traumaattisen tapahtuman jälkeen, ja joiden merkkinä on kaksi tai useampia seuraavista:

1. Ärtyneisyys ja vihanpurkaukset (verbaalinen tai fyysinen provosoimaton aggressiivisuus ihmisiä tai esineitä kohtaan).

2. Piittaamaton tai itsetuhoinen käyttäytyminen.

3. Korostunut varuillaanolo

4. Liiallinen säikkyminen.

5. Keskittymisvaikeudet.

6. Unen häiriöt (kuten vaikeus nukahtaa tai pysyä unessa tai levoton uni).

F Häiriön kestoaika (kriteerit B, C, D ja E) on vähintään yksi kuukausi.

G Häiriö aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisella, ammatillisella tai muulla tärkeällä toiminnan alueella.

H Häiriö ei johdu lääkkeiden tai päihteiden fysiologisesta vaikutuksesta eikä muusta sairaudesta.

Määritä lisäksi alaryhmä: Onko kyseessä traumaperäinen stressihäiriö ja dissosiatiiviset oireet:

Jos traumaperäisen stressihäiriön kriteerit täyttyvät, ja lisäksi asianomainen reagoi pitkäkestoisilla tai toistuvilla depersonalisaation tai derealisaation oireilla.

1. Depersonalisaatio: Pitkäkestoinen tai toistuva kokemus siitä, että on irti itsestään, oman itsensä ulkopuolelta havainnoi mielensä toimintoja tai ruumistaan (unessa olemisen kaltainen tunne, itsen tai kehon tunteminen epätodelliseksi tai ajan hidastumisen tunne).

2. Derealisaatio: Pitkäkestoinen tai toistuva kokemus siitä, että ympäristö on epätodellinen (ympäröivä maailma on epätodellinen, unenkaltainen, etäinen tai vääristynyt).

Huomaa: Alaryhmämääritettä ei käytetä, jos oireet aiheutuvat päihteiden fysiologisista vaikutuksista (kuten alkoholinkäytön aiheuttama muistikatko) tai muusta sairaudesta (kuten tajunnanhämärtymiskohtaus)

Määritä lisäksi alaryhmä: Onko häiriö viivästyneenä alkanut:

Häiriö on viivästyneenä alkanut, jos diagnostiset kriteerit täyttyvät vasta kuusi kuukautta trauman jälkeen, vaikka jotkin oireet olisivat alkaneetkin heti.

Traumaperäinen stressihäiriö kuusivuotiailla ja sitä nuoremmilla lapsilla

A. Kuusivuotiaiden ja sitä nuorempien lasten altistuminen tapahtuneelle tai uhkaavalle kuolemalle, vakavalle loukkaantumiselle tai seksuaaliselle väkivallalle yhdellä (tai useammalla) seuraavista tavoista:

1. Välitön traumatapahtuman tai -tapahtumien kokeminen.

2. Toisiin henkilöihin, erityisesti ensisijaisiin hoivaaviin aikuisiin, kohdistuneen yhden tai useamman tapahtumannäkeminen. Huomaa: Altistuminen ei tapahdu ainoastaan sähköisessä mediassa, televisiossa, elokuvissa tai kuvina.

3. Tiedon saaminen traumaattisen tapahtuman sattumisesta vanhemmalle tai hoivaavalle aikuiselle.

B. Traumatapahtuman tai -tapahtumien tunkeutuminen toistuvasti vastentahtoisesti tietoisuuteen yhdellä tai useammalla seuraavista tavoista, oire on alkanut traumaattisen tapahtuman jälkeen:

1. Toistuvia, vastentahtoisia, tietoisuuteen tunkeutuvia ahdistavia muistikuvia traumatapahtumasta tai -tapahtumista. Huomaa: Spontaanit ja tietoisuuteen tunkeutuvat muistikuvat eivät välttämättä vaikuta ahdistavilta ja lapsi voi toistaa tapahtumia leikeissään.

2. Toistuvia ja ahdistavia unia, joiden sisältö tai tunnetila liittyy traumatapahtumaan tai -tapahtumiin. Huomaa: Ei ehkä ole mahdollista varmistua, että pelottava sisältö liittyy traumaattiseen tapahtumaan.

3. Dissosiatiivisia reaktioita (kuten takaumia), jolloin lapsi tuntee tai toimii ikään kuin traumaattinen tapahtuma olisi toistumassa. (Näiden reaktioiden vaikeusaste vaihtelee, äärimmäinen ilmentymä on tietoisuuden menetys nykyisestä ympäristöstä). Tällainen traumalle ominainen toistaminen voi tapahtua leikissä.

4. Voimakas tai pitkittynyt psyykkinen ahdistus lapsen altistuessa traumaattista tapahtumaa symboloiville tai siitä muistuttaville sisäisille tai ulkoisille muistivihjeille.

5. Huomattavat fysiologiset reaktiot traumatapahtumasta tai –tapahtumista muistuttaviin asioihin.

C. Yksi tai useampi seuraavista oireista, jotka edustavat joko jatkuvaa traumatapahtumaan liittyvien ärsykkeiden välttämistä tai traumatapahtumaan liittyviä negatiivisia kognitioiden ja mielialan muutoksia, jotka ovat alkaneet tai vaikeutuneet traumaattisen tapahtuman jälkeen:

Jatkuva ärsykkeiden välttäminen

1. Pyrkimys välttää toimintoja, paikkoja tai fyysisiä muistivihjeitä, jotka muistuttavat traumatapahtumasta tai -tapahtumista.

2. Pyrkimys välttää ihmisiä, keskusteluja tai vuorovaikutustilanteita, jotka muistuttavat traumatapahtumasta tai -tapahtumista.

Negatiiviset kognitioiden muutokset

1. Olennaisesti tihentyneet kielteiset tunnetilat (kuten pelko, syyllisyys, surullisuus, häpeä, hämmennys).

2. Selvästi vähentynyt mielenkiinto tai vähentynyt osallistuminen tärkeisiin toimintoihin, mukaan lukien leikin rajoittuminen.

3. Sosiaalisesti vetäytyvä käyttäytyminen.

4. Pitkäaikainen myönteisten tunteiden ilmaisun vähentyminen.

D. Traumatapahtumaan tai tapahtumiin liittyviä vireystilan ja reaktiivisuuden muutoksia, jotka alkoivat tai vaikeutuivat traumaattisen tapahtuman jälkeen, ja joiden merkkinä on kaksi tai useampia seuraavista:

1. Ärtyneisyys ja vihanpurkaukset (vähäisestä ärsykkeestä tai provosoimatta), jotka tyypillisesti ilmenevät verbaalisena tai fyysisenä aggressiona ihmisiä ja esineitä kohtaan (mukaan lukien voimakkaat raivokohtaukset).

2. Korostunut varuillaanolo.

3. Liiallinen säikkyminen.

4. Keskittymisvaikeudet.

5. Unen häiriöt (kuten vaikeus nukahtaa tai pysyä unessa tai levoton uni).

E. Häiriön kesto on yli yhden kuukauden.

F. Häiriö aiheuttaa kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa suhteessa vanhempiin tai muihin hoivaaviin aikuisiin, sisaruksiin, ikätovereihin tai päivähoidossa tai esikoulussa käymiseen.

G. Häiriö ei johdu lääkkeiden tai päihteiden fysiologisesta vaikutuksesta eikä muusta sairaudesta.

Määritä, onko kyseessä:

Traumaperäinen stressihäiriö dissosiatiivisin oirein: Traumaperäisen stressihäiriön kriteerit täyttyvät ja yksilö kokee jatkuvia tai toistuvia depersonalisaation tai derealisaation oireita:

1. Depersonalisaatio: Jatkuvia tai toistuvia itsestä irrallaan olemisen kokemuksia, kuin havainnoisi ulkopuolelta mielensä toimintoja tai kehoaan (unessa olemisen kaltainen tunne, itsen tai kehon tunteminen epätodelliseksi tai ajan hidastumisen tunne).

2. Derealisaatio: Jatkuvia tai toistuvia kokemuksia, että ympäristö on epätodellinen (esimerkiksi ympäröivä maailma on epätodellinen, unenkaltainen, etäinen tai vääristynyt).

Huomaa: Tätä alaryhmämääritettä käytettäessä dissosiatiiviset oireet eivät saa aiheutua huumaavan aineen fysiologisista vaikutuksista (esimerkiksi tajunnanmenetykset) tai muusta sairaudesta (esimerkiksi tajunnanhämärtymiskohtaukset).

Määritä lisäksi alaryhmä:

Häiriö on viivästyneenä alkanut, jos diagnostiset kriteerit täyttyvät vasta vähintään kuusi kuukautta trauman jälkeen, vaikka jotkin oireet olisivatkin alkaneet heti.

Kirjallisuutta

  1. Posttraumatic Stress Disorder. Kirjassa: Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM), Fifth Edition. American Psychiatric Association, 2013:271-280