Motivoiva haastattelu

Motivoiva haastattelu on William R. Millerin vuonna 1983 esittelemä, ammattilaisen ja potilaan väliseen yhteistyöhön perustuva, potilaskeskeinen ohjausmenetelmä, jonka avulla pyritään löytämään ja vahvistamaan potilaan motivaatiota elämäntapamuutokseen. Menetelmä kehitettiin alun perin erilaisten riippuvuuksien hoitoon, mutta se sopii käytettäväksi myös silloin, kun tarvitaan muutoksia potilaan elämäntapoihin.

Lähtökohtaisesti ihmisillä on motivaatio elää terveellisesti. Käytännössä kuitenkin terveitä elämäntapoja voi olla vaikea toteuttaa, sillä elämäntapojen muuttaminen vaatii rutiinien rikkomista eikä se aina ole helppoa. Taitavalla kommunikaatiolla ihmisen motivaatiota voidaan herättää, kasvattaa ja vahvistaa. Olennaista on pyrkiä selvittämään potilaan omat arvot, tavoitteet, tavoiteltavan muutoksen merkitys ja käytettävissä olevat resurssit, sillä nämä ohjaavat potilaan motivoitumista.

Motivaatio voidaan myös tuhota. Yleensä potilaat eivät halua, että joku käskee, miten heidän tulisi elää. Siksi suora kehotus, kuten ”sinun pitäisi lopettaa polttaminen” saa aikaan enemmänkin vastustusta kuin toivottua vaikutusta. Suostuttelu ja taivuttelu pahentavat tilannetta, sillä mitä enemmän potilas keksii perusteluja tupakoinnin jatkamiselle, sitä vahvemmin hän uskoo itsekin perustelujaan. Paternalistinen eli holhoava lähestymistapa ei kuulu motivoivaan haastatteluun.

Keskeiset periaatteet motivoivassa haastattelussa ovat seuraavat:

1. Empatian osoittaminen. Potilas kokee, että ammattilainen on kiinnostunut hänestä ja hänen asioistaan. Yksinkertaisin tapa osoittaa kiinnostusta on pitää katsekontakti potilaaseen, kuunnella tarkkaavaisesti ja äännellä välillä hyväksyvästi ”mmm”, ”kerro lisää…”.
2. Potilaan itseluottamuksen ja omien kykyjen vahvistaminen. Pyritään tunnistamaan ja vahvistamaan potilaan vahvuuksia, löydetään aina ensin asian hyvät puolet ja pienetkin edistysaskeleet.
3. Nykyisen ja tavoiteltavan tilanteen välillä olevan ristiriidan voimistaminen. Elämäntapamuutosta motivoi havaittu ristiriita nykyisen käyttäytymisen ja potilaalle tärkeiden tavoitteiden ja arvojen välillä. Pyritään tuomaan epäsuhtaa esiin ja auttamaan potilasta itse puhumaan muutoksen puolesta.
4. Väittelyn välttäminen, vastarinnan myötäileminen. Potilaalla voi olla eri käsitys asioista kuin ammattilaisella. Jos potilas pysyy kannassaan, ammattilaisen todistelu ei yleensä paranna asiaa. Aihe kannattaa jättää hetkeksi ja palata siihen toisessa yhteydessä. Ammattilaisen tulee myös myötäillä vastarintaa eikä provosoitua, vaikka potilas ei toimisi toivotulla tavalla. Potilasta ei kritisoida, vaan osoitetaan ymmärrystä reaktioita kohtaan ja annetaan oikeutus tunteille: ”ymmärrän, että tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa…”

Motivoivan haastattelun perusmenetelmiä ovat seuraavat:

1. Avoimet kysymykset. Motivoivan haastattelun tarkoituksena on saada potilas ajattelemaan aktiivisesti sekä saada selville potilaan ajattelua. Avoimet kysymykset alkavat yleensä sanoilla mitä, miten, miksi, kuinka ja kerro. Tavoite on, että potilas puhuu enemmän kuin ammattilainen.
2. Reflektoiva eli heijastava kuuntelu. Reflektoiva kuuntelu on haastava, mutta samalla tehokas keino viestittää potilaalle, että häntä todella kuunnellaan. Reflektoivan kuuntelun prosessissa ikään kuin tarkastetaan, onko se "mitä kuulija luulee puhujan tarkoittavan” sama kuin “mitä puhuja todella tarkoittaa”.
3. Yhteenvedot. Reflektoiva kuuntelu sisältää myös lyhyiden yhteenvetojen tekemisen. Tarkoituksena on koota keskeisin siitä, mitä ammattilainen on kuullut ja ymmärtänyt. Yhteenvedon avulla voidaan osoittaa, että potilas on tullut kuulluksi. Samalla potilaalla on mahdollisuus vielä korjata ja täydentää kertomaansa. Tärkeää on myös kuunnella tarkkaan, mitä myönteistä potilas tulee sanoneeksi toiminnastaan tai itsestään. Motivoivaan haastatteluun kuuluu kärsivällisyys odottaa potilaan itseään motivoivia lauseita ja vahvistaa tätä puhetta.

Motivoiva haastattelu on onnistunut, jos vastaanoton päätyttyä potilaalla on mielessään suunnitelma elämäntapamuutokseen ryhtymisestä. Itse tehty suunnitelma sopii potilaan omiin arvoihin, tarpeisiin, tavoitteisiin ja resursseihin ja on siksi yleensä toteuttamiskelpoinen. Pitää kuitenkin muistaa, että potilaat motivoituvat siinä tahdissa, kun se on heille mahdollista eikä motivoitumista voi kiirehtiä. Joskus motivoiva haastattelu jättää mieleen pienen ajatuksen alun, joskus se saa heti aikaan suuren muutoksen. Asiaan palataan joka tapauksessa uudestaan seuraavalla tapaamisella. On hyvä muistaa, että kaikilla potilailla ei ole kykyä tai mahdollisuutta käsitellä asiaa ja päätyä omaan ratkaisuun. Ammattilaisen tulisikin osata arvioida potilaan kykyjä ja tarvittaessa ottaa aktiivisempi rooli potilaan ohjaamisessa.