Astman, ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen yhteyttä on tutkittu kliinisissä potilasaineistoissa, väestöotoksissa ja geneettisissä tutkimusasetelmissa.
Perusterveydenhuollossa hoidossa olevien astmapotilaiden oireita, astman vaikeusastetta ja psyykkistä tilannetta arvioitiin kahdella kaupunki- ja kahdella esikaupunkialueella «Rimington LD, Davies DH, Lowe D ym. Relationship b...»1. 114 perusterveydenhuollon astmapotilasta tutkittiin spirometrialla, astman oirekyselyllä (AQLQ Asthma Quality of Life Questionnaire), paikallisesti laaditun kyselyllä (Q score) ja ahdistuneisuuden sekä masennuksen oirekyselyllä (Hospital Anxiety and Depression HAD scale). Astman vaikeusaste määriteltiin spirometrian ja astmalääkityksen perusteella. AQLQ-oireet korreloivat PEF-arvoihin (rs = 0,40) ja BTS (British Thoracic Society) ohjeisiin hoidon porrastuksesta (rs = 0,25). Vastaavasti oirepisteet (Q score) korreloivat PEF-arvon kanssa (rs = 0,44) ja BTS-ohjeiden mukaisen hoitoportaan kanssa (rs = 0,42) «Rimington LD, Davies DH, Lowe D ym. Relationship b...»1. Vastaavan tasoisia korrelaatioita löytyi FEV1-arvon ja oireiden osalta. HAD-ahdistuneisuus- ja masennuskyselyn pisteet korreloivat muiden oirepisteiden kanssa, mutta niillä ei ollut juuri mitään korrelaatiota keuhkojen toimintakokeiden tuloksiin. Logistisen regressioanalyysin perusteella HAD-pisteiden tulokset selittivät oireita keuhkofunktiosta ja BTS-hoitoportaasta riippumatta. Kaupunkialueiden astmapotilailla oli enemmän oireita, ahdistuneisuutta ja masennusta, mutta objektiivisissa astman mittareissa ei ollut eroa.
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa «Akula M, Kulikova A, Khan DA ym. The relationship ...»2 arvioitiin astman, nykyisten masennusoireiden ja elinaikaisen psykiatrisen historian yhteyttä laajassa väestöotoksessa. Tutkimukseen käytettiin 2 168 Dallas Heart Studyyn osallistuneen tutkittavan tietoja. Astmadiagnoosin ja psykiatrisen historian sekä astmadiagnoosin ja masennusoireiden (Quick Inventory of Depressive Symptomology) yhteyttä tutkittiin logistisella regressiolla ja todettiin, että 13,4 %:lla tutkittavista oli astma. Astma lisäsi todennäköisyyttä psyykkisen sairauden diagnoosille aiemmin (OR 1,810, 95 % luottamusväli 1,280–2,559, p = 0,001) ja vähintään keskivaikeille masennusoireille (OR 1,586, 95 % luottamusväli 1,106–2,274, p = 0,012). Yhteys oli riippumaton iästä, sukupuolesta, tupakoinnista tai painoindeksistä.
Italialaisessa väestötutkimuksessa «Grosso A, Pesce G, Marcon A ym. Depression is asso...»3 arvioitiin masennuksen ja astman tai riniitin (nenätulehdus) yhteyttä. Yhteensä 2 227 iältään 21–86-vuotiasta (50 % oli naisia) tutkittavaa osallistui tutkimukseen. Tutkittaville tehtiin standardoitu haastattelu, ihopistokokeet ja keuhkojen toimintakokeet. Osallistujat jaettiin 3 ryhmään: astma (n = 528), riniitti (ei astmaa) (n = 972) ja kontrollit (n= 727). Kahta kysymystä kyselystä (Patient Health Questionnaire PHQ-2) käytettiin masennuksen ja anhedonian (kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää) tunnistamisessa. Masennuksen esiintyvyys oli 16,7 % astmaryhmässä, 11,9 % riniittiryhmässä ja 5,1 % kontrolleilla. Sekä astmaa että riniittiä sairastavilla masentuneilla oli huonompi hengitystiesairauteen liittyvä elämänlaatu sekä useammin hengitystiesairauteen liittyviä oireita kuin niillä, joilla masennusta ei ollut «Grosso A, Pesce G, Marcon A ym. Depression is asso...»3. Lisäksi astmaa sairastavilla masennus liittyi huonompaan astman hallintaan. Riniittiryhmässä masennus assosioitui sairauteen liittyviin arkielämän rajoituksiin, suurempaan pahenemisvaiheiden riskiin ja hengitystiesairauteen liittyviin reseptimääräyksiin. Masentuneet riniittiä sairastavat olivat harvemmin atooppisia. Tässä tutkimuksessa riniitin pahenemisvaiheet (erityisesti ei-atooppisilla) ja astman huono hallinta liittyivät selvästi masennukseen aikuisilla.
Korealaisessa väestötutkimuksessa «Choi HG, Kim JH, Park JY ym. Association Between A...»4 haluttiin selvittää kaksisuuntaisesti astman ja masennuksen yhteyttä aikuisilla. Astmaa sairastaville haettiin kontrollit, jotka oli satunnaistettu iän, sukupuolen, tuloryhmän, asuinalueen ja sairaushistorian osalta. Coxin regressioanalyysillä tutkittiin astman riskiä masennusta sairastavilla ja masennuksen riskiä astmaa sairastavilla. Masennuksen riski oli suurempi astmaa sairastavilla kontrolleihin verrattuna, HR 1,35, 95 % luottamusväli 1,31–1,40. Lisäksi astman riski oli suurempi masennusta sairastavilla verrattuna niihin, joilla masennusta ei ollut, HR 1,25, 95 % luottamusväli 1,21–1,29.
Geneettisessä assosiaatiotutkimuksessa «Zhu Z, Zhu X, Liu CL ym. Shared genetics of asthma...»5 tehtiin koko genomin kartoitus astman ja 8 psykiatrisen sairauden assosiaatiotutkimuksena käyttäen lähteenä UK biopankin ja Psykiatrisen Genomikonsortoiumin aineistoa. Tutkimuksessa katsottiin ADHD:n (attention deficit hyperactivity disorder), ahdistuneisuudens, autismin, bipolaarihäiriön, syömishäiriön, masennuksen, post-traumaattisen stressireaktion ja skitsofrenian diagnoosien sekä astman geneettisiä yhteneviä alueita. Yhden sairauden koko genomin assosiaatioanalyysissä tunnistettiin 130 aiemmin raportoitua aluetta ja 31 uutta aiemmin tunnistamatonta aluetta, jotka assosioituivat astmaan. Tulosten mukaan ADHD:lla, ahdistuneisuushäiriöllä ja masennuksella on voimakas geneettinen korrelaatio astmaan «Zhu Z, Zhu X, Liu CL ym. Shared genetics of asthma...»5. ADHD:n ja astmaan assosioitui 7 geenialuetta, ahdistuneisuushäiriöön ja astmaan 1 geenialue, astmaan ja masennukseen 10 geenialuetta. Funktionaalisten analyysien mukaan näiden alueiden variantit ohjaavat geenien ilmenemistä ekso- ja endokriinisissä kudoksissa, ruoansulatus- ja hengityselimistön kudoksissa ja immuunisysteemissä. Testien mukaan ADHD ja masennus lisäävät astman riskiä. Tutkimuksessa havaittiin yhteisiä astmaan ja ADHD:öön, ahdistuneisuuteen ja masennukseen assosioituvia geenialueita.
6 kuukauden seurantatutkimuksessa «Sastre J, Crespo A, Fernandez-Sanchez A ym. Anxiet...»6 arvioitiin masennus- ja ahdistuneisuusoireiden assosiaatiota astmaan ja astman hallintaan. 3 182 potilasta, joilla oli keskivaikea tai vaikea astma, osallistui tutkimukseen. Kaikilta heistä tutkittiin spirometria, astmatesti, ahdistuneisuus- ja masennuskysely (Hospital Anxiety and Depression Scale) sekä lähtötilanteessa että 6 kuukauden kuluttua. Erikoislääkäri otti kantaa hoitoon hoitosuositusten mukaisesti. Lähtötilanteessa 24,2 % ja 12 % potilaista oli ahdistuneita tai masentuneita kyselyn mukaan. 6 kuukauden seurantajakson jälkeen enää 15,3 % ja 8,1 % oli ahdistuneita tai masentuneita (P < 0,001). Samalla astman hoitotasapaino parani sekä FEV1-arvon perusteella (FEV1 parani 81,6 ± 20,9 %:sta 86 ± 20,8 %:iin) että astmatestitulosten perusteella (ACT 15,8 ± 4,7 ja 6 kuukauden kuluttua 19,4 ± 4,4) arvioituna.
Sekä epidemiologiset että geneettiset tutkimukset tukevat astman, ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen yhteyttä. Raportoiduilla astma-, ahdistuneisuus- ja masennusoireilla voi olla päällekkäisyyttä, ja kyselytutkimuksen mukaan ahdistuneisuusoireet selittävät oireilua riippumatta astman vaikeusasteesta. Siten astman erotusdiagnostiikkaan onkin kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi tutkimusten mukaan astma lisää todennäköisyyttä psyykkisen sairauden diagnoosille ja vähintään keskivaikeille masennusoireille aikuisväestössä. Myös riniitti ja huono astman hallinta liittyivät selvästi masennukseen aikuisilla. Toisaalta astman hyvällä hoidolla näyttää olevan suotuisa vaikutus myös ahdistuneisuus- ja masennusoireiden hallintaan.