Lievän oireisen uniapnean hoidosta näyttäisi olevan hyötyä oheissairastavuuteen.
Lievä uniapnea ilman päiväoireita on yleistä. Islantilaisessa väestössä lievän uniapnean (apnea-hypopneaindeksi (AHI) 5–15/t) esiintyvyys miehillä oli 27,4 % ja naisilla 21,2 % «Arnardottir ES, Bjornsdottir E, Olafsdottir KA ym....»1 ja sveitsiläisessä Hypnolaus-kohortissa puolestaan 35–75-vuotiailla miehillä 34,1 % ja naisilla 37,4 % «Heinzer R, Vat S, Marques-Vidal P ym. Prevalence o...»2. Kun sveitsiläisessä kohortissa arvioitiin erikseen oireettomat ja päiväoireiset henkilöt, lievän oireettoman uniapnean esiintyvyys oli alle 60-vuotiailla miehillä 40 % ja oireisen 6 % ja vähintään 60-vuotiailla vastaavasti 26 % ja 3 %. Alle 60-vuotiailla naisilla oireetonta lievää uniapneaa esiintyi 33 %:lla ja oireista 4 %:lla ja 60-vuotta täyttäneillä vastaavasti 43 %:lla ja 2 %:lla «Heinzer R, Vat S, Marques-Vidal P ym. Prevalence o...»2.
Sveitsiläisessä väestöpohjaisessa 3 043 henkilön tutkimuksessa «Heinzer R, Vat S, Marques-Vidal P ym. Prevalence o...»2 unipolygrafian tiedot olivat käytettävissä 2 121 potilaasta. Heistä 48 % oli miehiä (mediaani-ikä 57 vuotta, IQR 49–68, vaihteluväli 40–85 vuotta; keskimääräinen BMI 25,6 kg/m2 ± 4,1). Lievällä uniapnealla ei havaittu yhteyttä verenpainetautiin, diabetekseen, metaboliseen oireyhtymään tai masennukseen useiden tekijöiden suhteen vakioitaessa.
Brasilialaisessa 39:n (14 naista) lievän uniapneapotilaan ja 25:n (17 naista) verrokin tutkimuksessa «Luz GP, Guimarães TM, Weaver TE ym. Impaired susta...»3 iän, BMI:n ja kouluvuosien vakioinnin jälkeen uniapneapotilaat tekivät enemmän virheitä kuin verrokit (3,90 ± 4,16 vs. 2,43 ± 5,55, p = 0,004) viidesti päivässä tehdyssä jatkuvaa keskittymistä vaativassa PVT-testissä.
Penn State Cohortin «Vgontzas AN, Li Y, He F ym. Mild-to-moderate sleep...»4 1 741 aikuisesta osallistujasta 744:llä ei ollut verenpainetautia eikä vaikeaa uniapneaa (AHI ≥ 30/t). Heitä seurattiin 9,2 vuotta. Lievä uniapnea oli 71:llä, kohtalainen 32:lla. Lievää uniapneaa sairastavista poikkeavaa päiväväsymystä Likertin asteikolla mitattuna oli 7,8 %:lla. Uudeksi (incident) verenpainetaudiksi luokiteltiin itse raportoitu verenpainelääkkeiden käytön aloittaminen ja/tai verenpainetaudin diagnoosi lähtövaiheen jälkeen. Lievä uniapnea oli yhteydessä verenpainetaudin suurentuneeseen ilmaantumisriskiin (HR 3,24; 95 % luottamusväli 2,08–5,03) huolimatta vakioinnista monen tekijän suhteen. Ikä vaikutti yhteyden voimakkuuteen (yhteisvaikutuksen p < 0,05). Nuorilla ja keski-ikäisillä yhteys oli voimakkaampi, yli 60-vuotiailla ei yhteyttä havaittu.
Eurooppalaisessa todellisen elämän etenevässä usean keskuksen seurantakohortissa (ESADA) «Bouloukaki I, Grote L, McNicholas WT ym. Mild obst...»5 4 732 potilaan aineistossa verrattiin verenpainetaudin esiintyvyyttä lievää uniapneaa sairastavilla ja kuorsaajilla. Lievä uniapnea jaettiin kahteen alaryhmään: mildAHI5-<11/t (AHI 5 – < 11/t) ja mildAHI11-<15/t (AHI ≥ 11 – < 15/t). Potilaat vakioitiin iän, sukupuolen, tupakoinnin, lihavuuden, päiväväsymyksen, dyslipidemian, COPD:n, tyypin 2 diabeteksen ja unirekisteröintimenetelmän (yöpolygrafia tai unipolygrafia) suhteen. Verenpainetaudin esiintyvyys oli suurempi mildAHI11-<15/t -ryhmässä verrattuna mildAHI5-<11/t -ryhmään ja kuorsaajiin (52 % vs. 45 % vs. 30 %, p < 0,001). Vastaavasti verenpainetaudin vakioidut OR:t olivat 1,789 (mildAHI11–15/t; 95 % luottamusväli 1,49–2,15) ja 1,558 (mildAHI5-<11/t; 95 % luottamusväli 1,34–1,82), (p < 0,001). Herkkyysanalyysissä mildAHI11-<15/t oli yhteydessä verenpainetaudin esiintyvyyteen sekä yöpolygrafiaryhmässä (OR 1,779; 95 % luottamusväli 1,403–2,256; p < 0,001) että unipolygrafiaryhmässä (OR 1,424; 95 % luottamusväli 1,047–1,939; p = 0,025). Lievän uniapnean ja verenpainetaudin välillä on annos-vasteyhteys, joka havaitaan yöpolygrafialla rekisteröidyillä jo AHI 5/t -tasolla, ja riski suurenee AHIn suuretessa. Nämä havainnot haastavat perinteiset uniapnean vaikeusasteen raja-arvot ja voivat auttaa sydän- ja verisuonitautien riskin arvioinnissa.
Satunnaistetussa lumekontrolloidussa vaihtovuoroisessa tutkimuksessa «Engleman HM, Kingshott RN, Wraith PK ym. Randomize...»6 (n = 34, joista 13 naisia) tutkittiin lievää uniapneaoireyhtymää (AHI 5–15/t ja päiväväsymys) 4 viikon CPAP- ja lumetablettijaksojen aikana. Keskimääräinen CPAP-käyttö oli 2,8 ± 2,1 tuntia yössä. Lumehoitoon verrattuna CPAP-hoito paransi oirepisteitä (p > 0,01), koettua uneliaisuutta (Epworth Sleepiness Scale (ESS); p < 0,01) suoriutumista kahdessa seitsemästä kognitiivisesta testistä (p < 0,02), masennuspisteissä (p < 0,01) ja viidessä SF-36 kyselyn alaosiossa (p ≤ 0,03). MWT:ssä ei vaikutusta ilmennyt (p > 0,2). 14 potilasta 34:stä piti CPAP-hoitoa lumetta parempana.
Perättäisistä 449:stä unilaboratorion potilaasta (keski-ikä 56,0 ± 10,5 v, BMI 30,8 ± 5,4 kg/m2) 364 sai CPAP-hoitoa ja 85 jäi hoidotta «Buchner NJ, Sanner BM, Borgel J ym. Continuous pos...»7. Seuranta-ajan mediaani oli 72,0 kuukautta (vaihteluväli 1–156 kuukautta). Päätetapahtumina olivat ei-fataalit (sydäninfarkti, aivohaveri ja revaskularisaatiota vaativa akuutti koronaarioireyhtymä) ja fataalit (sydäninfarktista tai aivohaverista johtuva kuolema) sydän- ja verisuonitapahtumat. Keskimääräinen AHI lähtötilanteessa hoidetuilla oli 30,9 ± 21,8/t ja hoitamattomilla 15,3 ± 13,0/t, mutta sydän- ja verisuonisairastavuudessa tai niiden riskeissä ei ollut eroa ryhmien välillä. Päiväväsymyksen astetta ei mainittu. Lievää tai keskivaikeaa uniapneaa sairastavilla (n = 288) ilman hoitoa olevilla oli enemmän päätetapahtumia (arvioitu ilman tapahtumia 10 vuoden kohdalla 51,8 vs. 80,3 %, p < 0,001; absoluuttinen riskin vähenemä 28,5 %; NNT yhden tapahtuman estämiseksi 10 vuodessa 3,5). Kun vakioitiin iän, sukupuolen, sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden ja lähtötilanteen oheissairauksien suhteen, CPAP-hoito oli itsenäinen päätetapahtumilta suojaava tekijä (HR 0,36; 95 % luottamusväli 0,21–0,62; p < 0,001). Uniapnean hoito siis oli itsenäisessä yhteydessä 64 %:lla sydän- ja verisuonitautien riskin vähenemään.
Brittiläiseen rinnakkaisryhmien satunnaistettuun kontrolloituun monikeskustutkimukseen «Wimms AJ, Kelly JL, Turnbull CD ym. Continuous pos...»8 rekrytoitiin 301 18–80-vuotiasta lievää obstruktiivista uniapneaa (AHI 5–15 joko AASM 2007- tai AASM 2012 -kriteerien mukaan) sairastavaa potilasta. Osallistujat satunnaistettiin 1:1 joko 3 kuukauden CPAP-hoidon ja tavanomaisen hoidon (unenhuolto-ohjeet) yhdistelmän ryhmään tai pelkän tavanomaisen hoidon ryhmään. Tutkimus ei ollut sokkoutettu. Pääasiallinen vaste oli Short Form-36-kyselyn vitaliteettiosion pisteiden muutos intention-to-treat-populaatiossa. 233 potilaalla oli lievä uniapnea AASM 2012 -kriteerien perusteella: 115 satunnaistettiin CPAP-hoitoa saavaan ryhmään ja 118 pelkkään tavanomaisen hoidon ryhmään. Lähtövaiheen ESS-pisteet olivat CPAP-ryhmässä 9,9 ± 4,5 ja tavanomaisen hoidon ryhmässä 10,0 ± 4,2. 209 (90 %) vei tutkimuksen loppuun. Vitaliteettipisteissä hoitovaikutus oli keskimäärin 10,0 pistettä (95 % luottamusväli 7,2–12,8; p < 0,0001) 3 kuukauden kuluttua CPAP-hoidon aloituksesta; verrattaessa tavanomaiseen hoitoon 9,2 pistettä (6,8–11,6) vs. -0,8 pistettä (-3,2–1,5). ANCOVAn last-observation-carried-forward-analyysillä vitaliteettipisteissä hoitovaikutus oli keskimäärin 7,5 pistettä (95 % luottamusväli 5,3–9,6; p < 0,0001) 3 kuukauden kuluttua CPAP-hoidon aloituksesta ja tavanomaisen hoidon ryhmään verrattaessa 7,5 pistettä (6,0–9,0) vs. 0,0 pistettä (-1,5–1,5). Kolmen kuukauden CPAP-hoito siis paransi lievää uniapneaa sairastavien elämänlaatua.
Kommentti: AHIn perusteella määritelty lievä uniapnea on yleistä, mutta oireisen esiintyvyys on vain murto-osa siitä. Kliinisissä aineistoissa lieväkin eli oireinen uniapnea näyttäisi olevan yhteydessä oheissairastavuuteen ja sen asianmukainen hoito näyttäisi olevan hyödyllistä. Tulosten sovellettavuus suomalaiseen aineistoon on hyvä. Tutkimusaineistot CPAP-hoidon vaikutuksesta uniapneaan ovat kuitenkin pieniä.