Oireettoman diabeteksen diagnosointiin on vuodesta 1980 alkaen suositeltu kahden tunnin glukoosirasituskoetta ja siinä joko suurta paastoglukoosipitoisuutta tai kahden tunnin glukoosipitoisuutta, raja-arvot ovat ajan kuluessa vain hieman muuttuneet. American Diabetes Association (ADA) on sisällyttänyt viimeisimpään vuoden 2021 suositukseensa kaikki kolme vaihtoehtoa: paastoglukoosipitoisuus, kahden tunnin glukoosipitoisuus rasituksen jälkeen ja HbA1c-taso «American Diabetes Association. Classification and ...»1. ADA toteaa, että nämä metodit ovat yhtä sopivia (equally adequate) diabeteksen toteamiseen. Maailman terveysjärjestö WHO on pitänyt glukoosirasituskoetta ensisijaisena diabeteksen toteamiskeinona «World Health Organization. Definition, Diagnosis a...»2, joskin nykyään voidaan käyttää myös sokerihemoglobiinin (HbA1c) tasoa ≥ 48 mmol/mol diabeteksen kriteerinä «WHO Consultation (Tuomilehto J). Use of Glycated H...»3. WHO korostaa tutkimusnäyttöön pohjautuen, että HbA1c alle 48 mmol/mol ei sulje pois diabeteksen mahdollisuutta ja että tasoilla alle 48 mmol/mol ei ole kliinistä tulkintaa. American Diabetes Association (ADA) on kuitenkin WHO:sta poiketen esittänyt niin sanottua "elevated non-diabetic HbA1c -kategoriaa" (39–47 mmol/mol), jolle ei kuitenkaan ole kunnollista tieteellistä perustelua.
Suomalaisessa väestötutkimuksessa paastoglukoosin mittauksella löydettiin 45 % diabetesta sairastavaa henkilöistä, joilla ei ollut aikaisempaa tietoa diabeteksesta, eli verrattuna kahden tunnin glukoosirasituskokeen löydökseen diabetesta sairastavista 55 % jäi toteamatta «Peltonen M, Korpi-Hyövälti E, Oksa H, ym. Lihavuud...»4. Tulos on samanlainen kuin aikaisemmassa eurooppalaisessa meta-analyysissä «The DECODE Study Group. Glucose tolerance and mort...»5. HbA1c:n herkkyys oireettoman diabeteksen toteamiseksi on vielä heikompi kuin paastoglukoosin tai kahden tunnin glukoosirasituskokeen. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa NHANES (2003–2006) -tutkimuksessa HbA1c:n perusteella löydettiin 30 % diabetesta sairastavaa, paastoglukoosin perusteella 46 % ja kahden tunnin glukoosirasituskokeen perusteella 90 % «Cowie CC, Rust KF, Byrd-Holt DD, ym. Prevalence of...»6. Tuore tanskalainen rekisteritutkimus osoitti, että HbA1c-mittauksen yleistyttyä diabeteksen diagnosoinnissa uusien tapausten määrä on pienentynyt, mutta samaan aikaan diabetesta sairastavien kuolleisuus on lisääntynyt «Knudsen JS, Knudsen SS, Hulman A, ym. Changes in t...»11.
Kahden tunnin glukoosipitoisuus on tärkein ja ainoa itsenäinen glykemian mittari ennustettaessa väestön kuolleisuutta tai sydän- ja verisuonitautiriskiä, kun muut tärkeät riskitekijät, myös BMI, on vakioitu «The DECODE Study Group. Is the Current Definition ...»7, «Qiao Q, Dekker JM, de Vegt F, ym. Two prospective ...»8. Myös heikentynyt glukoosinsieto eli kahden tunnin glukoosipitoisuus 7,8–11,0 mmol/l ennustaa kuolleisuutta tai sydän- ja verisuonitautiriskiä «The DECODE Study Group. Glucose tolerance and mort...»5, «Qiao Q, Dekker JM, de Vegt F, ym. Two prospective ...»8, ja se voidaan todeta ainoastaan glukoosirasituskokeessa. Paastoglukoosi tai HbA1c eivät ole itsenäisiä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, kun kahden tunnin glukoosipitoisuus on huomioitu «Qiao Q, Dekker JM, de Vegt F, ym. Two prospective ...»8, «Meigs JB, Nathan DM, D'Agostino RBSr, Wilson PW. F...»9, «Shahim B, De Bacquer D, De Backer G, ym. The Progn...»10.
Kun mietitään hyperglykemian tunnistamista, diagnosoinnin ohessa tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn mahdollisuuden tulee olla keskeinen asia. Suurentuneen ei-diabeettisen paastoglukoosipitoisuuden ja heikentyneen glukoosinsiedon fysiologinen tausta on erilainen «Faerch K, Borch-Johnsen K, Holst JJ, ym. Pathophys...»12: edellinen kuvastaa pääosin maksan glukoosiaineenvaihdunnan häiriötä, minkä takia paastoglukoosipitoisuus on aamulla suurentunut, kun taas jälkimmäinen kuvastaa erityisesti aterianjälkeisen glukoosiaineenvaihdunnan häiriötä: joko heikentynyttä haiman insuliinin tuotantoa ja/tai insuliiniresistenssiä eli insuliinin tehottomuutta elimistössä. On siis loogista, että elintapainterventio, joka kohdistuu ravintoon ja liikuntaan, toimii henkilöillä, joilla on heikentynyt glukoosinsieto, ja tästä on myös vankkaa tutkimusnäyttöä «Tuomilehto J, Lindström J, Eriksson JG, ym. Preven...»13, «Roberts S, Barry E, Craig D, ym. Preventing type 2...»14. Sen sijaan tutkimuksessa, jossa tutkittavat seulottiin käyttäen suurentunutta ei-diabeettista paastoglukoosipitoisuutta, diabeteksen kehittyminen estyi vain henkilöillä, joilla oli lisäksi suurentunut kahden tunnin glukoosipitoisuus «Saito T, Watanabe M, Nishida J, ym. Lifestyle modi...»15. Suuri HbA1c-taso, joka mittaa keskimääräistä verenglukoosin määrää, ei kerro mitään hyperglykemian fysiologisesta taustasta. Näin ollen glukoosirasituskoe on olennainen osa tyypin 2 diabeteksen ehkäisyä ja suuren riskin henkilöiden toteamista, eikä sitä voida korvata muilla glykemian mittareilla.
On esitetty, että kehon koko ja koostumus vaikuttavat glukoosirasituskokeen tulokseen niin merkittävästi, että on kyseenalaista, onko rasituskoe luotettava menetelmä diagnoosin tekemiseen. Pitkillä ihmisillä oli pienempi kahden tunnin glukoosipitoisuus kuin lyhyillä «Rehunen SKJ, Kautiainen H, Eriksson JG, ym. Adult ...»16. Tämän pohjalta glukoosirasituskokeen kyseenalaistaminen ei ole suoraviivaista. Käänteinen yhteys pituuden ja kahden tunnin glukoosirasituskoetuloksen välillä oli todettavissa erityisesti lyhyimmillä henkilöillä, jolla kehon painoindeksi (BMI) oli < 25 kg/m2, ja jonkin verran myös ylipainoisilla (BMI 25,0–29,9). Sen sijaan lihavilla tuota yhteyttä ei havaittu, ja suurin osa diabeteksesta todetaan lihavilla. Tulokset ja niiden tulkinta pitää varmentaa toisissa aineistoissa ja meta-analyysissä, jotka puuttuvat ainakin toistaiseksi. Täten kehon koostumuksen ja koon suhteen ei voida vielä vetää johtopäätöksiä syy-seuraussuhteesta, jonka pitää olla näyttöön perustuvan suosituksen pohjana.
Kahden tunnin glukoosirasituskoe on haasteellinen sen pitkähkön keston vuoksi. Viime aikoina onkin selvitetty, voitaisiinko se korvata yhden tunnin glukoosirasituskokeella. Vertailevat tutkimukset ovat osoittaneet, että yhden tunnin glukoosipitoisuus 8,6 mmol/l vastaa kahden tunnin glukoosipitoisuutta 7,8 mmol/l «Bergman M, Manco M, Sesti G, ym. Petition to repla...»17 ja että yhden tunnin glukoosipitoisuus 11,6–12,0 mmol/l vastaa kahden tunnin glukoosipitoisuutta 11,1 mmol/l (herkkyys 0,92 ja tarkkuus 0,91) «Bergman M, Manco M, Sesti G, ym. Petition to repla...»17, «Ahuja V, Aronen P, Pramodkumar TA, ym. Accuracy of...»18. Yhden tunnin glukoosipitoisuus ennusti itsenäisesti sydän- ja verisuonitautitapahtumia suomalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa «Lind M, Tuomilehto J, Uusitupa M, ym. The associat...»19 sekä oululaisessa seurantatutkimuksessa «Saunajoki A, Auvinen J, Bloigu A, ym. One-hour pos...»20 ja myös diabeteksen ilmaantumista «Saunajoki AE, Auvinen JP, Bloigu AH, ym. Evaluatin...»21 ja oli yhteydessä retinopatian esiintyvyyteen «Saunajoki A, Auvinen J, Saarela V, ym. Association...»22, mutta asiasta tarvitaan lisätutkimuksia, joita onkin käynnissä. Eurooppalaisessa tutkimuksessa on ehdotettu algoritmia, joka aloitetaan paastoglukoosin ja HbA1c:n mittaamisella. Jos diabetesta ei todeta, edetään yhden tunnin glukoosirasituskokeeseen, jota diagnoosin jäädessä epävarmaksi jatketaan kahteen tuntiin asti «Ferrannini G, De Bacquer D, Gyberg V, ym. Saving t...»23.
Täten glukoosirasituskoe on edelleen keskeinen tutkimus diabeteksen ja esidiabeteksen diagnostiikassa. Kahden tunnin glukoosirasituskoe muodostaa myös raskausdiabeteksen toteamisen perustan «US Preventive Services Task Force, Davidson KW, Ba...»24. Tutkimusnäyttö yhden tunnin glukoosirasituskokeen hyödyllisyydestä näyttää tällä hetkellä lupaavalta. Varmentavia lisätutkimuksia odotellessa on syytä noudattaa kansainvälisiä suosituksia diabeteksen ja muiden glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden mittaamisesta ja diagnostisista kriteereistä.