Perusmotorisiin taitoihin kohdennettu harjoittelu varhaiskasvatuksessa tukee motoristen taitojen oppimista 3,5–6-vuotiailla lapsilla, joilla on kehityksellisen koordinaatiohäiriön (DCD) riski

Johdanto. Vaikka kehityksellisen koordinaatiohäiriön diagnoosia ei suositella annettavaksi alle 5-vuotiaille, on tärkeää tunnistaa motoristen taitojen puutteet mahdollisimman varhain ja tarjota kohdennettua tukea myös lapsen luontaisissa toimintaympäristöissä kuten varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksessa perusmotoristen taitojen harjoittelun vaikutuksesta motoriseen suoriutumiseen lapsilla, joilla on DCD:n riski, on vain vähän tutkimusta. Aiheeseen liittyviin tutkimuksiin liittyy useita luotettavuutta heikentäviä tekijöitä (esim. pienet otoskoot, samanaikaishäiriöiden kontrolloinnin tai sokkouttamisen puute). Osa puutteista johtuu siitä, että lapsen luonnollisessa toimintaympäristössä tehtävässä tutkimuksessa on mahdotonta noudattaa täysin kontrolloidun kokeellisen tutkimuksen periaatteita. Näissä ympäristöissä voidaankin parhaimmillaan toteuttaa vain näennäiskokeellisia tutkimuksia. Tutkimusten samansuuntaiset tulokset kuitenkin lisäävät laadultaan puutteellisten tutkimusten tulosten luotettavuutta. Kaikki tässä esiteltävät tutkimukset osoittavatkin, että melko lyhyelläkin (kesto 6–10 viikkoa ja kokonaisaika 6,3–20 tuntia) kohdennetulla tasapainon ja perusmotoristen taitojen harjoittelulla on myönteinen vaikutus erityisesti niiden lasten motoriseen suoriutumiseen, joilla on tällä alueella puutteita. Näyttäisikin siltä, että normaaleilla opetussuunnitelman tai varhaiskasvatussuunnitelman mukaisilla tunneilla ei ole yhtä positiivista vaikutusta, jos lapsen motorisissa taidoissa on selkeitä puutteita. Esiteltyjen tutkimusten harjoitusohjelmat olivat luonteeltaan sellaisia, että niistä voitaisiin hyvin ottaa mallia myös suomalaisessa varhaiskasvatuksessa.

Tutkimustulosten yhteenveto. Tutkimuksissa taidon kehittymistä verrattiin taidoiltaan samankaltaiseen verrokkiryhmään ja osassa testin normiaineiston perusteella määriteltyyn taitotasoluokitukseen. Tiivistetysti voidaankin todeta, että varhaiskasvatuksessa toteutetulla suunnitelmallisella ja kohdennetulla perusmotoristen taitojen harjoittelulla voidaan edistää näiden taitojen kehittymistä. Kohdennettuun harjoitteluun osallistuneiden lasten taidot kehittyivät enemmän kuin verrokkien, joiden taitotaso oli vastaava. Samoin taitotaso parani heikoimmasta taitotasosta keskimääräiseen taitotasoon suuremmalla joukolla tukiryhmään osallistuneista lapsista verrokkiryhmään verrattuna. On myös viitteitä siitä, että taitoharjoittelua ei tarvitse erikseen järjestää niille lapsille, joilla on kehityksellisen koordinaatiohäiriön riski, vaan harjoittelu voidaan järjestää koko lapsiryhmän yhteisenä harjoitteluna ja se voi hyödyttää kaikkien lasten taitojen kehittymistä. Olennaista ilmeisesti on, että varhaiskasvatukseen sisällytetään kohdennettua motoristen perustaitojen harjoittelua joko erikseen tälle kohderyhmälle tai inklusiivisesti yhdessä kaikkien ryhmän lasten kanssa.

Tutkimusten yleisesittely. Kirjallisuushaussa löytyi yhteensä 4 tutkimusta, joissa motoristen taitojen kohdennettu harjoittelu tapahtui lapsen varhaiskasvatusyksikössä oman opettajan «Piek JP, McLaren S, Kane R, ym. Does the Animal Fu...»1, «Piek JP, Kane R, Rigoli D, ym. Does the Animal Fun...»2, «De Oliveira JA, Rigoli D, Kane R, ym. Does 'Animal...»3 (kaikki saman tutkimushankkeen osatutkimuksia), koulun ulkopuolisten koulutettujen liikunnanopettajien «Bardid F, Deconinck FJ, Descamps S, ym. The effect...»4, «Navarro-Patón R, Martín-Ayala JL, Martí González M...»5 tai opettajaopiskelijoiden toteuttamana «Saidmamatov O, Raximov Q, Rodrigues P, ym. A Ten-W...»6. Lapset olivat iältään 3,5–6-vuotiaita ja riippuen maan koulunaloitusiästä joko varhaiskasvatuksessa tai koulussa. Kaikissa harjoitteluohjelmissa keskeistä oli tasapaino- ja/tai perusmotoristen taitojen harjoittelu. Yksi kolmen osatutkimuksen sarja oli toteutettu Australiassa «Piek JP, McLaren S, Kane R, ym. Does the Animal Fu...»1, «Piek JP, Kane R, Rigoli D, ym. Does the Animal Fun...»2, «De Oliveira JA, Rigoli D, Kane R, ym. Does 'Animal...»3. Uzbekistanissa «Saidmamatov O, Raximov Q, Rodrigues P, ym. A Ten-W...»6, Espanjassa «Navarro-Patón R, Martín-Ayala JL, Martí González M...»5 ja Belgiassa «Bardid F, Deconinck FJ, Descamps S, ym. The effect...»4 oli kussakin toteutettu yksi tutkimus. Kaikkien tutkimusten toteutuspaikkana oli lapsen oma varhaiskasvatusyksikkö tai koulu.

Tutkimus 1. Uzbekistanilaiseen «Saidmamatov O, Raximov Q, Rodrigues P, ym. A Ten-W...»6 mukavuusotoksella toteutettuun tutkimukseen osallistui 63 lasta (4–6-vuotiaita) neljästä päiväkodista. Näistä 24 lapsella todettiin motoristen taitojen olevan Movement Assessment Battery for Children (2nd edition) -testillä mitattuna heikot. Heikon suorituksen rajana pidettiin 16 persentiilin rajaa. Lapsista 11:n testitulos osoitti DCD:n riskiä (5–16 %) ja 5 lapsen testitulos mahdollista DCD:tä (< 5 %). Viitteitä neurologisista tai fyysisistä häiriöistä ei havaittu. Yhden päiväkodin lapset (N = 7, keski-ikä 4,71 ± 0,756 vuotta, 4 tyttöä) valikoituivat koronarajoitusten vuoksi verrokkiryhmäksi. Kolmessa harjoitteluryhmässä oli yhteensä 17 lasta (keski-ikä 5,47 ± 0,514, 10 tyttöä). Harjoittelujakso kesti 10 viikkoa, minkä aikana normaaliin päiväkodin toimintaan kuuluvan liikunnan (ohjattu ja omaehtoinen) lisäksi harjoitteluryhmään kuuluvat lapset saivat kaksi kertaa viikossa motoristen taitojen harjoittelua 45 minuuttia kerrallaan (yhteensä 15 tuntia). Harjoitusohjelma sisälsi kehon tasapainon ja liikkumisliikkeiden harjoittelua. Kaikki lapset suorittivat harjoitteluohjelman loppuun, mutta lapsikohtaisessa harjoitteluajassa oli vaihtelua (13,30 ± 1,02 tuntia). Harjoitteluohjelman toteutuksesta vastasi kaksi liikunnanopettajaopiskelijaa.

MABC-2-testillä mitattuna kaikki harjoitteluryhmään kuuluneet paransivat motorisia taitojaan niin, että tukijakson jälkeen heillä ei ollut enää viitteitä motorisista vaikeuksista. Alkumittauksen motoristen taitojen perusteella 11 lapsista oli kuulunut DCD:n riskiryhmään ja 5 mahdollisen DCD:n ryhmään. Alkumittauksen tulosten kontrolloinnin jälkeen havaittiin, että harjoitteluryhmään osallistuneiden lasten käsittelytaidot, pallotaidot sekä tasapainotaidot olivat verrokkiiryhmän lasten taitoja parempia. Harjoitteluryhmän paremmuus havaittiin myös MABC-2-testin kokonaispistemäärässä. Verrokkiryhmän taidoissa ei ollut havaittavissa muutosta alku- ja loppumittauksen välillä. Näyttäisi siis siltä, että tasapainon ja liikkumisliikkeiden harjoittelu hyödyttää erityisesti niiden lasten motoristen taitojen kehitystä, joilla on mahdollinen DCD (heikoin 5 %) tai DCD:n riski (heikoin 5–16 %). Tutkimuksen tulokset ovat hyvin sovellettavissa suomalaiseen varhaiskasvatukseen.

Tutkimuksen selkeä puute oli osallistujien pieni määrä, joka vaikutti myös käytettävissä oleviin analyysimenetelmiin. Lisäksi tutkimusjoukon valinta perustui mukavuusotantaan, joka kyseenalaistaa tutkimusjoukon edustavuuden. Ryhmiin jaossa ei ollut käytetty satunnaistamista, joka toki on vaikeaa toteuttaa, kun tutkimus toteutetaan lapsen luonnollisessa ympäristössä. Myöskään voima-analyysia ei ollut tehty riittävän suuren tutkimusjoukon varmistamiseksi. Tämä oli tässä tutkimusjoukossa kuitenkin ainut tutkimus, jossa lapsen mahdollisten samanaikaishäiriöiden vaikutusta oli pyritty ennakolta kontrolloimaan.

Tutkimus 2. Espanjalaisessa tutkimuksessa «Navarro-Patón R, Martín-Ayala JL, Martí González M...»5 28 lasta (4,1–5,9-vuotiaita, keski-ikä 4,71 ± 0,54 vuotta, 6 tyttöä ja 22 poikaa) kahdesta koulusta osallistui 6 viikkoa kestävään tukiohjelmaan. Kummankin koulun lapsista muodostettiin ryhmät ja arvottiin, kumman koulun oppilaat osallistuvat harjoitteluohjelmaan ja kumman koulun oppilaat verrokkiryhmään. Tutkimukseen valikoituivat lapset, joiden motoriset taidot olivat MABC-2-testillä mitattuna heikoimman 5 %:n joukossa. MABC-2-testiä käytettiin myös motoristen taitojen muutoksen mittaamiseen. Sukupuolen ja iän vaikutus tuloksiin kontrolloitiin.

Verrokkiryhmän lapset osallistuivat liikuntaa opettavan opettajan pitämille opetussuunnitelmaa noudattaville liikuntatunneille normaalisti. Näillä oppitunneilla keskityttiin kehon liikkeisiin, kehonkuvaan, peleihin, päivittäisiin toimintoihin sekä itsestä huolehtimisen taitoihin. Verrokkiryhmän ohjelman tarkemmasta toteutuksesta (kesto, kertojen määrä tai sisältö) ei kerätty tietoa. Harjoitteluohjelma korvasi normaalit liikuntatunnit. Harjoitteluohjelma sisälsi käsittely-, pallo- ja tasapainotaitojen harjoittelua 30 minuuttia. Alku- ja loppuverryttely kestivät kumpikin 5 minuuttia. Vastuussa harjoitteluohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta oli kaksi kokenutta liikunnanopettajaa. 6 viikkoa kestäneessä ohjelmassa tunteja pidettiin kerran viikossa 40 minuuttia (yhteensä harjoitusmäärä 3 tuntia 20 minuuttia). Tuntien aikana harjoiteltiin samoja taitoalueita, joita MABC-testillä mitataan.

Vaikka molemmissa ryhmissä tapahtui taitojen kehittymistä (pallonkäsittelytaidot, tasapaino, kokonaispistemäärä ja sijoittuminen taitotasolle), kehittyminen oli efektikokojen perusteella suurempaa kohdennettua harjoittelua saaneiden lasten ryhmässä verrattuna tavanomaisille liikuntatunneille osallistuneisiin (taulukko 1). Käsittelytaitoihin, joilla tässä tarkoitetaan hienomotorista pienten esineiden käsittelyä, tavanomaiset liikuntatunnit eivät näyttäneet vaikuttavan. Näyttäisikin siltä, että kohdennettu käsittely-, pallo- ja tasapainotaitojen harjoittaminen edistää motoristen taitojen kehittymistä normaaleja liikuntatunteja paremmin lapsilla, joiden motoriset taidot ovat erittäin heikot (heikoin 5 %).

Tässäkin tutkimuksessa tutkimuksen luotettavuudelle voidaan nähdä useita riskejä. Osallistuneiden määrä oli pieni. Alku- ja loppumittausten välinen aika oli lyhyt, minkä vuoksi testituloksiin loppumittauksessa on voinut vaikuttaa testioppiminen. Tutkimuksen luotettavuutta muutoksen suuruuden arvioinnissa edesauttaa luottamusvälien ja efektikokojen raportointi.

Tutkimus 3. Belgialaiseen tutkimukseen «Bardid F, Deconinck FJ, Descamps S, ym. The effect...»4 osallistui 93 lasta (44 % poikia ja 56 % tyttöjä) neljästä päiväkodista. Iältään lapset olivat 3,6–5,1-vuotiaita. Kustakin päiväkodista 11–12 lasta täytti sisäänottokriteerin (motoriset taidot 0–16 % heikoimmassa päässä) Test of Gross Motor Development -testillä (TGMD-2) mitattuna. Testaus videoitiin eikä suoritusten pisteyttäjä tiennyt, mihin ryhmään lapsi oli jakson aikana kuulunut. Lapset jaettiin satunnaisesti kunkin koulun sisällä tukiohjelmaan osallistuviin ja verrokkiryhmään. Harjoitteluryhmiä vetivät koulutetut liikunnanopettajat yhdessä harjoittelijan kanssa. Alkumittaus tehtiin ennen harjoittelujakson alkua ja loppumittaus 5 viikkoa harjoittelujakson päättymisen jälkeen. Motoristen taitojen lisäksi tutkittiin, onko perheen sosioekonomisella tasolla (vanhempien koulutuksella mitattuna) sekä kotona sisällä ja ulkona liikkumisen mahdollistavan tilan pinta-alalla yhteyttä mahdolliseen motorisissa taidoissa tapahtuvaan muutokseen.

Harjoittelujakson pituus oli 10 viikkoa, ja jakson aikana verrokkiryhmän lapset osallistuivat normaaleille liikuntatunneille kahdesti viikossa 60 minuutin ajan. Harjoitteluryhmällä oli myös tunteja kahdesti viikossa 60 minuutin ajan (yhteensä 20 tuntia). Ohjelmassa oli kuusi teemaa: liikkumistaidot, pallonkäsittelytaidot, hyppytaidot, asennon hallinta ja tasapaino, pelit sekä rytmiikka ja tanssi. Kutakin teemaa harjoiteltiin tunnin aikana noin 10 minuuttia pyrkien välttämään suoraa testitehtävien harjoittelua.

Harjoitteluryhmään kuuluneiden lasten perusmotoriset taidot paranivat harjoittelujakson aikana niin kokonaispistemäärän kuin liikkumistaitojen ja pallonkäsittelytaitojenkin osalta. Loppumittauksissa harjoitteluryhmän lapsista 43 %:lla suoritus parani TGMD-2:n luokittelussa heikosta keskitasoiseen, kun verrokkiryhmässä vastaava muutos tapahtui 3 %:lla lapsista. Harjoitteluryhmän lapsista, joiden taidot oli tutkimuksessa luokiteltu erittäin heikoiksi (korkeintaan 16 %), 49 % ylitti erittäin heikon suoriutumisen rajan (suoriutuminen > 16 %). Vastaava luku verrokkiryhmässä oli 5 %. Harjoitteluryhmässä pallonkäsittelyn tehtävissä suoriutumisessa havaittiin tyttöjen suoriutumisen parantuneen intervention aikana, kun taas verrokkiryhmän tytöt menestyivät loppumittauksessa alkumittausta heikommin. Tytöillä alkumittauksen pallonkäsittelytaidot eivät eronneet toisistaan, mutta loppumittauksessa tällainen ero löytyi. Pojilla vastaavia eroja ei löytynyt. Vanhempien sosioekonomisella tasolla tai kodin sisällä ja ulkona liikkumisen mahdollistavan tilan pinta-alalla ei ollut yhteyttä tuloksiin.

Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että kohdennetusta perusmotoristen taitojen harjoittelusta hyötyvät lapset, joiden motoriset taidot ovat heikoimman 16 %:n joukossa.

Tutkimuksen tulokset ovat hyvin sovellettavissa suomalaiseen varhaiskasvatukseen. Tässä tutkimuksessa otoskoko oli edellä kuvattuja tutkimuksia suurempi, mutta useiden kontrolloitavien tekijöiden vuoksi otoskoko jää tilastollisesti pieneksi. Tässä tutkimuksessa ei myöskään ollut huomioitu mahdollisia muita päällekkäisiä oireita. Mukana on siis voinut olla oiretaustaltaan hyvinkin kirjava joukko lapsia. Etuna voidaan kuitenkin pitää loppumittauksen ajankohtaa, joka oli 5 viikkoa harjoittelujakson jälkeen ja osoitti näin myös muutoksen pysyvyyttä lyhyellä aikavälillä. Tutkimuksessa ei ollut käytetty voima-analyysia. Motorisen suoriutumisen muutosten osalta efektikoot olivat melko pieniä (h²= 0,18–0,32). Tulosta kuitenkin vahvistavat analyysit, joissa tarkasteltiin yksilön suoriutumisen muutosta suhteessa taitotasoryhmiin. Sukupuolittaisissa tarkasteluissa efektikoot olivat suurempia (h² = 0,47–0,59). Luottamusvälit oli kuvattu ryhmien välisistä eroista kertovissa kuvioissa.

Tutkimus 4. Kolme australialaista tutkimusraporttia «Piek JP, McLaren S, Kane R, ym. Does the Animal Fu...»1, «Piek JP, Kane R, Rigoli D, ym. Does the Animal Fun...»2, «De Oliveira JA, Rigoli D, Kane R, ym. Does 'Animal...»3 tulevat kaikki samasta kontrolloidun kokeen tutkimuksesta (ks. tarkemmin «Piek JP, Straker LM, Jensen L, ym. Rationale, desi...»7), jonka tarkoituksena on selvittää Animal Fun -nimisen (AF) harjoitusohjelman vaikuttavuutta. Tutkimus kohdistui kouluihin, jotka sijaitsivat sosioekonomisesti huono-osaisimmanväestön asuma-alueilla. Ensimmäisessä vaiheessa valittiin julkisista kouluista sellaiset, joissa oli vähintään 50 iältään 4–5-vuotiasta oppilasta (N = 24). Näistä kouluista muodostettiin 12 parikkia. Parikit pyrittiin muodostamaan siten, että ne muistuttivat mahdollisimman läheisesti toisiaan maantieteelliseltä sijainniltaan, sosioekonomiselta tasoltaan ja oppilaiden määrältään. Mukaan tutkimukseen suostui lopulta 6 parikkia, joista toinen arvottiin verrokkikouluksi ja toinen harjoitteluohjelmaa toteuttavaksi kouluksi. Tutkimukseen osallistui yhteensä 511 lasta, joista 335 lasta oli mukana kaikissa tiedonkeruuvaiheissa. Analysoinnissa käytettiin puuttuvan tiedon käsittelyä, jotta kaikki olemassa oleva tieto saatiin mahdollisimman täysimääräisesti käytettyä. Motorisessa suoriutumisessa tapahtuvaa muutosta tutkittiin Bruininks-Oseretsky Test of Motor Proficiency -testin 2. version (BOT-2) lyhyellä tehtäväpatteristolla. MABC-testiä käytettiin luokittelemaan lapsen motorisen suoriutumisen tasoa (selkeitä ongelmia: heikoin 5 %; riskiryhmä: heikoin 5–16 %; ei ongelmia: > 16 %).

Ohjelma ja sen toteutus poikkeaa edellä esitetyistä tutkimuksista siten, että harjoittelu ryhmissä tapahtui inklusiivisesti, millä tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että kaikki lapset taidoista riippumatta osallistuivat harjoitteluun. Harjoitteluryhmissä AF-harjoittelua tehtiin 30 minuuttia päivässä vähintään 4 päivänä viikossa (yhteensä 20 tuntia). Harjoitteluviikkoja tuli lukukauteen sisältyä vähintään 10. Ohjelman toteutti lapsen oma opettaja, joka sai ohjelmaan yhden päivän mittaisen intensiivisen koulutuksen. Lisäksi ohjelman toteutumista käytiin havainnoimassa harjoitteluryhmissä harjoittelujakson aikana. Käyntien yhteydessä tutkijat antoivat tarvittaessa myös neuvoja ohjelman toteutukseen.

Ohjelma muodostuu kuvallisista tehtäväkorteista, jotka on jaoteltu 9 teemoitettuun taito-osioon. Karkeamotoriikkaa eri tavoin harjoittavia osioita on 4 (vartalon ja alaraajojen hallinta, liikkuminen, esineen käsittely sekä vartalon ja alaraajojen sarjalliset liikkeet). Myös hienomotoriikkaa harjoittavia osioita on yhteensä 4 (hartioiden ja yläraajojen voima, hienomotoristen toimintojen sarjallisuus, käsien hienomotoriikka, kädentaidot). Lisäksi on 1 sosioemotionaalisia taitoja harjoittava osio. Jokaisessa osiossa tehtävien vaikeutta voidaan mukauttaa lapsen taitotasoon sopivaksi. Ryhmän vetäjä valitsee päiväohjelmaansa oman ryhmänsä tarpeisiin sopivia kaikkia taitoalueita harjoittavia tehtäviä.

Tulosten analysoinnissa otettiin huomioon tutkimukseen osallistuneiden keskinäinen sidosteisuus monitasoisella mallinnuksella, jossa satunnaisia tekijöitä olivat lapsi, opettaja ja koulu sekä kiinteinä vaikutuksina interventioryhmä, motoriikkaryhmä ja sukupuoli.

Tutkimus 4a. Ensimmäisessä osatutkimuksessa «Piek JP, McLaren S, Kane R, ym. Does the Animal Fu...»1 selvitettiin Animal Fun -nimisen (AF) harjoitusohjelman vaikuttavuutta motorisen suoriutumisen paranemiseen. Tutkimuksessa ei löydetty harjoitteluryhmästä välitöntä kontrolliryhmästä poikkeavaa muutosta. Tilastollisesti merkitsevä muutos kuitenkin havaittiin harjoitteluryhmän eduksi seurantamittauksen ja lähtötason välillä. Harjoitteluryhmään kuuluneet lapset olivat motorisista taidoista tai sukupuolesta riippumatta edistyneet kontrolliryhmää enemmän. Tulokset osoittavat myös, että harjoittelun vaikutus oli yhtäläistä lapsen taitotasosta riippumatta, mutta poikien taitoihin harjoittelu näytti tehoavan tyttöjä enemmän, vaikka käytössä olivat sukupuolittain standardoidut pisteet. AF-harjoittelun edut näyttivät tulevan esille etenkin pidemmällä aikavälillä kaikilla lapsilla, myös lapsilla, joiden suoriutuminen lähtötilanteessa oli heikoimman 16 %:n joukossa.   

Tämän kontrolloidun kokeen asetelmaa noudattaneen osatutkimuksen heikkoutena oli, ettei mahdollisia samanaikaishäiriöitä ole kartoitettu eikä siten huomioitu niiden yhteyttä harjoittelusta hyötymiseen. Tutkimuksessa ei myöskään ollut kontrolloitu harjoittelu- ja verrokkiryhmän motoristen taitojen lähtötasoeroa, mikä vaikeuttaa tutkimustulosten tulkintaa. Myöskään iän vaikutusta ei ollut huomioitu analyyseissa. Vaihteluvälit tutkimuksessa kummallakin ryhmällä olivat varsin suuria ja loppumittauksessa sekä seurantamittauksessa osittain päällekkäisiä, minkä vuoksi tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina. 

Tutkimus 4b. Toisessa osatutkimuksessa «Piek JP, Kane R, Rigoli D, ym. Does the Animal Fun...»2 tarkasteltiin AF:n vaikutusta lasten käyttäytymisen ja sosiaalisten taitojen muutokseen. Tässä tutkimuksessa motoristen testien lisäksi käytettiin opettajien täyttämää Strengths and Difficulties Questionnaire -kyselylomaketta (SDQ) käyttäytymisen ja sosiaalisten taitojen mittaamiseen (hyperaktiivisuus/tarkkaamattomuus, emotionaaliset oireet, käyttäytymisen ongelmat, kaverisuhdeongelmat, prososiaalinen käyttäytyminen).  

Tulokset osoittivat, että kaikkien AF-harjoitteluun osallistuneiden lasten prososiaaliset taidot kehittyivät motorisesta taitotasosta huolimatta alku- ja loppumittauksen välillä. Tämä ero säilyi seurantajakson aikana. Havaittiin myös, että kokonaisuudessaan käyttäytymisessä, tunteiden hallinnassa, kaverisuhdeongelmissa sekä ylivilkkaudessa ja tarkkaamattomuudessa ilmenneiden ongelmien määrä väheni harjoitteluryhmässä alku- ja loppumittauksen välissä. Tarkemmin tarkasteluna tämä tulos selittyi erityisesti ylivilkkauden ja tarkkaamattomuuden ongelmien vähenemisenä. Sukupuoli tai motoriset taidot eivät selittäneet tapahtunutta myönteistä muutosta. Seurantajakson aikana ei myöskään tapahtunut tilastollisesti merkitsevää muutosta. Verrokkiryhmässä puolestaan ylivilkkaus ja tarkkaamattomuus lisääntyivät seurantajakson aikana.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella näyttäisi siltä, että motorisella harjoittelulla voidaan edistää kaikkien lasten prososiaalisten taitojen kehittymistä sekä vähentää ylivilkkauteen ja tarkkaamattomuuteen liittyviä ongelmia, olipa lapsella motoristen taitojen oppimisessa haasteita tai ei.

Tuloksia tulkittaessa on hyvä pitää mielessä, että luottamusvälejä tai muutoksen suuruuden voimakkuutta ei ollut ilmoitettu eikä iän vaikutusta ollut huomioitu analyyseissa. Ylivilkkaus ja tarkkaamattomuus -osapistemäärän muutokset olivat myös hyvin pieniä vaikkakin tilastollisesti merkitseviä. Prososiaalisissa taidoissa tapahtuneet muutokset olivat pistemäärissä mitattuna edellisiä suurempia. Tämänkin osatutkimuksen tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina.

Tutkimus 4c. Kolmannessa osatutkimuksessa «De Oliveira JA, Rigoli D, Kane R, ym. Does 'Animal...»3 tutkittiin AF:n vaikutusta pallonkäsittely- ja tasapainotehtävissä suoriutumiseen. Iän, sukupuolen ja motorisen taitavuuden vaikutuksen lisäksi kontrolloitiin kognitiivisten taitojen (Wechsler preschool and primary scale of intelligence – versio 3) vaikutusta harjoittelusta hyötymiseen.  

Molemmissa ryhmissä tasapainotaidot kehittyivät harjoittelujakson aikana, mutta ainoastaan harjoitteluryhmässä erot alkumittauksen ja seurannan välillä olivat tilastollisesti merkitseviä. Nämä tulokset olivat iästä, sukupuolesta tai kognitiivisesta suoriutumisesta riippumattomia. Myös heittotaidot kehittyivät kaikilla lapsilla alku- ja loppumittauksen, loppu- ja seurantamittauksen ja alku- ja seurantamittauksen välillä iästä, sukupuolesta tai kognitiivisista taidoista riippumatta. Jatkoanalyyseissa kuitenkin huomattiin, että ainoastaan AF-harjoitteluryhmässä olleet motorisilta taidoiltaan heikot lapset kehittyivät heittotaidoissa niin alku- ja loppumittauksen kuin loppu- ja seurantamittauksenkin välillä. Havaittiin myös, että verrokkiryhmässä edistyminen selittyi lähinnä tyttöjen taitojen kehittymisellä. Kiinniotossa puolestaan verrokkiryhmässä tapahtui enemmän edistymistä kuin AF-harjoitteluryhmässä, mitä voi osittain selittää tällaisten harjoitteiden vähäisyys AF-ohjelmassa.

Tämän osatutkimuksen perusteella voidaan ajatella, että AF-ohjelmalla voidaan tukea erityisesti niiden lasten tasapainotaitojen ja heittotaitojen kehittymistä, joiden motorisissa taidoissa on puutteita.

Tämän osatutkimuksen vahvuutena voidaan pitää harjoitteluohjelman toteutumisen seurantaa, joka antaa kuvaa siitä, kuinka paljon ja millaisia harjoitteita kukin ryhmä oli toimintaansa sisällyttänyt. Tämä toi myös esille ohjelman tehtävistössä olevan epätasapainon eri osataitojen harjoitteiden määrässä. Heikkoutena voidaan pitää muun muassa sitä, että ryhmien parittaisvertailuissa oli käytetty Least Significant Difference -testiä, joka löytää varsin helposti eroja ryhmien välille. Myöskään tässä osatutkimuksessa ei ollut otettu huomioon samanaikaishäiriöiden mahdollisuutta muiden kuin kognitiivisten taitojen osalta. Luottamusvälien ja efektikokojen lisääminen olisi mahdollistanut tutkimuksen luotettavuuden paremman arvioinnin.