Anoreksian suurin genominlaajuinen assosiaatiotutkimus (GWAS), Watson ym. «Watson HJ, Yilmaz Z, Thornton LM, ym. Genome-wide ...»1
Tutkimuksen johtopäätökset:
Anoreksian geneettinen arkkitehtuuri heijastaa häiriön kliinistä ilmiasua. Sillä on jaettua geneettistä alttiutta aineenvaihdunnallisten ja antropometristen tekijöiden, fyysisen aktiivisuuden ja muiden psykiatristen häiriöiden – erityisesti pakko-oireisen häiriön, depression, ahdistushäiriöiden ja skitsofrenian – kanssa. Mainitut geneettiset alttiustekijät ovat painoindeksiin vaikuttavista geneettisistä alttiustekijöistä riippumattomia. Tutkimustulosten perusteella ehdotetaan anoreksian uudelleenmäärittelyä metabo-psykiatriseksi häiriöksi.
Taustaa:
Tutkimuksessa yhdistettiin kaikki saatavilla olevat geneettiset aineistot tähän mennessä suurimpaan anoreksian GWAS-meta-analyysiin. Indeksihenkilöiden anoreksiadiagnoosit oli varmistettu huolellisesti. Verrokeilta nykyinen tai aiempi anoreksia oli useimmissa aineistoissa suljettu pois; aivan kaikissa aineistoissa näin ei kuitenkaan oltu tehty, mutta sillä ei anoreksian harvinaisuuden vuoksi ajateltu olevan suurta merkitystä.
Tutkimus osoitti, että anoreksian yhden nukleotidin polymorfismeihin (single-nucleotide polymorphism, SNP) perustuva geneettinen alttius on osittain päällekkäistä (geneettinen korrelaatio) metabolisten, lipidiprofiilin liittyvien ja antropometristen ominaisuuksien vastaavan geneettisen alttiuden kanssa, ja että nämä ovat riippumattomia painoindeksiin vaikuttavista geneettisistä tekijöistä. Anoreksian geneettisen perustan osoitettiin myös olevan osittain jaettua muiden psykiatristen häiriöiden, erityisesti pakko-oireisen häiriön, mutta myös masennuksen, ahdistushäiriöiden ja skitsofrenian kanssa. Anoreksiaan liittyvien geneettisten yhden nukleotidin polymorfismien (SNP single-nucleotide polymorphism) osoitettiin vaikuttavan myös fyysiseen aktiivisuuteen, mikä saattaa selittää anoreksiasta kärsivien henkilöiden lisääntynyttä fyysistä aktiivisuutta.
Yhden nukleotidin polymorfismeihin perustuva heriabiliteetti (periytyvyys) rikastui erityisesti keskushermoston kudoksissa. Testatuista biologisista reiteistä yksi, geeniontologia, osoittautui merkitseväksi; reitti liittyy alkionkehityksen säätelyyn. Useat anoreksiaan yhdistyvät geenit ilmenevät eri aivokudoksissa, erityisesti pikkuaivoissa. Anoreksian yhden nukleotidin polymorfismeihin perustuva kokonaisperiytyvyys oli 11–17 %.
Tutkimus on teknisesti huolellisesti tehty ja korkeatasoinen. Aineisto on optimoitu syömishäiriöiden, erityisesti anoreksiaan, assosioituvien geneettisten variaatioiden löytämiseen. Analyysit on tehty laadukkaasti ja päälöydökset ovat uskottavia.
Osa analyysiaineistojen verrokeista oli seulottu siten, että heiltä puuttuivat syömishäiriöiden lisäksi muut vaikeat psykiatriset häiriöt. Myöskään heidän lähisukulaisillaan ei ollut syömishäiriöitä. Tämä edistää geneettisten alleelien löytämistä, mutta saattaa jonkin verran vääristää tuloksia liian suuren riskitason suuntaan geneettisten alleelien kohdalla. Tällöin erityisesti yleisemmille psykiatrisille sairauksille altistavat alleelit saattavat tapauksissa ylikorostua ja yhteys saattaa vaikuttaa vahvemmalta, kuin mitä se todellisuudessa on. Tämä voi johtaa ylitulkintaan esimerkiksi jaetun psykiatrisen alttiuden suhteen. Siksi tulosten todentaminen ja geneettisen alttiuden vaikutuksen tutkiminen tavallisessa väestöaineistossa sekä tavallisessa kliinisessä aineistossa on tärkeää, ennen kuin esimerkiksi polygeenisiä riskialleeliprofiileja aletaan soveltaa kliiniseen käytäntöön.
Aineiston tutkittavat olivat pääasiassa valkoihoisia, länsi- ja pohjoiseurooppalaista alkuperää olevia henkilöitä, naisia. Näiden, kuten muiden molekyylibiologisten tulosten, soveltaminen väestöryhmästä toiseen on arvaamatonta.
Yksityiskohtainen kuvaus: «The Genome-Wide Association Study (GWAS) meta-analysis»1