Bentsodiatsepiinien käyttö epävakaan persoonallisuushäiriön hoidossa saattaa suurentaa sairaalahoitojakson uusiutumisen riskiä (HR = 1,38; 95 % luottamusväli 1,32–1,43) ja itsetuhoisuuden lisääntymisen riskiä (HR = 1,37; 95 % luottamusväli 1,33–1,42), kun taas lisdeksamfetamiinin, metyylifenidaatin ja ADHD-valmisteiden monilääkityksen käyttö saattaa pienentää sairaalahoitojakson uusiutumisen riskiä (HR = 0,88; 95 % luottamusväli 0,83–0,94) ja itsetuhoisuuden lisääntymisen riskiä (HR = 0,86; 95 % luottamusväli 0,82–0,91) verrattuna niihin potilaisiin, jotka eivät käytä kyseisiä lääkkeitä. Myös klotsapiinin (HR = 0,54, 95 % luottamusväli 0,32–0,91) ja bupropionin (HR = 0,84; 95 % luottamusväli 0,74–0,96) käyttö saattaa liittyä pienempään psykiatrisen sairaalahoitojakson uusiutumisen riskiin.
Vuonna 2023 julkaistussa havainnoivassa tutkimuksessa «Lieslehto J, Tiihonen J, Lähteenvuo M, ym. Associa...»1 selvitettiin 17 532 ruotsalaisen epävakaa persoonallisuushäiriö -diagnoosin saaneen potilaan lääkehoidon yhteyttä psykiatriseen sairaalahoitojaksoon, sairaalahoitojaksoon mistä tahansa syystä ja kuolemantapaukseen. Tutkimuksen suunnittelussa sovellettiin STROBE-suositusta. Rekisteritutkimuksen aineisto koottiin ruotsalaisten kansallisten rekisterien perusteella (erikoissairaanhoidon sairaala- ja avohoitorekisterit) ja tiedot sairauspoissaoloista sekä työkyvyttömyyseläkkeistä sosiaalivakuutuksen rekisteristä. Tiedot hankituista lääkkeistä kerättiin ruotsalaisesta lääkehoitorekisteristä ja tiedot kuolemasta kuolinsyyrekisteristä. Tutkimusaineiston väestötiedot saatiin LISA-rekisteristä (The Longitudinal Integration Database for Health Insurance and Labor Market Studies). Tutkimukseen sisällytettiin 16–65-vuotiaita Ruotsin asukkaita, joilla oli hoitokontakti epävakaan persoonallisuushäiriön vuoksi.
Tutkimuksessa lääkehoitoa tutkittiin altisteena päätetapahtumille vertaamalla tietyn lääkeryhmän tai lääkkeen käyttöä siihen, ettei lääkettä käytetty (esim. essitalopraami vs. ei masennuslääkettä). Pääasiallisina vastemuuttujina olivat: 1) mikä tahansa uusiutunut psykiatrinen sairaalahoitojakso (F-ryhmän päädiagnoosi) osoittimena lääkehoidon epäonnistumisesta ja 2) sairaalahoitojakso mistä tahansa syystä tai kuolema, jota käytettiin sekä lääkehoidon epäonnistumisen että haittojen osoittimena. Koska farmakoepidemiologisiin tutkimuksiin saattaa liittyä protopaattista vääristymää (lääkettä on määrätty sairauden varhaiseen manifestaatioon ennen diagnoosin asettamista), tutkijat sulkivat analyysistä pois ensimmäisen lääkehoitokuukauden ja ensimmäisen kuukauden, jolloin lääkettä ei käytetty. Epävakaassa persoonallisuushäiriössä lääke määrätään usein kriittisessä tilanteessa, mikä saattaa vääristää löydöksiä tehottomuuden suuntaan. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin lääkehoidon yhteyttä kuolleisuuteen ja yli kaksi viikkoa kestäneeseen työkyvyttömyyteen tai työkyvyttömyyseläkkeeseen. Vertailu lääkehoidon yhteydestä päätetapahtumaan tehtiin yksilötasolla, jotta voitaisiin vähentää yksilöön liittyvien sekoittavien tekijöiden vaikutusta (esim. perimä tai lapsuudenaikainen ympäristö). Saman yksilön tietyn lääkkeen tai lääkeaineryhmän käyttöä verrattiin siihen, ettei lääkettä käytetty.
Lääkeaineryhmistä ainoastaan ADHD-lääkeaineiden ryhmä liittyi merkitsevästi pienempään uuden psykiatrisen, mistä tahansa syystä aloitetun sairaalahoitojakson tai kuoleman riskiin. Lääkevalmisteista klotsapiini, bupropioni, lisdeksamfetamiini ja metyylifenidaatti sekä ADHD-valmisteiden monilääkitys liittyivät merkitsevästi pienempään psykiatrisen sairaalahoitojakson uusiutumisen riskiin. Merkitsevästi pienempi kuolleisuuden riski liittyi ADHD-valmisteiden monilääkityksen ja lisdeksamfetamiinin käyttöön. Bentsodiatsepiinien käyttö liittyi sekä suurempaan uuden psykiatrisen ja mistä tahansa syystä aloitetun sairaalahoidon riskiin että merkitsevästi suurempaan kuoleman riskiin.
Kommentti:
Tutkimuksesta ei käy ilmi potilaiden epävakaan persoonallisuushäiriön ja ADHD:n mahdollinen monihäiriöisyys, vaikka on oletettavaa, että ADHD-lääkkeet oli määrätty ADHD:n hoitoon eikä epävakaan persoonallisuushäiriön hoitoon. Muun tutkimuksen perusteella tiedetään, että ADHD on epävakaan persoonallisuushäiriödiagnoosin saaneilla tavallinen monihäiriöisyyden muoto. Jää siten epäselväksi, missä määrin ADHD-lääke voisi auttaa potilasta, jolla ei ole ADHD:tä.
Epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastavien ADHD-lääkkeiden käytössä tulee noudattaa varovaisuutta. Muun kuin psykiatrian erikoislääkärin ei tule aloittaa valmistetta itsetuhoisuuden hillitsemiseksi. Stimulanttia harkittaessa on selvitettävä mahdollisen päihdehäiriön monihäiriöisyys. Lääkkeen käyttöä on aiheellista harkita tapauksissa, joissa potilaalla on ADHD- tai ADD-piirteitä ja itsetuhoisuuden hillintä muulla keinolla on ollut ongelmallista.
Bentsodiatsepiineja määrätään epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastaville ilmeisimmin kriittisen ahdistuksen vuoksi, mikä voi vääristää tuloksia näiden valmisteiden vaikutuksista todellista haitallisemmiksi.