Liikuntaneuvonnan valtakunnallisten suositusten mukaan tavoitteena on, että Suomen
kaikissa kunnissa on tarjolla jokaiselle kuntalaiselle suositusten mukaista liikuntaneuvontaa «Liikuntaneuvonnan asiantuntijafoorumi. Liikuntaneu...»1.
Liikuntaneuvonnan tulisi toteutua monialaisena julkisena palveluna, joka perustuu
eri toimijoiden organisaatiorajat ylittävään yhteistyöhön.
Yhteistyöstä muodostuu liikuntaneuvontapalvelu, jossa jokaisella toimijalla on omat tehtävänsä ja vastuunsa.
Palveluun voi kuulua ammattilaisia muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista, liikuntapalveluista,
työvoimapalveluista, järjestöistä tai yksityiseltä sektorilta.
Yleislääkärien (n = 49) mielestä liikuntaneuvonta vei liikaa aikaa eikä sille ollut
selkeää paikkaa vastaanoton kulussa. Liikuntaneuvonnan merkitystä myös kyseenalaistettiin,
ja osalla oli huonoja kokemuksia neuvonnan toteuttamisesta.
Neuvonta oli pääosin yleistä, ja lähetteet yksityiskohtaisempaan ohjaukseen esimerkiksi
fysioterapiaan olivat tavallisia.
Vuonna 2023 tehdyn kyselyn mukaan 66 % kunnista tarjosi liikuntaneuvontapalvelua «Liikuntaneuvonnan tietokanta. Liikkuva aikuinen, J...»10. Asiakkaat ohjautuivat liikuntaneuvontaan tavallisimmin terveydenhuollosta, mutta
palvelun toteuttajana oli suurimmassa osassa kunnista liikuntapalvelut.
Yleisimmin liikuntaneuvontaa oli tarjolla työikäisille (65 % kunnista).
Valtaosa (69 %) kunnista ilmoitti toteuttavansa liikuntaneuvonnan yksilökäynteinä,
mutta osa (26 %) kunnista tarjosi palvelua yksilö-, ryhmä- ja etäneuvontaa yhdistellen.
Noin puolet kunnista saavutti liikuntaneuvonnan laatua tai palveluketjun toimivuutta
koskevat kriteerit.
Yli kolmasosalla (38 %) kunnista ei ollut käytössä kirjaamis- tai tilastointitapaa
terveydenhuollosta tulevien asiakkaidensa liikuntaneuvonnan dokumentoimiseksi. Ehkä
siksi vain hieman yli puolet (55 %) kunnista ilmoitti laativansa liikuntaneuvonnasta
vuotuisia yhteenvetoja.
Liikuntaneuvonnan asiantuntijafoorumi. Liikuntaneuvonnan valtakunnalliset suositukset.
Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 389, Liikkuva aikuinen / Jyväskylän ammattikorkeakoulu,
Likes 2021. https://liikkuvaaikuinen.fi/wp-content/uploads/2021/03/Liikuntaneuvonnan_suositukset_FINAL.pdf
Crisford P, Winzenberg T, Venn A, ym. Factors associated with physical activity promotion
by allied and other non-medical health professionals: A systematic review. Patient
Educ Couns 2018;101(10):1775-1785 «PMID: 29793786»PubMed
Hall LH, Thorneloe R, Rodriguez-Lopez R, ym. Delivering brief physical activity interventions
in primary care: a systematic review. Br J Gen Pract 2022;72(716):e209-e216 «PMID: 34782318»PubMed
Hébert ET, Caughy MO, Shuval K. Primary care providers' perceptions of physical activity
counselling in a clinical setting: a systematic review. Br J Sports Med 2012;46(9):625-31
«PMID: 22711796»PubMed
Huijg JM, Gebhardt WA, Verheijden MW, ym. Factors influencing primary health care
professionals' physical activity promotion behaviors: a systematic review. Int J Behav
Med 2015;22(1):32-50 «PMID: 24788314»PubMed
Prinz A, Hoppe S, Leve V, ym. Experiences, perceptions and attitudes on providing
advice on physical activity to patients with chronic ischaemic heart disease: a qualitative
study in general practitioners in Germany. Fam Med Community Health 2025;13(3): «PMID: 40617582»PubMed
Laitakari J, Miilunpalo S, Vuori I. The process and methods of health counseling by
primary health care personnel in Finland: a national survey. Patient Educ Couns 1997;30(1):61-70
«PMID: 9110833»PubMed
Poskiparta M, Kasila K, Kiuru P. Dietary and physical activity counselling on type
2 diabetes and impaired glucose tolerance by physicians and nurses in primary healthcare
in Finland. Scand J Prim Health Care 2006;24(4):206-10 «PMID: 17118859»PubMed
Ståhl T, Borodulin K, Kujala S ym. Lääkärien toteuttaman liikuntaneuvonnan yleisyys
ja tarve. Suomen Lääkärilehti 2004;59:3729-34
Liikuntaneuvonnan tietokanta. Liikkuva aikuinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2024.
https://liikuntaneuvonta.fi/liikuntaneuvonnan-tietokanta/
Pasuri-Rännäli R. Liikunta ja liikuntaneuvonta Hyvinvointialueilla, Helsingissä ja
Ahvenanmaalla. Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy. Helsinki 2025. https://www.hyvil.fi/app/uploads/2025/02/Liikunta-ja-liikuntaneuvonta_hva_valmis_julkaisuun.pdf
Savolainen N, Hakamäki P, Kauppinen T ym. Ennaltaehkäisyä vahvistamassa: asiakas-
ja palveluohjaus hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. Tilannekuva keväällä
2025. THL Työpaperi 22/2025. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-515-1