Harjoitukset perustuvat tunnesyömistä ja käyttäytymisen muutosta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen sekä käyttäytymisterapeuttisiin ja hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (ACT) pohjautuviin lähestymistapoihin. Tutkimuksissa on todettu, että tunnesyömisen hoidossa keskeisiä ovat tunnesäätelyn vahvistaminen, käyttäytymisen reflektio ja uusien säätelystrategioiden harjoittelu «Macht M. How emotions affect eating: a five-way mo...»1, «Butryn ML, Webb V, Wadden TA. Behavioral treatment...»2, «Forman EM, Butryn ML. A new look at the science of...»3, «Forman EM, Butryn ML, Manasse SM, ym. Acceptance-b...»4, «Power D, Jones A, Keyworth C, ym. Emotional Eating...»5. Lisäksi tehtäviä on muokattu kirjoittajan kliinisen kokemuksen perusteella.
Mallin lähtökohta
Tunnesyöminen ei ole tahdonvoiman puutetta, vaan opittu tapa säädellä kuormitusta, tunteita ja stressiä. Vastaanotolla tavoitteena ei ole lisätä syömisen kontrollia, vaan auttaa potilasta oppimaan uusia säätelytaitoja, joiden seurauksena syöminen menettää vähitellen rooliaan ensisijaisena selviytymiskeinona. Painonmuutos nähdään mahdollisena seurauksena, ei hoidon ensisijaisena tavoitteena.
Mihin tämä on erityisen hyvä työkalu?
1. Tunnesyömisen hoitoon, kun pelkkä ravitsemusohjaus ei riitä
2. Laihduttamisesta toipumiseen ja noidankehän katkaisuun, kun taustalla on:
3. Käyttäytymismuutoksen sitoutumisen vahvistamiseen
Harjoitusten tarkoitus:
1. Tulevaisuuden merkityksen sanoittaminen
Ohjaus aloitetaan tekemällä näkyväksi, miksi muutos on potilaalle tärkeä. Kyse ei ole abstraktista terveyshyödystä, vaan arjen konkreettisista muutoksista.
Vastaanotolla potilasta ohjataan pohtimaan:
Tulevaisuuden hyödyt sanotetaan potilaan omilla sanoilla ja niihin palataan jokaisella käynnillä. Tämä auttaa sitoutumaan muutokseen myös hankalissa tilanteissa.
2. Käyttäytymistavoitteiden asettaminen
Tavoitteet asetetaan käyttäytymiselle, ei painolle. Tavoitteena on harjoitella uutta tapaa toimia tilanteissa, joissa tunnesyöminen yleensä aktivoituu.
Käytännössä sovitaan:
Potilaalle tehdään selväksi, että jokainen yritys on arvokas, riippumatta siitä, johtaako se syömiseen vai ei.
3. Seuranta ja reflektio
Seurannan tarkoitus on oppiminen, ei kontrolli. Potilasta ohjataan havainnoimaan itseään myötätuntoisesti.
Vastaanotolla voidaan käyttää yksinkertaista reflektiota:
Seurantaa käytetään keskustelun pohjana, ei arviointivälineenä. Paino tai kalorimäärät eivät ole keskiössä. Tässä voi hyödyntää myös esimerkiksi kuvallista ruokapäiväkirjaa, jonka avulla tarkastellaan syömistilanteita, omaa toimintatapaa ja tunteita sen hetken ympärillä.
4. Palautteen antaminen
Ammattilaisen palaute kohdistuu tekoihin ja säätely yrityksiin, ei lopputulokseen. Tämä vahvistaa potilaan minäpystyvyyttä ja kokemusta omasta toimijuudesta.
Palautteessa nostetaan esiin esimerkiksi:
Myös tilanteet, joissa syöminen tapahtui, voivat sisältää edistystä verrattuna aiempaan.
5. Ajattelun joustavoittaminen
Potilasta autetaan tunnistamaan mustavalkoisia ja itseä syyllistäviä ajatusmalleja, kuten "kaikki meni pilalle" tai "epäonnistuin taas".
Vastaanotolla tutkitaan yhdessä:
Tavoitteena on siirtyä arvioinnista tutkivaan mieleen.
6. Tunnesäätelytaitojen opettaminen
Syömisen tilalle rakennetaan vaihtoehtoisia tapoja säädellä tunteita ja kuormitusta.
Potilaan kanssa valitaan 1–2 perustaitoa, joita harjoitellaan toistuvasti. Näitä voivat olla esimerkiksi
Taitoja harjoitellaan etukäteen, ei vain kuormittavissa hetkissä.
7. Ongelmanratkaisu ja ennakointi
Potilasta ohjataan varautumaan etukäteen tilanteisiin, joissa tunnesyöminen yleensä aktivoituu.
Yhdessä muotoillaan konkreettinen suunnitelma:
"Kun tämä tunne tai tilanne tulee, kokeilen ensin tätä."
Vaihtoehdot pidetään helposti saatavilla esimerkiksi puhelimessa tai näkyvällä paikalla kotona.
8. Arvojen vahvistaminen
Ohjaus kytketään potilaan arvoihin ja siihen, millaisena ihmisenä hän haluaa itsensä nähdä. Syöminen irrotetaan moraalisesta arvottamisesta.
Vastaanotolla pohditaan: