Turvasuunnitelmasta ja psykososiaalisista menetelmistä tukea itsemurhaa yrittäneelle

TIEDOTTEET 09.01.2020

Itsemurhien määrä on ollut Suomessa laskussa viime vuosikymmeninä, mutta on edelleen kansainvälisesti korkeahko. Psykiatrisista sairauksista masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia sekä päihdeongelmat ovat itsemurhien riskitekijöitä. Aiempi itsemurhayritys on merkittävä itsemurhakuoleman ennustetekijä.

Suomi on aiemmin ollut itsemurhien esiintyvyydessä maailman maista kymmenen suurimman joukossa ja edellä muita Pohjoismaita. Viimeisten 30 vuoden aikana itsemurhien ilmaantuvuus on puolittunut maassamme. Vuonna 2018 Suomessa itsemurhan teki 810 henkilöä. Itsemurhat ovat miehillä 2–3 kertaa yleisempiä kuin naisilla. Naisten itsemurhat ovat 2010-luvulla vähentyneet enemmän kuin miehillä.

Itsetuhoisuus ja itsemurha

Itsetuhoisuudella tarkoitetaan pyrkimystä tai käyttäytymistä, johon sisältyy itsensä vahingoittaminen tai tarkoituksellinen henkeä uhkaavan riskin ottaminen. Itsetuhoisuus voi ilmetä itsemurha-ajatuksina, itsemurhasta puhumisena, keskeytyneenä itsemurhayrityksenä, itsemurhayrityksenä tai itsemurhana.

Suomessa kuolema luokitellaan itsemurhaksi, kun se on oikeuslääkärin arvion mukaan seurausta yksilön omasta tietoisesti aloitetusta ja toteutetusta teosta, jonka hän on tiennyt johtavan tai ainakin uskonut voivan johtaa kuolemaan. Erityisesti nuorilla, mutta myös muissa ikäryhmissä, esiintyy itsensä vahingoittamista myös ilman itsemurhatarkoitusta.

Ajankohtaiset ja aiemmat kielteiset elämäntapahtumat, epävakaa ja impulsiivinen persoonallisuus ja toivottomuus voivat liittyä suurentuneeseen itsemurhariskiin. Aiempi itsemurhayritys on merkittävin myöhemmän itsemurhakuoleman ennustetekijä. Itsemurhayrityksen jälkeinen itsemurhavaara on alkuvaiheessa yrityksen jälkeen suurin, mutta säilyy pitkään suurentuneena.

Tuore Käypä hoito -suositus

Itsemurhien ehkäisyyn ja itsemurhayrityksen tehneen hoitoon laaditun suosituksen tavoitteena on tehostaa itsemurhien ehkäisyä terveydenhuollossa, ohjeistaa itsemurhaa yrittäneen arviointia ja hoitoa, parantaa terveydenhuollon valmiuksia tunnistaa ja ottaa puheeksi itsetuhoinen käyttäytyminen sekä selkeyttää hoidon roolit ja vastuut terveydenhuollon eri toimijoiden välillä. Suosituksessa huomioidaan läheisten tuen tarve itsemurhayrityksen ja itsemurhan jälkeen ja kerrotaan mitä voidaan tehdä ja miten ohjata hoitoon, kun itsetuhoajatuksia tulee esille. Suositus perustuu tutkimusnäyttöön.

  • Kaikkinainen tieto itsetuhoisuuden riskeistä ja ehkäisystä on tärkeää ja hyödyllistä kaikille, mutta erityisen tärkeä merkitys tällä suosituksella on terveydenhuollon ja sen päivystävien yksiköiden henkilökunnalle ja muille ihmistyön toimijoille, toteaa suositustyöryhmän puheenjohtaja, sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola Tampereen yliopistosta.

Itsemurhasta puhuminen on hälytysmerkki

Itsemurha-ajatukset voivat vaihdella hetkellisistä ja jäsentymättömistä mielikuvista pitkäaikaisiin ja yksityiskohtaisiin itsemurhasuunnitelmiin. Aktiivinen itsemurhasta puhuminen on merkki pidemmälle edenneestä itsetuhoisuudesta, joka vaatii huomiota. Itsemurhayrityksessä itsemurha-ajatukset ja -suunnitelmat ovat muuttuneet toiminnaksi. Itsetuhoisen teon riski on sitä suurempi, mitä yksityiskohtaisemmaksi sen suunnittelu on edennyt.

Mielenterveyshäiriöistä erityisesti depressio, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia sekä päihdeongelmat (alkoholi ja huumeet) ovat itsemurhien merkittävimpiä riskitekijöitä. Alkoholinkäyttö ja akuutti päihtymystila madaltavat itsemurhakynnystä myös niillä, joilla ei ole varsinaista päihdehäiriötä.

Erilaisia riskitekijöitä

Ajankohtaiset ja aiemmat kielteiset elämäntapahtumat, persoonallisuuden piirteistä epävakaus ja impulsiivisuus ja psyykkisistä oireista toivottomuus on liitetty suurentuneeseen itsemurhayritysten tai kuolemien riskiin. Myös eräät samanaikaiset fyysiset sairaudet ja vaikeat kiputilat voivat suurentaa itsemurhayritysten ja kuolemien riskiä.

Eri-ikäisten riskitekijät painottuvat eri tavoin. Mielialahäiriöiden merkitys riskitekijänä kasvaa iän myötä. Iäkkäillä merkittävimmät riskitekijät ovat depressio- ja päihdeongelmat. Vanhemman ja sisaruksen itsemurhalla on myös merkitystä riskitekijänä.

Ei-heteroseksuaalisten vähemmistöryhmien ja mm. arktisen alueen alkuperäiskansojen, saamelaiset mukaan luettuina, itsemurhariskin tiedetään kasvaneen valtaväestöä suuremmaksi.

Alkuperäiskansojen suuret itsemurhaluvut liittyvät ilmeisesti koettuun stressiin, perinteisen kulttuurin ja perheyhteisöjen hajoamiseen, sosioekonomiseen puutteeseen ja päihteiden käytön lisääntymiseen. Näiden tekijöiden tiedetään suurentavan riskiä myös väestössä keskimäärin. Itsemurhissa, samoin kuin mielenterveyshäiriöiden esiintyvyydessä, korostuu matala sosioekonominen asema.

Koulutuksella ja ammattiin perustuvalla sosiaaliluokalla sekä pitkäaikaistyöttömyydellä on yhteys itsemurhakuolleisuuteen. Pitkäaikaistyöttömien itsemurhakuolleisuus on noin kolminkertainen työllisiin verrattuna. Itsemurhakuolemia luonnehtii riskitekijöiden kasautuminen, mutta yksittäisiä itsemurhia ei voida ennustaa.

Suojaavia tekijöitä

Yksilön omat selviytymiskeinot, esimerkiksi kyky hakea apua muilta tai keinot hakea ratkaisuja ongelmiin, ovat keskeisiä tekijöitä elämässä selviytymisessä.

Elämän kokeminen elämisen arvoiseksi ja tukeva ja kannatteleva arkiympäristö – perhe, ystävät, koulu- ja opiskelupaikat sekä työ­yhteisö – auttavat selviämään myös silloin, kun elämä kolhii.

Itsemurhaa yrittäneen tila arvioitava kiireellisesti

Lääkäri vastaa itsemurhaa yrittäneen henkilön hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviosta. Aikuisilla psykiatri, tai yleislääkäri hänen ohjauksessaan, arvioi psykiatrisen jatkohoidon tarpeen akuuttihoidon jälkeen, nuorten arviointi kuuluu itsemurhayrityksen jälkeen aina erikoissairaanhoitoon. Arviossa käydään läpi itsemurhayritykseen johtanut tapahtumaketju potilaan kanssa.

Psykiatrisen tutkimuksen yhteydessä laaditaan ns. turvasuunnitelma heti, kun potilaan tila sen sallii. Turvasuunnitelman avulla varaudutaan tilanteeseen, jossa itsetuhoiset ajatukset voivat uusiutua.  Siihen kirjataan mitä voi tehdä ja keneen olla yhteydessä (mm. perhe, kriisipuhelimet ja hoitotahojen päivystyspalvelut).

Psykiatrinen avohoito vai sairaala?

Jatkohoito voidaan useimmiten toteuttaa psykiatrisessa avohoidossa, sillä vain pieni osa itsemurhaa yrittäneistä tarvitsee psykiatrista sairaalahoitoa. Lääkäri arvioi jatkohoitopaikan yksilöllisen oirekuvan ja kokonaisterveydentilan pohjalta.

Jos itsemurhan yrittänyttä ei tarvitse tehostettua psykiatrista hoitoa, hänen tulee saada ohjeet siitä, minne olla yhteydessä, jos itsetuhoiset ajatukset uusiutuvat.

Itsemurhayrityksen taustalla olevan sairauden hoitoa tulee tarvittaessa tehostaa. Lisäksi on selvitettävä itsetuhoisuuteen kehitettyjen erillisten psykososiaalisten hoitomuotojen tarve.

Turvasuunnitelman lisäksi psykososiaalisista interventioista, kuten itsetuhoisuuteen fokusoitu kognitiivis-behavioraalinen terapia ja Linity/ASSIP- lyhytinterventio, on hyötyä. 

Itsemurhaa yrittäneen henkilön psykiatrinen lääkehoito on perussairauden hoitoa. Lääkitys suunnitellaan mahdolli­simman turvalliseksi, ja siinä otetaan huomioon mahdolliset muut psykiatriset häiriöt ja muu lääkehoito. Masennuslääkkeiden käyttö vähentää masentuneiden itsetuhoisuutta.

Itsemurhaa yrittäneen nuoren tila arvioidaan erikoissairaanhoidossa. Avohoito on ensisijaisesti terapiaa tai terapian ja lääkehoidon yhdistelmä. Lääkehoidon hyödyt ja haitat on arvioitava erityisen tarkasti. Myös nuoren psyykelääkehoito on todetun mielenterveyshäiriön lääkehoitoa. Nuoren turvasuunnitelma tehdään yhdessä nuoren ja hänen vanhempiensa kanssa.

Masennus ja siihen liittyvä itsemurhavaara on huomioitava myös iäkkäillä. Heillä tulee ottaa huomioon myös muiden sairauksien (esimerkiksi syövät, neurologiset sairaudet, krooninen kipu, keuhkoahtaumatauti, maksasairaudet ja nivelrikko) vaikutus toimintakykyyn ja vointiin. Ne saattavat kuormittaa mieltä entisestään.

Vanhukset, myös iäkkäimmät, hyötyvät sekä lääkehoidosta että psykososiaalisista interventioista.

Tukea ammattilaisilta ja järjestöistä

Itsemurha – tai sen yritys – on aina tragedia, joka koskettaa ja järkyttää vahvasti myös läheisiä. Siihen liittyy surua, huolta, ahdistusta ja kysymyksiin, joihin ei ole vastausta; miksi näin kävi, miksi en huomannut mitään, olisinko voinut tehdä jotakin toisin? Itsemurhan tai itsemurhayrityksen tehneen omaiset tarvitsevat usein apua ja tukea läheisiltä ja usein ammattilaisiltakin. Keskusteluapua on mahdollista saada terveydenhuollon (oma terveyskeskus, terveyskeskuslääkäri, psykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja) lisäksi myös monilta eri järjestöiltä ja seurakunnalta.

Tutustu uuteen Itsemurhien ehkäisyä ja itsemurhaa yrittäneen hoitoa koskevaan Käypä hoito -suositukseen >>