Systemaattiseen katsaukseen «Vieira TR, Martins CC, Cyrino RM, ym. Effects of s...»1 etsittiin tietokannoista PubMed, Web of Science, Cochrane ja Scopus tutkimukset, joissa selvitettiin tupakoinnin vaikutusta hampaiden menettämiseen ylläpitohoidon aikana. Katsaukseen valikoitui 4 tapaus-verrokkitutkimusta ja 7 kohorttitutkimusta, joissa oli yhteensä 1 718 potilasta. Seuranta-aika vaihteli 1 vuodesta 36 vuoteen. Ylläpitohoitoväli vaihteli 3 kuukaudesta 18 kuukauteen.
Neljästä kohorttitutkimuksesta tehdyn meta-analyysin mukaan tupakoitsijan riski hampaiden menettämiselle oli 3,24-kertainen verrattuna tupakoimattomiin (95 % luottamusväli 1,33–7,90).
Takautuvassa kohorttitutkimuksessa «Matuliene G, Pjetursson BE, Salvi GE, ym. Influenc...»2 tutkittiin Bernin yliopiston parodontologian osastolla opiskelijoiden hoidossa vuosina 1978–2002 olleet potilaat. Tutkimukseen otettiin mukaan 172 hoidettua potilasta, joilla oli riittävä dokumentaatio seurantaa varten. Nämä potilaat olivat olleet ylläpitohoidossa 3–27 vuotta (keskiarvo 11,3 vuotta). Monimuuttujamallilla arvoitiin alkutilanteen diagnoosin ja luukadon määrän, tupakoinnin, yleisterveyden, ylläpitohoidon, jäännöstaskujen ja vuotoprosentin vaikutusta parodontiitin etenemiseen ja hampaiden menetykseen.
Parodontiitin etenemistä ennustivat merkitsevästi runsas tupakointi (≥ 20 savuketta/vrk) (vetosuhde 5,9, p = 0,007), yli 10 vuoden ylläpitohoitoaika (vetosuhde 2,5, p = 0,026) ja ≥ 6 mm jäännöstaskut (vetosuhde 2,4, p = 0,025). Hampaiden menetystä ennustivat ≥ 30 % vuotoprosentti (vetosuhde 2,2, p = 0,013), keskivaikea tai vaikea-asteinen parodontiitti alkutilanteen diagnoosina (vetosuhde 4,2, p = 0,012), II tai III asteen furkaatioleesiot (vetosuhde 2,3–34,6, p < 0,0001), yli 10 vuoden ylläpitohoitoaika (vetosuhde 2,2, p = 0,008) ja ≥ 6 mm jäännöstaskut (vetosuhde 1,7, p = 0,053).
Systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen «Chambrone L, Chambrone D, Lima LA, ym. Predictors ...»3 tehtiin haku Central-, Medline- ja Embase- tietokantoista syyskuuhun 2009 asti. Katsaukseen otettiin mukaan tutkimukset, joissa hoidettujen parodontiittipotilaiden ylläpitohoito oli kestänyt vähintään 5 vuotta. Ensisijainen tulosmuuttuja oli hampaiden menetys ylläpitohoidon aikana. Tutkimuksia otettiin mukaan alkuperäisistä 527 tutkimuksesta 13 kappaletta. Tutkimusten laatu arvioitiin keskinkertaiseksi 10 tutkimuksessa ja heikoksi 3:ssa. Tutkimukset olivat takautuvia tapausselostussarjoja, ja niissä oli mukana yhteensä 2 047 potilasta, joilla oli alkuperäisen hoidon päättyessä 41 404 hammasta.
Eri tutkimuksissa hampaita menetti 11,5–64 % potilaista. Parodontologiset syyt olivat tavallisimmat syyt hampaiden menetykseen (64 % menetetyistä hampaista). Hampaiden menetystä selittivät potilaan yli 60 vuoden ikä (vetosuhde 7,1; 95 % luottamusväli 1,8–28,6), tupakointi (vetosuhde 4,8; 95 % luottamusväli 1,4–15,9) ja alkuvaiheessa hampaalle määritetty ennuste. Yksittäisissä tutkimuksissa todettiin myös epäsäännöllisen ylläpitohoidossa käymisen lisäävän hampaiden menettämisen riskiä (vetosuhde 4,6).
Etenevään kohorttitutkimukseen «Costa FO, Lages EJ, Cota LO, ym. Tooth loss in ind...»4 otettiin mukaan yksityisen klinikan parodontiittipotilaat, joille suunniteltiin aktiivisen parodontaalihoidon jälkeen ylläpitohoito-ohjelma seuraavien 5 vuoden ajalle. Mukaan ei otettu raskaana olevia, syöpää, HIV:tä, tyypin 1 diabetesta tai autoimmuunisairauksia sairastavia, potilaita, joilla oli lääkeaineiden aiheuttamaa ienliikakasvua, tai niitä, joilla oli vähemmän kuin 14 hammasta. Potilaat (n = 212) jakautuivat säännöllisesti (RC, n = 96) ja epäsäännöllisesti (IC, n = 116) ylläpitohoidossa käyvien ryhmiin. RC-ryhmän potilaiden ylläpitohoitoväli oli korkeintaan 6 kuukautta, ja ne, jotka jättivät väliin käyntejä tai joiden ylläpitohoitoväli venyi pidemmäksi kuin 6 kuukautta, päätyivät IC-ryhmään.
Ensisijainen tulosmuuttuja oli hampaiden menetys. RC-ryhmässä hampaita menetti 25 % ja IC-ryhmässä 34,5 % potilaista. Hampaiden menetys oli merkitsevästi vähäisempää RC-ryhmässä (57 hammasta: 0,12 hammasta/potilas/vuosi) kuin IC-ryhmässä (177 hammasta: 0,36 hammasta/potilas/vuosi), p < 0,01. Hampaiden menetystä selittivät yli 55 vuoden ikä, miessukupuoli, tupakointi, 4–6 mm:n jäännöstaskut ja epäsäännöllinen ylläpitohoidossa käynti (p < 0,05).
Systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen «Lee CT, Huang HY, Sun TC, ym. Impact of Patient Co...»5 otettiin mukaan Pubmed-, EMBASE- ja Cochrane CENTRAL -tietokannoista vuosina 1960–2014 ilmestyneet tutkimukset, joissa oli tutkittu potilaan ylläpitohoitoon sitoutumisen (regular compliers, RC- ja erratic compliers, EC -ryhmät) vaikutuksia hampaiden menetykseen. Mukaan valikoitui 8 tutkimusta, joissa oli yhteensä 1 615 potilasta ja seuranta-aika vähintään 5 vuotta. Ensisijainen tulosmuuttuja oli hampaiden menetys ylläpitohoidon aikana. Lisäksi verrattiin ylläpitohoidon kustannus-hyötysuhdetta menetetyn hampaan korvaamiseen kiinteällä implantilla tai sillalla. Tutkimusten laatu arvioitiin Newcastle–Ottawan asteikolla (0–9), ja se oli katsaukseen mukaan otetuilla tutkimuksilla 8,25.
Säännöllisesti suunnitellussa ylläpitohoidossa käyneiden potilaiden hampaan menettämisen riski oli merkitsevästi pienempi kuin potilailla, jotka eivät sitoutuneet säännölliseen ylläpitohoitoon (RR 0,56; 95 % luottamusväli 0,38–0,82, p < 0,01). Käytettäessä hammasta muuttujana laskettu NNT oli 20. Parodontologisen ylläpitohoidon kustannus-hyötysuhde oli hyvä (1 hampaan korvaamisen kustannukset kiinteällä implantilla tai sillalla olivat noin 2-kertaiset verrattuna säännölliseen 8 vuoden ajan tehtyyn ylläpitohoitoon).
Kommentti:
Takautuva tutkimus «Ravidà A, Troiano G, Qazi M, ym. Dose-dependent ef...»6 (10–48 vuoden seuranta) totesi, että tupakoinnin määrällä on annosvasteinen suhde hampaiden menettämisen kanssa. Tupakoijan hampaiden menettämisen riskitaso on noin 15 vuoden kuluttua tupakoinnin lopettamisesta sama kuin henkilöllä, joka ei ole koskaan tupakoinut. Riski pienenee tupakoinnin lopettamisen jälkeen noin 6 % vuodessa.