Tartuntavaarallisten potilaiden hammashoito

Yleistä

• Tartuntavaaralliset potilaat ovat pääasiassa B- ja C-hepatiitin sairastaneita tartuttaviksi kantajiksi jääneitä kroonikkoja tai HIV-positiivisia.
• Tartuntavaarallisten potilaiden hammashoito ei poikkea tavanomaisesta hoitotilanteesta muuten kuin tiukempien hygieniavaatimusten vuoksi. Vastaanoton hygienian tulisi olla aina niin korkealla tasolla, ettei tartuntavaaraa pääse syntymään.
• Erikoissairaanhoidon alueeseen kuuluvat HIV-potilaat.

HIV-positiiviset

• HIV «HIV-infektio»1 tarttuu veren ja muiden lymfosyyttejä sisältävien eritteiden välityksellä. Tällaisia ovat veren, seerumin ja siemennesteen lisäksi muut genitaalieritteet, vatsaontelo-, sydänpussi-, selkäydin-, keuhkopussi- ja nivelneste, lapsivesi sekä kaikki muutkin eritteet, jotka ovat selvästi verisiä. Sylkeäkin on syytä pitää tartuntavaarallisena, vaikkakin viruspitoisuus on siinä hyvin alhainen, eikä sylkitartuntoja ole raportoitu.
• Diagnoosi tehdään verestä vasta-ainemäärityksen avulla. Vasta-aineet ilmestyvät n. 4–8 viikkoa tartunnasta. Tässä on kuitenkin paljon yksilöllisiä eroja, joten verikokeita on syytä tehdä puolen vuoden ajan ja positiivinen tulos varmennetaan aina.
• Tärkeintä HIV-positiivisen potilaan hoidossa on, että eristetään HIV-virus, mutta ei potilasta! Nykyisellä kombinaatiohoidolla saadaan varsin hyviä tuloksia, ja potilaiden odotettavissa oleva elinikä kasvaa koko ajan. Suun alueen huolellinen hoito auttaa hyvän hoitotasapainon saavuttamisessa.

B-hepatiitti

• B-hepatiitti «Virushepatiitit»2 tarttuu veren ja eritteiden välityksellä. Virusta on eniten veressä, lisäksi spermassa ja muissa genitaalieritteissä sekä vähäisemmässä määrin syljessä. Näin ollen B-hepatiitti tarttuu parenteraalisesti, läheisessä kontaktissa ja perinataalisesti äidistä vauvaan. Pohjoismaissa eniten tartuntoja tulee seksikontakteista.
• Diagnoosi tehdään verestä vasta-ainemääritysten avulla.
• Akuuteista infektioista paranee 90 % ja n. 10 % jää kroonikoiksi. Puolet kantajiksi jääneistä puhdistuu 0.5–2 vuoden kuluttua tartunnasta. N. 5 % tartunnan saaneista jää vasta-ainepositiivisiksi.

C-hepatiitti

• YKT:n artikkeli «Virushepatiitit»2.
• Tartuntatiet kuten B-hepatiitissa veren ja eritteiden välityksellä, mutta viruspitoisuudet ovat keskimäärin pienempiä.
• Diagnoosi tehdään vasta-aineiden määrityksellä.
• Pääasiallisin tartuntatie on parenteraalinen, lähinnä huumeruiskujen välityksellä. Suomen iv-huumeiden käyttäjistä 80 % on HCV-positiivisia. Muut tartuntatiet ovat riskitasoltaan selvästi pienempiä. Viruksen epidemiologia on kuitenkin epäselvä, koska jopa 30–40 % potilaista ei kuulu mihinkään riskiryhmään.
• Krooninen infektio kehittyy noin puolelle tartunnan saaneista. Toisin kuin B-hepatiitin kohdalla, C-hepatiittiin ei ole vielä saatavana rokotetta.

A-hepatiitti

• YKT:n artikkeli «Virushepatiitit»2.
• Tartuntatie on uloste-suutie joko suoraan tai tavallisimmin kontaminoituneen ruoan välityksellä.
• HAV ei aiheuta kroonista infektiota eikä potilas jää vasta-aineen kantajaksi.

Diagnoosi/oire

• Z22.5
  • Hepatiitti B-viruksen pinta-antigeenin kantajuus
• Z21
  • Oireeton HIV-infektio
• B18
  • Krooninen B-hepatiitti
• B18.2
  • Krooninen C-hepatiitti

Hoitoketjusta vastaavat

• HAYHL Pauli Mattila, Hammas- ja suusairaudet, OYS

Perusterveydenhuollossa tehtävä hoito

• Hepatiittia sairastavien potilaiden hammashoidon ei katsota vaativan sairaalaolosuhteita, vaan ko. potilaiden hammashoito järjestetään potilaan kotipaikkakunnan hammashoitolan toimesta.
• Lisäinformaatiota hepatiittipotilaiden hoitoon liittyvistä käytännön järjestelyistä saa tarvitatessa OYS:n Hammas- ja suusairauksien yksiköstä: syyhygienisti Eila Räty, e-mail: etunimi.sukunimi@ppshp.fi

Indikaatiot erikoissairaanhoidon lähetteeseen

• OYS:n Hammas- ja suusairauksien klinikka järjestää tarvittaessa HIV- ja AIDS-potilaiden hammashoidon.

• Ks. «Meurman O: Tartuntariskien hallinta rutiiniksi, Turun yliopisto, Hammaslääketieteen laitos»1.